PODCAST · education
Mikael Slavov
by Mikael Slavov
Kiitos että pysähdyit mun kanavalle!Haluan auttaa ihmisiä selkeyttämään mikä elämässä on tärkeintä ja miten mennä kohti noita tärkeimpiä asioita. Usein se vaatii aikaa, itsetutkiskelua ja pelkojen kohtaamista. Samassa jokainen itsetuntemuksen lisäämiseen käytetty sekunti on sen arvoinen. Tällä kanavalla siis tuodaan yhteen tärkeitä työkaluja, jotka helpottavat hyvän elämän elämistä ja itsensä toteuttamista. Tarkoituksena on auttaa ketä tahansa lunastamaan oma potentiaalinsa, niin uralla kuin muussakin elämässä. Hyvin harvoin se kuitenkaan tulee helpolla — ja siksi täällä harjoitellaan.
-
45
Ego, rakkaus, häpeä, sisäinen turva ja vapautumisen psykologia | Tommy Hellsten
Mitä tapahtuu, kun lakkaa pakenemasta?Tommy Hellsten on toiminut terapeuttina yli 40 vuoden ajan, ja kirjoittanut 35 kirjaa ihmisyyden syvimmistä nurkkauksista. Tätä keskustelua odotin kuuden vuoden ajan.
-
44
Olympiamitalisti: Olisinpa oppinut tämän taidon aikaisemmin | Mira Potkonen
Tänään seuraamme liittyy olympiamitalisti, huippu-urheilija Mira Potkonen. Keskustelemme mm. seuraavista teemoista:-sisäisestä puheesta-omaan potentiaaliin kasvamisesta-häpeän käsittelystä-rajoittavien uskomusten purkamisesta...ja monesta muusta tärkeästä teemasta.
-
43
Tarja Halonen: Miten pysyä toiveikkaana epävarmassa ja kaaottisessa ajassa
Tässä jaksossa vieraamme on itse Presidentti Tarja Halonen. Keskustelemme mm.-yksinäisyydestä-itse-epäilyistä-toivottomuudesta-toivosta-ystävyydestä-yhteydestä muihin-miten voida hyvin modernissa maailmassa-ja ylipäätään siitä, mitä ajatella näistä ajoista, joita nyt elämmeInstagram: https://www.instagram.com/mikael_slavov/
-
42
Miten löytää suunta elämälle | Podcast-kooste #4
Miten löytää oma "miksi"? Miten löytää oma polku? Miten toteuttaa sisintään?Tätä pohdimme yhdessä Juhana Torkin, Emilia Kujalan, Tunna Milonoffin, Anna Perhon ja Mikko Kuustosen kanssa.
-
41
Jos tunnet olevasi eksynyt, yksin, hukassa – tämä jakso on sinulle | Jenni Kokander
Tässä keskustelussa vieraaksemme liittyy näyttelijä, kirjailija ja koomikko Jenni Kokander.Tässä keskustelussa vieraaksemme liittyy näyttelijä, kirjailija ja koomikko Jenni Kokander.00:00 – Johdanto & ydintune04:38 – Melankolia: ilo ja suru samassa hetkessä09:12 – Miksi koomikoksi leimaaminen tuntui aluksi loukkaukselta15:45 – Putous ja oivallus huumorin todellisesta voimasta21:07 – Julkisuuden kääntöpuoli27:43 – Fasadi vs. todellinen minä33:20 – Sympaattinen ilo39:55 – Auttaminen vs. kohtaaminen
-
40
Itsemyötätunnosta, riittävyydestä ja ihmisenä kasvamisesta | Kimmo Vehviläinen
Tässä jaksossa seuraamme liittyy media-alan pitkäaikainen osaaja Kimmo Vehviläinen. Puhumme mm. itsensä hyväksymisestä, itsemyötätunnosta ja oman polun löytämisestä. Tästä sähköpostista saat yhteyden minuun mahdollisten yhteistöiden osalta: mikael.slavov(at)gmail.com
-
39
Psykoterapeutti: Tärkeimmät oivallukset häpeästä, haavoista ja syvästä yhteydestä | Emilia Kujala
Tänään vieraaksemme liittyy psykoterapeutti, tietokirjailija ja keynote-puhuja Emilia Kujala. Puhumme mm. häpeästä, yhteydestä ja psykologisesta parantumisesta. Podcastin uutiskirjelistalle, johon laitan kirjallisessa ja helposti luettavassa muodossa tiivistelmät kaikista tekemistäni podcasteista, pääsee tästä: https://mikaelslavov.beehiiv.com/subscribe0:00 Intro02:15 Konteksti19:00 Itsen unohtaminen, itsestä huolehtiminen27:00 Häpeän psykologia50:00 Mitä et ole valmis tuntemaan?01:05:15: Haavoittuvuus, yhteys
