#13 Always Be Closing?  episode artwork

EPISODE · May 16, 2021 · 31 MIN

#13 Always Be Closing?

from #MYYNTIPODI · host #MYYNTIPODI

Tässä #myyntipodin monologijaksossa käydään Sani Leinon toimesta läpi myynnin puhutuinta aihetta eli klousaamista. Klousaaminen on myynnin historian saatossa saanut huvittaviakin piirteitä korostuksissaan. On tietysti totta, että mikäli puhutaan esimerkiksi kaupanpäättämisestä, ilman positiivista päätöstä etenemisestä, ei ole kaupallista yhteistyötäkään, eikä siten kaupallista asiakassuhdetta. Näin kaikki sitä ennen on ollut mukavaa keskustelua, oppimista tai muuta suhteenluontia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että myyntiprosessi ei ollut onnistunut, koska myyjä "ei onnistut klousaamaan". Voi olla, että vika oli jossain aivan muualla, jolloin tietenkään klousaaminenkaan ei onnistunut, koska siihen ei ollut edellyksiä muiden myyntiprosessin vaiheiden epäonnistuessa tai noin sadasta muusta syystä. Jaksossa alleviivataan tottakai klousaamisen tärkeyttä ja samalla korostetaan, että ainakaan kaupan päättämistä ei tule liiaksi ylikorostaa. Agendalla mm: - Always Be Closing? - Miten Alec Baldwinin roolihahmon legendaarinen lausahdus tulisi käsittää 2020-luvun myynnissä? - Suhde vs. Sopimus Miksi myyjien ei tulisi keskittyä kaupan päättämiseen vai pikemminkin asiakassuhteiden aloittamiseen? - Erilaisia lauseita ja tapoja millä ehdottaa kaupallista yhteistyötä tai etenemistä - Klousaus on myös kontekstisidonnaista - älä sössi ehdottamalla väärällä tavalla väärään aikaan Lämpimästi tervetuloa linjoille pohtimaan klousauksen kiinnostavaa maailmaa!

NOW PLAYING

#13 Always Be Closing?

0:00 31:06

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

No similar podcasts found.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of #MYYNTIPODI?

This episode is 31 minutes long.

When was this #MYYNTIPODI episode published?

This episode was published on May 16, 2021.

What is this episode about?

Tässä #myyntipodin monologijaksossa käydään Sani Leinon toimesta läpi myynnin puhutuinta aihetta eli klousaamista. Klousaaminen on myynnin historian saatossa saanut huvittaviakin piirteitä korostuksissaan. On tietysti totta, että mikäli puhutaan...

Can I download this #MYYNTIPODI episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!