Venäjän maatunnuksia ei käytetä Salpausselän kisoissa episode artwork

EPISODE · Feb 26, 2022 · 4 MIN

Venäjän maatunnuksia ei käytetä Salpausselän kisoissa

from Radio Voiman podcastit · host Radio Voima

Venäjän maatunnuksia ei käytetä Salpausselän kisoissa Salpausselän kisojen pääsihteeri Tomi-Pekka Kolu kertoo Radio Voiman lähetyksessä, että lippuja on myyty kisaviikonlopulle ennakkoon noin 10 000. Koululaislippuja on jaettu 20 00 Päijät-Hämeen alueen koululaisille. Perjantaina kisoihin oli ilmainen sisäänpääsy, ja kurjasta säästä huolimatta väkeä oli mukavasti paikalla. Lauantaina Salpausselän kisat ilmoitti, että kisoissa ei käytetä Venäjän maatunnuksia. Olympiakomitean ja Kansainvälisen hiihtoliiton FISin suositusten mukaan Venäjän lippu korvataan Salpausselän kisoissa FIS-lipulla. Päätöksen Venäjän lipun korvaamisesta tekivät Suomen Hiihtoliitto ja Salpausselän kisaorganisaatio. – Venäjän lippu on otettu salosta alas. Kolu kertoo, että on saanut palautetta venäläisurheilijoiden osallistumisesta kisoihin. Palautetta on tullut sekä sähköpostitse että puhelimitse. –  Tilanne herättää tunteita. Olemme yrittäneet viestiä, että päätös ei ole Salpausselän kisojen kisaorganisaation vaan FiS:in (kansainvälinen hiihtoliitto). Kolun mukaan Ukrainen sota näkyy kisoissa puheissa sekä tauluilla. – Tärkeintä on, että meidän kaikkien ajatukset ovat Ukrainassa. Kuuntele podcast, jossa Kolu kertoo, onko Ukrainan lippuja näkynyt kisoissa.' Toimittaja: Eeva Ristkari

NOW PLAYING

Venäjän maatunnuksia ei käytetä Salpausselän kisoissa

0:00 4:21

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Radio Voiman podcastit?

This episode is 4 minutes long.

When was this Radio Voiman podcastit episode published?

This episode was published on February 26, 2022.

What is this episode about?

Venäjän maatunnuksia ei käytetä Salpausselän kisoissa Salpausselän kisojen pääsihteeri Tomi-Pekka Kolu kertoo Radio Voiman lähetyksessä, että lippuja on myyty kisaviikonlopulle ennakkoon noin 10 000. Koululaislippuja on jaettu 20 00 Päijät-Hämeen...

Can I download this Radio Voiman podcastit episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!