-
38
Näin rakennat aidosti itsesi näköisen uran | Aki Linnanahde
Tänään vieraaksemme liittyy pitkän linjan media-alan multiosajaa Aki Linnanahde.Liity ilmaiseksi mukaan podcastin viikottaiselle kasvukirjelistalle:https://mikaelslavov.beehiiv.com/subscribeJakson yhteistyökumppani: Mielipalvelut – apunasi kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Varaa aika täältä: https://mielipalvelut.fi/ajanvaraus/0:00 Alkupuhe09:00 Intohimo, luovuus ja oman taiteen tekeminen23:15 Sisäinen motivaatio, burnout, uupuminen40:00 Meditointi, henkinen kasvuPodcast myös Spotifyssa: https://shorturl.at/9uakjInstagram: https://shorturl.at/XFVmz0:00 Akin tausta05:00 Itsensä johtaminen20:00 Kirjoittaminen, itsetuntemus42:00 Verkostoituminen, henkilöbrändin rakentaminen
-
37
Mikä elämässä on tärkeintä? | Näin Suomen huippuajattelijat vastaavat
Mitä elämässä kannattaa tavoitella?Usein oletamme, että meillä on vastaus tähän kysymykseen. On mysteeristä, miten vähän ympärillä oleva systeemi tukee tämän kysymyksen tutkimista.Ei sitä opeteta kouluissa.Tässä podcast-yhteenvedossa Suomen johtavat asiantuntijat aloillaan vastaavat yhdessä tämän kysymykseen teemoihin.Liity tästä ilmaiseksi viikottaiselle kasvukirjelistalleni: https://mikaelslavov.beehiiv.com/
-
36
Miten onnistua yrittäjänä – kaikista vaikeimpina aikoina | Noora Fagerström
Tässä jaksossa seuraamme liittyy Noora Fagerström. Keskustelemme yrittäjyydestä, resilienssistä, stressistä, terapiasta – ja monesta muusta tärkeästä teemasta. Jakson yhteistyökumppanit: Nordic Sales Crew – apunasi yrityksen kasvattamisessa https://www.nordicsalescrew.com/ OK5 – vie keskustelutaitosi seuraavalle tasolle https://ok5.fi/ok5-certified-conversation-facilitator-valmennus/ Koodilla "Mikael" saat tuoda seuraavaan CCF-valmennukseen ilmaiseksi ystävän mukaan – sekä saat valmennuksen hinnasta 200 euron alennuksen. Tämä kirjoittamalla "Lisätietoja" -kenttään "Mikael". Mielipalvelut – apunasi kaikenlaisissa elämäntilanteissa https://mielipalvelut.fi/ajanvaraus/ 00:00 – Esipuhe05:30 – Intuitio ja sisäisen äänen merkitys10:00 – Rohkeus seurata omia intohimoja15:00 – Epäonnistumiset ja oppiminen matkan varrella20:00 – Yrittäjyyden haasteet ja onnistumiset30:00 – Tasapaino työn ja henkilökohtaisen elämän välillä40:00 – Tärkeimmät oivallukset ja neuvot kuulijoille
-
35
Jos olet hukassa elämässä — näin pääset pois suosta
Tärkeimmät oivallukset erityisen vaikeista elämäntilanteista selviämiseen — ja lopulta kukoistamiseen.
-
34
Tärkeimmät opit burnoutista, intohimosta ja rauhan löytämisestä | Tunna Milonoff
Tässä jaksossa vieraaksemme saapuu yksi ja ainoa Tuomas "Tunna" Milonoff. Jakson yhteistyökumppani: Mielipalvelut – apunasi kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Varaa aika täältä: https://mielipalvelut.fi/ajanvaraus/ 0:00 Alkupuhe 09:00 Intohimo, luovuus ja oman taiteen tekeminen 23:15 Sisäinen motivaatio, burnout, uupuminen 40:00 Meditointi, henkinen kasvu
-
33
Henkisen lujuuden työkalupakki | Podcast-kooste #1
Tässä jaksossa tuodaan yhteen viiden huippuvieraan – Ilona Rauhalan, Mikko Kuustosen, Sini-Sofia Savolan, Juhana Torkin ja Eva Louhivuoren – parhaat ajatukset mielen kestävyydestä ja resilienssistä.
