123. Asuntosijoitusperhe Inc. Esa Kejonen Osa 1 episode artwork

EPISODE · Oct 30, 2020 · 42 MIN

123. Asuntosijoitusperhe Inc. Esa Kejonen Osa 1

from Ostan Asuntoja Podcast · host Harri Huru

Välillä itsekin hämmästyn, kuinka paljon erilaisia tapoja on harjoittaa asuntosijoittamista. Esa Kejosen tarinan myötä saadaan taas uusi asuntosijoittamisen tapa organisoitua Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoiden sulateltavaksi. Vaikka mukana on kaikki asuntosijoittamisen kannattavuuden elementit, jotenkin editointiluurit päässäni tuntui siltä, että pääsin mukaan johonkin erikoiseen tarinaan. Mieleen tuli oman kotini täysremontti, jossa isälläni oli merkittävä panos. Pääsin tekemään remontin yhdessä isäni kanssa. Isäni ollessa vielä hyvässä kunnossa, iloitsin pääsääntöisesti omien käsieni jäljistä toki kiitollisena isälle kaikesta avusta. Nyt kun oma isäni valvoo tekemisiäni pilven reunalta, hänen asentamansa kattopellit ja nurkkalaudat, 45 m2:n terassi ja moni muu palanen muistuttaa ikuisesti yhteisistä remonttikuukausistamme. Myös kylpyhuoneen suihkun lattiasta puuttuvat kaadot muistuttavat joka päivä, miten ihmeessä pystyimme yhdessä sellaisen mokan tekemään. Tämän kaltainen arvokas lisämauste ei jää epäselväksi Esan tarinassa. Aluksi juttelemme koronaviruksesta, etätyöstä ja tarpeesta fyysiseen läsnäoloon. Tätä on asuntosijoittajankin syytä alkaa pohtimaan, miten asuntojen toiminnalliset tarpeet muuttuvat, vaikka korona olisi jo selätetty. Matkalla selviää myös, miten pesäpalloilija ja opettaja kiinnostui sijoittamisesta ja yrittämisestä. Esa on tällä hetkellä työtön muttei tekemätön. Jos korona on vienyt työpaikan tai johtanut lomautukseen, jaksosta voi saada inspiraatiota eteenpäin katsomiseen ja positiivisuuteen. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.  Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Mentaalipalloa nettisivut #rahapodi jakso 72 - 35-vuotiaana eläkkeelle feat. Harri "Nuuka" Riihimäki ja P.Ohatta BiggerPockets Podcast  Roger Fisher, William L. Ury, Bruce Patton - Getting to Yes: Negotiating Agreement Without Giving in; Adlibris Nidottu, Adlibris Pokkari, Audible * Chris Voss - Never Split the Difference; Adlibris Pokkari, Adlibris Sidottu, Audible * Lars-Johan Åge - Happy-happy; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja Esa Kejonenv Opi, Vaurastu ja Opeta Blogi, LinkedIn, Twitter, Facebook, Instagram Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava "avaimet käteen" -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226 Miten tuoton ja riskin suhde toimii? Asuntosijoittajan makrovirheet osa 1 – YouTube #138 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224 The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223 Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210 Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 Kaupallinen varoitus * Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta. Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä. Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

NOW PLAYING

123. Asuntosijoitusperhe Inc. Esa Kejonen Osa 1

0:00 42:27

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

That Hoarder: Overcome Compulsive Hoarding That Hoarder Hoarding disorder is stigmatised and people who hoard feel vast amounts of shame. This podcast began life as an audio diary, an anonymous outlet for somebody with this weird condition. That Hoarder speaks about her experiences living with compulsive hoarding, she interviews therapists, academics, researchers, children of hoarders, professional organisers and influencers, and she shares insight and tips for others with the problem. Listened to by people who hoard as well as those who love them and those who work with them, Overcome Compulsive Hoarding with That Hoarder aims to shatter the stigma, share the truth and speak openly and honestly to improve lives. The Small Business Startup School – Business Notes | Financial Literacy | Retail Psychology – For Professionals & Entrepreneurs The Small Business Startup School Inc. Starting or buying a small business? While personal circumstances may vary, business patterns remain timeless. On The Small Business Startup School, we explore strategies, insights, and practical solutions to help entrepreneurs confidently navigate their journey.Hosted by Ola Williams—a retail entrepreneur, fintech founder, and financial coach with over two decades of experience—this podcast marries financial awareness and retail psychology with optimism to deliver actionable takeaways.Join us to learn, grow, and connect as we uncover the keys to business success.Let’s continue to learn together and be encouraged to keep on connecting! DIOSA. Carolina Sanper This podcast is a sacred space created by Carolina Sanper where you connect with your inner wisdom and embody your magnetic feminine power.It is the realization that the mystical realm is where you plant the seeds of your desired reality.It is a portal to your true essence: awareness, presence, and receiving with ease. Welcome home, DIOSA. 🖤 XXX Tech by SOVRYN Dr. Brian Sovryn The crossroads between technology, sensuality, and metaphysics - and the longest running anarchist podcast in the world! Brought to you by Dr. Brian Sovryn.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Ostan Asuntoja Podcast?

This episode is 42 minutes long.

When was this Ostan Asuntoja Podcast episode published?

This episode was published on October 30, 2020.

What is this episode about?

Välillä itsekin hämmästyn, kuinka paljon erilaisia tapoja on harjoittaa asuntosijoittamista. Esa Kejosen tarinan myötä saadaan taas uusi asuntosijoittamisen tapa organisoitua Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoiden sulateltavaksi. Vaikka mukana on...

Can I download this Ostan Asuntoja Podcast episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!