Poikien juttuja

Arttu on mun elämän eka kaveri-ensitreffikumppani, uusin frendi ja ala-asteen luokanopettaja. Törmäsin Arttuun alunperin TikTokissa, missä hän videoillaan muun muassa avaa netissä puhuttavia ilmiöitä hyvin selväpäisesti ja selkokielellä. Artun arvot ja ulosanti teki muhun heti vaikutuksen. Jaksossa käydään läpi miten me ollaan tutustuttu ja jutellaan ystävyyssuhteiden luomisesta ja ylläpidosta aikuisiällä. Puhutaan siitä millaisia nykynuoret ovat, mitä haasteita pojilla on koulumaailmassa ja pohditaan onko netissä jo liikaa miesääniä kertomassa näkemyksiään. Jutellaan myös sisällöntuotannosta, etuoikeuksista, miesopettajan roolista pojille, nuorten miesten syrjäytymisestä ja kouluttautumisen tärkeydestä.

Upeasti kommunikoiva ja itseään ilmaiseva Jani Toivola kertoo millaista on ollut kasvaa ilman isää, miten isän kaipuu kolahti Janiin vasta muutama vuosi sitten ja mitä pohdintoja nuoren tyttären isänä oleminen on herättänyt. Puhumme Janin kokemuksista New Yorkissa, poikuuden laatikon ahtaudesta ja ala-asteen liikkatunneista. Saan myös Janilta vakuuttavan perustelun aamusivujen kirjoittamisesta ja elämänohjeita 28-vuotta täyttävälle nuorelle miehelle. Ja paljon muuta.

AK on artisti, striimaaja ja mun ystävä. Jaksossa puhumme AK:n artistiudesta, verbaalisesta itseilmaisusta, avun vastaanottamisesta ja siitä miten yksi verenluovutuksen jälkeinen läheltä-piti-tilanne laukaisin AK:lle vuosia kestävän hypokondrian, eli sairaudenpelon, ja sen myötä ahdistus astui AK:n elämään. AK kertoo myös entisestä väkivaltaisesta parisuhteestaan sekä sen jättämistä jäljistä ja synnyttämästä taiteesta. Jakso sisältää myös pari vinkkiä siihen miten olla hauska. Tai hassu.

Pohdin isän menettämistä nuorena ja sen vaikutusta mun mieheyteen ja kasvuun. Kerron miksi podilaunch päivämäärä tuntui yllättäen kummallisen merkitykselliseltä ja millä tavoin oon tuntenut iskän läsnäolon vielä kuolemankin jälkeen. Lopussa kuuntelijakysymysvastauksia joissa mm. kerron mun roolimalleista, annan vinkkejä isänsä nuorena menettäneen vanhemman kanssa kommunikointiin ja miten räppärit on auttaneet mua kasvamaan mieheksi.

Puhuttiin näyttelijä Miiko Toiviaisen kanssa trans-mieheydestä, seksuaaliväkivallan pelosta ja siitä miten oman mieheyden saa määritellä melko uniikilla tavalla kun ympäristö tunnistaa sen vasta parikymppisenä. Miiko kertoo miten miehenä eläminen on erilaista kuin naisena ja miten yksi kohtaaminen yleisen vessan lavuaarilla oli käännekohta Miikon identiteetissä. Kerron Miikolle looksmaxxingista, ilmiöstä jossa saattaakin olla kyse cis-miehille suunnatusta gender-affirming caresta, ja mulle selviää miksi trans-identiteetti on vaarallinen yhteiskunnalle ja sitä pohjustaville rakenteille.

Mun isä kuoli kun mä olin 13-vuotias, ja sen myötä myös kaikki miespuoliset roolimallit katos mun elämästä. Iso osa mun elinvuosista on mennyt miehen mallin etsimiseen ja pohtimiseen. Jos mä olisin ollut 16-vuotias vuonna 2025, tiedän että oisin ollut yhden väärän swaippauksen päässä väärästä algoritmista, joka ois voinut johtaa mut täysin harhaan. Siks mulla on valtava määrä empatiaa tässä ajassa kasvavia nuoria poikia ja miehiä kohtaan. Mä haluun tuoda keskusteluun mun oman avoimen, rehellisen, vilpittömästi kiinnostuneen, ja apua hakevan, äänen. Äänen, joka oikeasti saavuttaa ne joiden näitä keskusteluja pitäisi kuulla. Pillittäminen, punnertaminen, paneminen ja kaikki muu on aiheina tervetulleita.