-
32
Näin löydät luovan äänesi – ja opit tuntemaan itsesi paremmin | Eva Louhivuori
Tässä jaksossa saamme vieraaksemme laulajan, lauluntekijän ja artistin Eva Louhivuoren. Tämä oli itselleni pysäyttävä keskustelu – toivottavasti se välittyy! Jakson yhteistyökumppani: Mielipalvelut – apunasi kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Varaa aika täältä: https://mielipalvelut.fi/ajanvaraus/ 0:00 Oma taide 08:00 Täyttymys: terveet ja epäterveet ajurit 15:00 Itsensä haastaminen vs. itsestä huolehtiminen 39:00 Oman luovuuden esiintuominen
-
31
8-osainen polku onnellisuuteen — Buddhalainen psykologia pähkinänkuoressa
Tärkeimmät oivallukset meditoinnista, buddhalaisesta psykologiasta, henkisestä kehityksestä ja mielen hyvinvoinnista. Olen viimeisen 1,5 vuoden aikana istunut 4 eri hiljaista meditointiretriittiä, ja koittanut oppia mahdollisimman paljon tärkeimpiä oivalluksia Buddhalaisesta psykologiasta. Tässä tiivistetysti tärkeimmät oivallukseni.
-
30
Miten hyväksyä itsensä – samalla kun toteuttaa unelmiansa | Marco Bjurström
Keskustelua hyvästä elämästä, oman polun löytämisestä, itsemyötätunnosta ja monesta muusta asiasta yhden ja ainoan Marco Bjuströmin kanssa. Jakson yhteistyökumppani: Mielipalvelut – apunasi kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Varaa aika täältä: https://mielipalvelut.fi/ajanvaraus/
-
29
Näin teet ihanneminästäsi todellisen | Anna Perho
Keskustelua arvoista, ideaaliminästä, intohimosta, arjesta, ja hyvän elämän elämisestä yhdessä kirjailijan, puhujan ja valmentajan Anna Perhon kanssa. Lisää Annasta: https://www.annaperho.fi/ Lisää itsestäni: https://www.mikaelslavov.fi/
-
28
Miten rakentaa elämänfilosofia | Juhana Torkki
Tutkimme kirjailija ja puhevalmentaja Juhana Torkin kanssa sitä, miten rakentaa elämänfilosofia. Lisää Juhanasta: http://www.puhevalta.fi/ Lisää musta: http://mikaelslavov.fi/ 0:00 Konteksti 11:30 Oman suunnan löytäminen 15:30 Kelle, ja mikä muutos? 28:00 Elämänfilosofian rakentaminen
-
27
Tunne ensin, ajattele sitten: Näin tunteet näyttävät elämällesi suunnan | Sini-Sofia Savola
Tunteet ovat viestejä, joita ei kannata ohittaa. Kukaan muu ei voi kantaa tunteitasi puolestasi. Keskustelemme psykologi Sini-Sofia Savolan kanssa tunnetaidoista ja vaikeiden elämäntilanteiden läpikasvamisesta. Lisää Sinnusta: https://www.instagram.com/sinnusofia/ https://www.youtube.com/@Sinnu Lisää itsestäni: https://www.mikaelslavov.fi/ Teen työkseni podcasteja yrityksille. Tuotan koko yrityksesi podcastin avaimet käteen periaatteella. Lisätietoja löytyy sivuiltani ja Linkedin-profiilistani! Lisää jakson kuvausta: Keskustelussa pohditaan tunteen ja järjen suhdetta – miten tunne on aina oikea ja miten järkeily voi johtaa harhaan, jos se on ristiriidassa tunteiden kanssa. Tunteet ovat aina ensisijaisia, mutta järki voi olla apuna niiden käsittelyssä ja tilanteiden analysoinnissa. Esimerkiksi tunnepäiväkirja voi olla hyödyllinen työkalu tunteiden seuraamiseen ja ymmärtämiseen osana elämää. Oppimalla kuuntelemaan tunteitamme ja toimimaan niiden mukaan, emme koskaan toimi itseämme vastaan.
-
26
Miten toteuttaa omia unelmia — uhraamatta mielen hyvinvointia | Mikko Kuustonen
Tässä jaksossa keskustelemme Mikko Kuustosen kanssa itsensä toteuttamisesta, mielen hyvinvoinnista ja unelmien saavuttamisesta. 03:00 Itsensä toteuttaminen 14:00 Positiivisuuden ja masennuksen psykologia 27:00 Totta ja kesken 43:00 Unelmien toteuttaminen 1h02min Ohjeet nuorille
-
25
Miten yhdistää ilo ja työ digiyrittäjänä | Terhi Immonen
Jaksossa puhumme siitä, mitä tarvitset menestyäksesi digiyrittäjänä. Suorittamisen ja pysähtymisen anatomia, ilon löytäminen, sekä kutsumuksen ja rutiinien vaikutus onnistumiseen. Sukellamme myös sosiaalisen median maailmaan yrittäjän näkökulmasta.0:00 Konteksti07:30 Suorittamisen ja pysähtymisen anatomia21:00 Iloisuus & oman polun löytäminen35:00 Kutsumus vs. rutinoituminen50:30 Digiyrittäminen, yksinyrittäjyys ja sosiaalinen media
-
24
Psykoterapeutti: Rikkinäisyydestä eheyteen – Näin mieli paranee | Kristiina Niskanen
Tänään vieraanamme on psykoterapeutti Kristiina Niskanen. Keskustelumme siitä, miten erilaiset ihmiset kokevat psykologisen parantumisen ja mitä sisäinen toipuminen todella tarkoittaa.
