PODCAST · history
Historian pitkä oppimäärä
by Perttu Rytsölä
Historian pitkä oppimäärä on uusi podcast, joka kertoo Suomen tarina varhaisesta asutuksesta nykypäivään. Sarjassa on 11 osaa. Tarina kertoo Suomessa asuneiden sopeutumisesta luontoon, muuttuvan maailman vaikutuksista, sisäisistä ristiriidoista ja taipumisesta mahtavien valtakuntien tahtoon. Ohjelmassa soi kuhunkin aikakauteen sopiva äänimaailma.Ohjelman juontaa historioitsija Perttu Rytsölä. Uudet osat ilmestyvät sunnuntaisin kello 12.
-
7
1500-1600 -luvut
1500-luvun Suomi puuttui perinpohjin uskonpuhdistuksen, Kustaa Vaasan uudistuksien ja Mikael Agricolan suomen kielen eteen tekemän työn seurauksena. Maa jätti keskiajan taakseen ja astui uuteen aikaan, jossa kirkosta tuli läheisempi, mutta myös ankarampi, kiristyvä verotus tyhjensi viljavarastot, Ruotsin kuninkaiden valloitushalut veivät miehet ja kaupungit vakiintuivat markkinapaikoiksi. Uutta aikaa vastaan pullikoitiin, turhaan.1600-luku oli valtiollisen järjestäytymisen aikaa, laki ulottui maan kaukaisimpiin korpiin, posti kuljetti tietoa ja Turun yliopisto alkoi pumpata sivistystä ympäri maata. Vuosisadan lopulla Ruotsin vallan välinpitämättömyys itämaata kohtaan viimein kostautui ja seuraukset olivat kauheampia kuin kukaan osasi kuvitella.
-
6
Vapaat talonpojat
Suomen rakennuskannassa on anomalia: 85 keskiaikaista kivikirkkoa, jotka rakentuivat sadan vuoden ajanjakson aikana. Miksi juuri tällöin kivikirkot rakentuivat ja miksi rakentaminen päättyi?Sarjan viides jakso kertoo vapaiden talonpoikien ajasta, 1400-luvusta, joka oli kultainen aika maamme historiassa. Kirjallisia lähteitä ajalta on jäänyt vähän, mutta toinen toistaan komeammat kivikirkot seisovat ajan vauraudesta todisteena.
-
5
Kristinusko ja ruotsalaiset
1000-luvusta eteenpäin kristinusko alkoi levitä Suomessa ja vähän myöhemmin Ruotsin kuningas alisti maan valtansa alle. Ei kuitenkaan ollut aluksi selvää, mikä taho Suomea tuli hallitsemaan, myös lännen ja idän kirkoilla oli omat pyrkimyksensä. Mikä sai ulkovaltojen mahdit kiinnostumaan Suomesta ja miten täällä uusiin tapoihin suhtauduttiin?Jaksossa käsitellään kiehtovaa uuden ajan alkuhämärää, aikakautta joka jää esihistorian ja kirjoitetun historian väliin. Tältä ajalta on kuitenkin peräisin legenda, jonka jokainen suomalainen tuntee: Lalli.
-
4
Rautakausi
Kolmas jakso kertoo Suomen lyhyestä pronssikaudesta ja pidemmästä rautakaudesta, jolloin vakiintui sen suomalaisen kultturin perusta, jonka kaikki tunnemme. Jos juhannuksen aikaan poltat kokkoa, juot maltaista ja käyt järvellä soutelemassa, näky ei merkittävästi poikkea siitä se oli vuosituhansia sitten.Jakso alkaa ajoista noin tuhatviisisataa vuotta ennen ajanlaskua alkua ja päättyy vuoden tuhat tienoille, jolloin maahan ulottui Ruotsin valta ja kristinusko alkoi levitä.
-
3
Astiat ja karja
Toisessa jaksossa kuulemme miten elämä maassamme muuttui, kun omaksuttiin taito tehdä saviastioita. Alkoi kampakeramiikan aika. Tätä seurasi vasarakirvekulttuurin tulo, jolloin vakiintui karjanhoito. Sarjan toinen jakso kertoo noin kolmen tuhannen vuoden kukoistavasta aikakaudesta alkaen noin 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua päättyen hiljaisuuteen, jonka syytä ei vieläkään tarkkaan tiedetä.
-
2
Suomen asutus
Ensimmäinen jakso kertoo maamme varhaisesta asuttamisesta noin kymmenen tuhatta vuotta sitten alkaen kolmen tuhannen vuoden pätkän. Miksi Suomeen tultiin? Ketkä tulivat ja mistä? Minkälaista heidän elämänsä oli? Miten he sopeutuivat muuttuvaan luontoon?
No matches for "" in this podcast's transcripts.
No topics indexed yet for this podcast.
Loading reviews...
ABOUT THIS SHOW
Historian pitkä oppimäärä on uusi podcast, joka kertoo Suomen tarina varhaisesta asutuksesta nykypäivään. Sarjassa on 11 osaa. Tarina kertoo Suomessa asuneiden sopeutumisesta luontoon, muuttuvan maailman vaikutuksista, sisäisistä ristiriidoista ja taipumisesta mahtavien valtakuntien tahtoon. Ohjelmassa soi kuhunkin aikakauteen sopiva äänimaailma.Ohjelman juontaa historioitsija Perttu Rytsölä. Uudet osat ilmestyvät sunnuntaisin kello 12.
HOSTED BY
Perttu Rytsölä
CATEGORIES
Loading similar podcasts...