Hannu-Pekka Björkman lukee kolumnejaan

Mitä kuulet jos suljet silmäsi juuri nyt ja vain kuuntelet? Vain ani harvoin pysähdymme kuuntelemaan ja erottelemaan kuuloaistimuksiamme. Yleensä kaikki kuulemamme äänet sekoittuvat kohinaksi. Poimimme niistä vain äänet, jotka ovat poikkeuksellisia tai meille merkityksellisiä.

Miten esitellä ulkomaalaisille ystäville Suomea? Yleensä suunnitelmissa sortuu kliseisiin ja helppoihin ratkaisuihin: karjalanpiirakoihin ja poroon, Suomenlinnaan ja Porvooseen, kun niiden sijasta voisin vetää hihasta kaljavellin ja Varsinais-Suomen vaivaisukkokierroksen.

Hetken joutilaisuus antaa aika ajoin ihmiselle mahdollisuuden vain olla. Mutta mikä saa meidät siirtymään hetkestä toiseen? Ikään kuin seuraavassa hetkessä tai toimessa olisi jotakin tärkeämpää kuin tässä nyt kuluvassa.

Mikä merkitys on sillä, että järvenpinta on sileä? Mitä merkitsee se, että nyt näen kaupungin mutta mielessäni olen jossain muualla? Missä on lapsuuteni vapaus ja nuoruuteni viaton riehakkuus? Me etsimme merkityksiä kaikkialta.

Kummasti kutkuttaa kesän tullen matkalle lähtö. Alkaa levoton mieli hakeutua maanteille ja vieraille tantereille. Ilmansuuntia on neljä ja niiden välissä vielä neljä lisää. Siinä riittää suuntia yhdelle kesälle ja koko elon ajaksi. Valinta on vain tehtävä. Paljon kiertänyttä helpottaa se, että kuljetut reitit voi sulkea pois.

On liian aikaista kirjoittaa kesästä, on vasta toukokuu. Se alkaa vapulla, tuolla räntäisellä ja tärisevällä juhlalla, jota vietetään vähän napapiirin alapuolella. On osattomuutta, pakkojuhlintaa, eristäytymisen tarvetta mutta myös ystävyyttä ja lämpöä.

Helsingin luonnontieteellisessä museossa kiinnitin huomioni fossiiliin, jonka muodoissa oli jotain oudolla tavalla tuttua. Kyseessä oli vanhimman tunnetun tumallisen eliön fossiili. Mielessäni syntyi yhteys, joka sai minut hihkumaan innosta.

Elämä on joskus epäonnisten sattumusten sarja. Mitä tehdä, kun kömpelyys seuraa kintereillä kuin salakavala varjo?

Ajattelen, joskus vielä karkaan marraskuulta, piiloudun auringonsäteisiin. Annan marraskuun olla ja mennä menojaan. Mutta näin ei ole koskaan ollut. Marraskuu on pysytellyt tiukasti kyljessäni, kuin märkä koira se on kulkenut mukanani.

Joskus asiat tuntuvat keskenään kaukaisilta, mutta ovatkin lopulta toistensa heijastuksia. Tällaisia ovat taide ja tuhoutuva ympäristömme.

Kotikylässä, hiekkatien varrella oli autiotalo. Se oli yhtä aikaa kiehtova ja pelottava. Talo oli kuin elollinen olento, joka odotti, vain odotti. Nyt rakennus on purettu ja tilalla on jotain muuta, minulle merkityksetöntä.

Entisaikaan kaupunkien käsityöläisverstaissa vietettiin syyskuun yhdentenätoista, eli Santerin päivänä, silmänkirkastusjuhlaa. Työpäivän päätyttyä ja hämärän laskeuduttua sytytettiin lamput ensimmäisen kerran kesän jälkeen. Mestari tarjosi kisälleilleen kahvit ja viinaryypyt ”silmäin kirkastukseksi ”.

Miten sietää omaa keskeneräisyyttään? Teatterissa näyttelijällä on rooli mutta se ei ole itsestä irti. Mutta ihmiselämä ei ole hallittavissa näyttämön tapaan. Elämän näyttämöllä vastanäyttelijät lausuvat outoja repliikkejä ja saapuvat ja katoavat mielensä mukaan.

Edellisen perusteella voimme puhua vaistoista. Vaistot varoittavat, kehottavat ja auttavat meitä valitsemaan. Käytämme vaistojamme ideaalikumppanin hankkimiseen, vaurastumiseen, työelämässä pärjäämiseen. Mutta toisin kuin eläimet, me erehdymme useasti.

Oletteko koskaan ajatelleet kertoa totuuden elämästänne, aivan kaiken ilman kaunistelua? Se on pelottava ajatus, eikö totta, mutta samalla houkutteleva. Maailmassa on monenlaisia totuuksia. Joskus se on jotakin niin kammottavaa, että sen kohtaaminen oli lähes mahdotonta.

Loppujen lopuksi laiskuus ei ole muuta kuin tapa levätä ennen kuin väsyy. Siksi jokaisen suomalaisen tulisi viimeistään viisikymmentä täytettyään päästä vähintään vuodeksi lomalle. Omatunto on kuitenkin kuin anoppi, jonka vierailu ei koskaan lopu.

Ensi näkemältä Saksalaisen Caspar David Friedrichin maalaus Kuuset Lumessa saattaa vaikuttaa vaatimattomalta aiheensa puolesta, mutta pysähtyessämme sen eteen tapahtuu jotain odottamatonta. Maalaus vie kauas kadonneeseen aikaan ja tunnelmaan.

Muistikirjoja on moneen tarkoitukseen. Johonkin merkitään kirjat, jotka on luettu ja kirjat jotka täytyy hankkia kokoelmiin. Sitten on unelmien kirja, joka on hyvin henkilökohtainen. Joskus muistikirjoista löytää ajatuksia, jotka on tyystin unohtanut.

Elämässä sattuu onnellisia ja onnettomia asioita. Hyvin usein käy niin, että se, mikä on aluksi vaikuttanut varsinaiselta onnenpotkulta, on tuonutkin mukanaan vain vaivaa ja murhetta. Onnettomuudet sitä vastoin ovat kääntyneet usein iloksi, jopa onnellisuudeksi tai onnen tunteeksi. Ainakaan elämä ei ole tylsää.

Lapsuuden jouluihin liittyy valtava jännitys ja kiihko, joka lahjojen odotukseen ja saamiseen kuului. Lahjojen merkitys on kuitenkin vuosien saatossa muuttunut. Aikuisena saamisen ilosta on tullut antamisen iloa.