-
23
Näin tunnistat oman potentiaalisi – ja rakennat elämääsi kohti sitä | Sanna Laitinen
Tänään puhumme oman potentiaalin tunnistamisesta, sen kehittämisestä ja omien unelmien toteuttamisesta Sanna Laitisen kanssa. Lisää Sannasta: https://www.sannalaitinen.com/ 0:00 Konteksti 03:00 Oman potentiaalin tunnistaminen 11:11 Unelmien tunnistaminen 29:00 Kasvun esteiden käsittely 44:00 Yrittäjyys, verkostoituminen 54:30 Korkeimmat tavoitteet
-
22
Psykologi: Jos tämä puuttuu elämästäsi, mikään määrä menestystä ei riitä | Pekka Tölli
Keskustelu psykologi Pekka Töllin kanssa! Puhumme mm. -miten oppia osoittamaan arvostusta itseä ja muita kohtaan -miten navigoida erityisen haastaviakin elämäntilanteita silloinkin, kun itsearvostus on koetuksella -miten tulla näkyväksi ja miksi se on ehdoton osa onnellista ihmiselämää Intro: 0:00 Oman suunnan löytäminen: 03:12 Arvostuksen psykologia: 13:12 Haavoittuvuus: 41:12 Näkyväksi tuleminen: 54:12 Menestyksen psykologia: 1:16:12
-
21
Onnellisten ihmissuhteiden anatomia | Johanna Linner Matikka
Tässä jaksossa sukellamme sisäisen turvan kokemiseen, uudelleenrakentamiseen, suojaaviin ihmissuhteisiin, ja moniin muihin näitä sivuaviin teemoihin! Lisää Johannasta: https://johannalinner.fi/ 0:00 Sisäisen turvan anatomia 17:00 Yksinäisen suden myytti 25:00 Resilienssi toteutuu ryhmissä 33:00 Onnelliset ja toksiset ihmissuhteet 43:00 Jaettu toteuttaminen 01:05:00 Onnellisuus
-
20
200 000€ vuosipalkka ei tehnyt onnelliseksi — Yritysjohtajasta meditaatio-opettajaksi | Tommi Kujala
Tämä menee top-3 tärkeimpiin keskusteluihin, mitä olen koskaan saanut elämässäni käydä. 0:00 Aiempi elämä 56:00 Mitä tehdä, jos elämä tuntuu tyhjältä? 01:06:10 Onnellisuus ja kärsimys 01:35:00 Manifestointi, karma, reinkarnaatio, new age 01:54:20 Meditointi & hyvä elämä
-
19
Tee mielenkiinnostasi työ | Koko verkkokurssi (2024)
Kurssin tarkoitus on opettaa perusteet siitä, miten voit luoda sosiaalista mediaa hyödyntämällä omiin mielenkiintoihisi sidotun tasaisen tulonlähteen, jonka rakentaminen ja ylläpitäminen ei vie kaikkea aikaasi. Kurssi sopii erittäin hyvin yrittämisestä kiinnostuneille ensi kertaa liikenteessä oleville innostujille. Tarvitsemme eniten intoa, paloa tekemiseen, halua oppia ja kärsivällisyyttä. Jos nämä neljä löytyvät – meillä on lähtökohdat luoda elämäämme tasainen tulonlähde, joka perustuu omiin mielenkiintoihimme. Tarkoitus on auttaa sinua luomaan tasainen tulonlähde elämääsi, joka tuo sinulle -vapautta -päätösvaltaa omasta kalenteristasi -pienempiä työtunteja – ja samalla laadukkaampaa palautumista -iloa: saat tehdä töitä asian parissa, joka aidosti innostaa sinua Kuulisin tosi mielelläni mitä oivalluksia, ideoita, palautetta kurssista heräsi 🙂 Mun sähköposti on: mikael.slavov (at) gmail.com Instagram: https://shorturl.at/KGSi1 Spotify: https://shorturl.at/M3jyi 0:00 Esipuhe 03:12 Intro 11:45 Kaksi pääreittiä 13:28 Opettele, tee, opeta 16:53 Häly on ystäväsi, ei vihollisesi 18:30 Miten valita oikea tuote tai palvelu? 20:42 Tavoittele ainoutta, älä parhautta 23:07 Ristikkäisten yleisöjen voima 24:38 Paras tuote myydä 26:15 Luottamuksen rakentaminen 28:25 Milloin vakuuttaminen on täydellistä? 30:00 Keskity vain pieniin yhteistyöyrityksiin 32:17 Miten ideat leviävät? 34:29 Kaksi tärkeintä kysymystä 36:14 Sisällöntuotanto 48.12 Monetisointi 59:26 Sisäinen vastustus, itse-epäilyt ja huijarisyndrooma 01:06:28 Nyt on paras aika koskaan 01:11:41 Yhteenveto
-
18
Onnellisuus, mielen hyvinvointi ja merkityksellinen elämä | Rosa Nenonen
Puhuimme Rosa Nenosen kanssa hyvinvoinnista, onnellisuudesta, unelmatyön hankkimisesta ja itsensä toteuttamisesta. Lisää Rosasta: https://pilotshelsinki.com/Lisää musta: https://www.mikaelslavov.fi/1:30 Positiivinen psykologia08:30 Itsekriittisyys, epävarmuus, pysähtyminen15:30 Haavoittuvuus, epämukavuus, matkustelu21:30 Onnellisuus36:00 Merkityksellisyys48:00 Itsemyötätunto53:20 Maailmankuva
-
17
Psykologi: Jos olet hukassa elämässä, nämä keinot saattavat auttaa | Ilona Rauhala
Tänään meillä on vieraana psykologi, tietokirjailija, yritysvalmentaja ja podcast-host Ilona Rauhala. Tämä oli itselleni erityisen tärkeä keskustelu. Toivottavasti siitä nousee esiin kohtia, joista voi olla hyötyä kelle tahansa jaksoa katselevalle! Lisää Ilonasta: https://www.ilonarauhala.fi/ 0:00 Intro 02:23 Konteksti 04:00 Yhteys itseen 09:30 Haitallisten uskomusten purkaminen 14:00 Yhteys muihin 38:00 Vertailu 45:00 Rutiinit, meditointi 54:00 Masennus, optimismi 1:09:10 Tärkein oppi elämästä
-
16
Miten selvitä yksinäisyydestä | Mikael Jungner | Podcast #10
Tämä oli yksi lempikeskusteluistani koskaan. Jos yhden jakson katsot tältä kanavalta, niin suosittelen että se on tämä! Vieraana Mikael Jungner, YLE:n entinen toimitusjohtaja, Kreabin nykyinen toimitusjohtaja – ja suomalaisen yrityskentän todellinen moniosaaja. 02:20 Sisäinen motivaatio 11:00 Intuitio 20:00 Muut ihmiset 26:00 Yksinäisyys 51:40 Minkä neuvon antaisit nuoremmalle itsellesi? 59:00 Kyllä elämälle, kaikesta huolimatta
-
15
Miljonääriyrittäjän vinkit nuorille | Jenni Kynnös
Vieraana Leijonan luolastakin tuttu Jenni Kynnös. Puhumme yrittäjyydestä, ystävyyssuhteista, priorisoinnista, itse-epäilyistä ja itsensä toteuttamisesta — ja monista muista aiheista! Lisää Jennistä: https://jennikynnos.fi/Voisitko tilata kanavan? Se auttaa aivan valtavasti, ja takaa, että lisää keskusteluja on tulossa myös tulevaisuudessa! 🙂0:00 Intro02:30 Konteksti07:00 Priorisointi11:40 Ystävyyssuhteet, tiimit26:00 Itse-epäilyt, huijarisyndrooma, vaikeudet35:00 Itsensä toteuttaminen39:00 Yrittäjyys58:00 Alakulo, pelot
-
14
Näin saat mitä oikeasti haluat | Ilkka Koppelomäki | Podcast #8
Tänään vieraana valmentaja ja tietokirjailija Ilkka Koppelomäki. Puhumme tavoitteista, niiden asettamisesta ja saavuttamisesta, elämän prioriteeteista, unelmista, tasapanoista ja vaikeuksista läpipuskemisesta. Ja monesta muusta!Ilkka Koppelomäki on auttanut satoja ihmisiä elämässä eteenpäin ja kohti henkilökohtaisia unelmiaan. Lisää Ilkasta ja hänen upeista tietokirjoistaan täällä: https://www.ilkkakoppelomaki.fi/0:00 Intro02:05 Konteksti03:50 Itsensä kehittäminen?10:00 Deep work15:30 Tärkeimmät osa-alueet22:30 Saa mitä haluat34:00 Isot unelmat54:00 Paras versio itsestä58:00 Sokeapisteet01:14:10 Tasapaino01:18:00 Päättäminen01:20:00 Miten selvitä mahdottomasta?
-
13
Psykologi: Työkaluja burnoutin välttämiseen | Salla Ibrahim | Podcast #6
Burnoutin vierellä kiemurtelu on statussymboli modernissa työelämässä. Yksi huippu-urheilijan tärkeimmistä taidoista on tunnistaa, milloin treenaamiseen kuuluva väsymys on aiheeseen kuuluvaa, jolloin siitä läpipuskeminen on vahvuutta. Aidossa loukkaantumisriskissä treenin jatkaminen on sulaa typeryyttä. Samoin on modernin tietotyöläisen laita. On tärkeä taito tunnistaa, milloin väsymys kumuloi tekemisen väkinäiseksi, matalan tuottavuuden puskemiseksi. Silloin tulee levätä. Palautua, ja sitten vasta vahvistua. Se, että palaa itse loppuun, ei palvele pitkässä juoksussa ketään. Salla Ibrahim on psykologi, ja Laavu Performance -valmennusyrityksen toimitusjohtaja. Keskustelu liikkuu palautumisen, jaksamisen ja merkityksen teemoissa. Tarkemmat tiedot Sallasta täältä: https://www.laavu.io/
-
12
Miljoonat ja onnellisuus | Juha-Petteri Kukkonen | Podcast #5
Perheyritys rakentaa tyhjästä menestyvän bisneksen ja tekee valtavan exitin. Kaslink on yksi 2000-luvun suurimmista sankaritarinoista suomalaisessa yrityskentässä. Se perustettiin vuonna 2001, ja myytiin Fazerille vuonna 2019. Juha-Petteri Kukkonen vastasi kahden veljensä kanssa yrityksen rakentamisesta ja sen myymisestä. Yrityskauppa teki Kukkosesta multimiljonäärin. Tästä koko tarinasta on kirjoitettu upea kirja nimeltä Kaurakuningas. Mitä henkilökohtaiset miljoonat tarkoittavat hyvän ihmiselämän kannalta? Miten rikkaus vaikuttaa onnellisuuteen? Yksi keskustelun pääteemoista on se, mistä hyvä elämä rakentuu. Tämä on paljon käytännönläheisempi kysymys, kuin miksi se tavallisesti mielletään. Vuonna 2024 tiedämme todella paljon siitä, mikä saa ihmiset onnellisiksi ja mikä tekee ne keskimäärin onnettomiksi. Henkilötarinat vaikuttavat silti meihin kaikista voimakkaammin. Siksi tämä oli yksi lempikeskusteluistani. Keskustelu liikkuu myös palautumisen, brändin rakentamisen ja modernin yrittäjyyden teemoissa. 0:00 Konteksti 03:40 Epäonnistuminen vs. onnistuminen 08:00 Onnellisuus 12:40 Merkityksellisyys 20:15 Raha ja hyvä elämä 23:00 Muut ihmiset 26:00 Miten päästä pois kuopasta? 32:40 Milloin yrittäjä on onnistunut? 34:00 Irtikytkeytyminen 40:30 Mitä elämässä kannattaa tavoitella? 47:40 Brändin rakentaminen 52:40 Moderni yrittäjyys
-
11
Suomen yrittäjien toimitusjohtaja: tärkeimmät opit yrittämisestä | Mikael Pentikäinen | Podcast #4
"Luottamus on uusiutuva luonnonvara. Se lisääntyy jakamalla." Mikael Pentikäinen on Suomen yrittäjien toimitusjohtaja. Harvalla ihmisellä on niin syvä käsitys suomalaisesta yrityskentästä kuin hänellä. Pentikäinen on aikaisemmin urallaan työskennellyt esimerkiksi Helsingin Sanomien päätoimittajana. Keskustelu lähtee liikkeelle arvojen selkeyttämisestä — sen tietämisestä, mikä on oikeasti tavoittelemisen arvoista elämässä. Yrittäjän on mahdoton menestyä, jos hän ei tiedä, mitä muutosta yritys koittaa tavoitella. Pentikäinen on kirjoittanut kirjan luottamuksesta, joka on useamman kymmenen minuutin ajan keskustelun pääaihe. Viimeiseksi sukellamme yrittämisen filosofiaan — kysymykseen siitä, mikä on yrityksen tarkoitus. Ja siitä käytännön vinkkeihin: jos haaveilee yrittämisestä vuonna 2024, mitä on käytännössä hyvä ymmärtää?
-
10
Mitä elämässä kannattaa tavoitella? | Ville Kormilainen | Podcast #3
Ehkä tärkein tehtävä elämässä on oppia olemaan onnellinen samalla, kun tavoittelee parempaa. Ja se on muuten vaikeaa. Mikä vaan tärkeäksi koettu asia, mikä elämästä puuttuu – siihen mieli rakentaa helposti epärealistisia odotuksia. ”Jos vain saisin tämän, kaikki olisi lopullisesti hyvin”. Tämä on mielen tarina, joka ei kertaakaan pidä paikkaansa. Ei ole lopullista saapumista pisteeseen, jossa voisi elää muuttumattoman onnellisena. Kun saa yhden haluamansa asian elämään, pian haluaa jotain muuta. Ja sitten taas, jotain muuta. Kun tätä kaavaa toistaa tarpeeksi kauan, syntyy tunne siitä, että saavuttaminen on itsessään jonkinlainen tyhjä lupaus. Ehkä järkevintä olisi vain oppia iloitsemaan siitä elämästä, mitä juuri nyt elää? Mutta, mutta, mutta… Samanaikaisesti, on hyvä olla tavoitteita. On hyvä nähdä vaivaa itselle tärkeiden asioiden eteen, aidosti panostaa niihin, aidosti pyrkiä kohti parempaa. On kyse sitten omasta terveydestä, ihmissuhteista tai omannäköisestä urasta. Yksikään konsultti ei jätä liputtamatta selkeiden tavoitteiden edestä. Saavuttaminen ja itsehyväksyntä ovat täysin yhteensopivia – mutta niiden todeksi eläminen samanaikaisesti on vaikeaa. Ehkä vaikein paikka elää mitä tiedän on näiden kahden välinen limbo – eli ”pitäisi”-maailma. Pitäisi olla urallisesti jossain. Pitäisi tuntua joltain. Ville Kormilainen on tehnyt pitkän uran mediakentälle esimerkiksi journalismin, konsultoinnin ja kirjoittamisen parissa. Hän anteliaasti lähti mukaan uusimpaan jaksoon. Puhumme uusien ideoiden istuttamisesta maailmaan, työn ja identiteetin suhteesta ja ylipäätään siitä, mitä elämässä kannattaa tavoitella.
-
9
Yritysjohtaja: nuori, valitse tällainen työ | Podcast #2 | Kim Lehtola
Ulkoinen motivaatio toimii vain, jos sen sisäistää. Sisäisen motivaation määrä on lopulta ihmisen tärkein valttikortti työuralla.Sain kaiken ilon ja kunnian keskustella pitkän linjan yritys- ja myyntijohtaja Kim Lehtolan kanssa menestyneen työuran reseptistä. Mittari menestyneelle työuralle eivät ole ulkoiset saavutukset, vaan sisältäpäin kumpuava tunne työn tärkeydestä ja kuuluvuudesta työyhteisöön.Keskustelemme esimerkiksi saavuttamisen kiireestä, mikä on nyt ajankohtaisempi ilmiö nuorilla ja uranälkäisillä ”leijonilla” kuin koskaan ennen. Kipuilen kiireen tunteen kanssa viikoittain itsekin.Kimin vinkki: kiire pois. Ensimmäiseen kymmeneen vuoteen uralla ei tarvitse tapahtua mitään radikaalia – töitä ehtii kyllä tehdä senkin jälkeen vielä vuosikymmeniä.Mikä oli kokeneen yritysjohtajan tärkein ohje nuorille?Valitse sellainen työ, jossa pääset kohtaamaan mahdollisimman paljon erilaisia ihmisiä. Ihmiskohtaaminen on ainut tapa rakentaa pehmeitä taitoja – joita ilman pääseminen omaan urapotentiaaliin käy mahdottomaksi.Keskustelu liikkuu myös suomalaisten yritysten yleisimpiin johtamisvirheisiin, sosiaalisen median ristiriitaisuuteen ja työstä palautumiseen – ja moneen muuhun aiheeseen.
-
8
Aloita kysymällä "miksi" | Simon Sinek | Kirjatiivistelmä #6
Selvä vastaus kysymykseen "miksi" on silta nykyisen ja potentiaalisen elämäsi välillä. Lähes aina tiedämme "mitä", joskus "miten", mutta "miksi" on paljon vähemmän tutkittu kysymys. Ja se on kaikista tärkein kysymys. Mitä kirkkaampi "miksi," sitä tarkemmin menemme kohti aidosti iloa tuovaa elämää, ja sitä paremmin jaksamme välttämättömät vastoinkäymiset tiellä. Kirja: Simon Sinek - Start With Why
-
7
Digitaalinen minimalismi | Cal Newport | Kirjatiivistelmä #7
Huomio on hyvin rajallinen resurssi. Laadukasta keskittymiskykyä on käytössä 3-5 tuntia päivässä. Huomiostamme käydään sotaa kaikilla rintamilla. Tehdäksemme tärkeimmän hyvin, on ehdotonta, että suojelemme huomiokapasiteettiamme. Cal Newport on tiivistänyt aiheen kirjaan Digital Minimalism, josta tässä videossa käydään läpi tärkeimmät päälöydökset. Kirja: Cal Newport - Digital Minimalism
-
6
Asenteesi luo todellisuutesi | Mindset | Kirjatiivistelmä #5
Tulkinnat määrittävät suuren osan kokemastamme hyvinvoinnista. Hyvinvointi ei ole koskaan yhtäjaksoista, vaan se jatkuvassa liikkeessä. Haastavissa elämäntilanteissa voimme kääntyä poispäin kivusta, tai kipua kohti: voimme valita kasvun asenteen tai muuttumattomuuden asenteen. Mindset (C. Dweck) on yksi positiivisen psykologian kaikkien aikojen suosituin teos. Tässä videossa on sen päälöydökset tiivistettynä.
-
5
Luo itsesi uudelleen | Kirjatiivistelmä #4 | Joe Dispenza
Muutos on vaikeaa, koska se on niin valtaisa riski luonnossa. Me kirjaimellisesti addiktoidumme itsenämme olemiseen: haluamme tuntea huomenna samoja tunteita, ajatella samoja ajatuksia kuin ajattelimme tänään. Luoda siis samaa uudelleen. Jos kaiken tekee samalla tavalla, miten voisi odottaa uusia lopputuloksia? Meillä on kivikautiset aivot, mutta moderni informaatio. Ja siten kyky luoda itsemme uudelleen. Jos ei meillä, niin kellä? Kirja: Joe Dispenza - Luo itsesi uudelleen
-
4
Atomic Habits | Kirjatiivistelmä #3 | James Clear
Kirjatiivistelmä klassikosta, Atomic Habitsista. Itsehillintä on kuin kerosiini: se saa lentokoneen taivaalle, mutta ei voi pitää sitä lennossa. Se kuluu liian nopeasti. Tavat pitävät kurssin oikeassa. Pienillä ja yksinkertaisilla teoilla on valtava vaikutus elämäämme, koska kun tekeminen puretaan atomeiksi, kaikki on pientä.
-
3
Ainut tapa menestyä on antaa enemmän kuin ottaa | Anna ja ota | Kirjatiivistelmä #2
Antamalla enemmän kuin ottamalla nostaa merkittävästi omia todennäköisyyksiään hyvän elämän saamiseen. Antajat ovat edustettuna yhteiskunnassa kaikista korkeimmalla ja kaikista matalammalla: on ehdotonta suojata omaa kapasiteettiaan samalla, kun yrittää avata ovia muille. Adam Grantin, yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologian professorin tutkimusten mukaan on yksiselitteisesti totta, että antajilla on on keskimäärin mielekkäämpi elämä kuin ottajilla. Kirja: Adam Grant - Give and Take
-
2
Tunnista tärkein, kieltäydy muusta | Essentialism | Kirjatiivistelmä #1
Essentialisti lähtee liikkeelle siitä, että lähes kaikki elämässä on turhaa. Voimme tehdä vain hyvin harvaa asiaa samanaikaisesti hyvin. Tunnista tärkein, ja leikkaa kaikki muu pois - tähän tiivistyy essentialismin ydin. Kirja: Essentialism, Greg McKeown
-
1
Miten selvitä urajumista | Kristina Juuso | Podcast #1
Jos ura on ajautunut umpikujaan, mitä keinoja eteenpäin pääsemiseen on saatavilla? Miten kohdata staattisuuden tuoma kipua? Kristina Juuso on Alanvaihtajat-podcastin perustaja, ja sukeltanut syvälle kysymykseen siitä, miten uraa voi rakentaa kohti omia mielenkiintojaan ja korkeinta potentiaaliaan. 0:00 Intro 1:00 Esipuhe 02:53 Epäonnistumiset 06:27 Itsemyötätunto 11:30 Oman tarinan jakaminen 17:50 Mielen tyhjentäminen 21:50 Analyysiparalyysi 25:00 Mikään ei mene hukkaan 35:59 Itse, ei yksin
No matches for "" in this podcast's transcripts.
No topics indexed yet for this podcast.
Loading reviews...
ABOUT THIS SHOW
Kiitos että pysähdyit mun kanavalle!Haluan auttaa ihmisiä selkeyttämään mikä elämässä on tärkeintä ja miten mennä kohti noita tärkeimpiä asioita. Usein se vaatii aikaa, itsetutkiskelua ja pelkojen kohtaamista. Samassa jokainen itsetuntemuksen lisäämiseen käytetty sekunti on sen arvoinen. Tällä kanavalla siis tuodaan yhteen tärkeitä työkaluja, jotka helpottavat hyvän elämän elämistä ja itsensä toteuttamista. Tarkoituksena on auttaa ketä tahansa lunastamaan oma potentiaalinsa, niin uralla kuin muussakin elämässä. Hyvin harvoin se kuitenkaan tulee helpolla — ja siksi täällä harjoitellaan.
HOSTED BY
Mikael Slavov
CATEGORIES
Loading similar podcasts...