148. Asuntosijoittajalääkäriopiskelijayrittäjä Arttu Pasanen Kemistä

EPISODE · Apr 23, 2021 · 59 MIN

148. Asuntosijoittajalääkäriopiskelijayrittäjä Arttu Pasanen Kemistä

from Ostan Asuntoja Podcast · host Harri Huru

Viime viikolla kuultiin uutisia Kemissä sijaitsevan Veitsiluodon paperikoneen alasajosta ja sulkemisesta. Muutama tunti uutisten jälkeen oli aikataulutettuna Ostan Asuntoja Podcastin haastattelu Kemistä kotoisin olevan ja siellä sijoitusasuntoja erilaisilla kokoonpanoilla omistavan Arttu Pasasen kanssa. Arttu on yrittäjähenkinen, yrittäjäperheestä, sijoittamisesta kiinnostunut asuntosijoittaja, joka inspiroitui aiheesta Ostan Asuntoja Podcastin vieraiden tarinoita kuunnellessaan. Lisäksi hän opiskelee kolmatta vuotta lääketiedettä. Spontaanius lähteä tekemään ja yrittämään kuultaa läpi Artun jutuista. Kemi ei paikkakuntana täytä Kehä III:n sisältä asuntosijoittamisen oppeja antavien kriteerejä millään tavalla. Arttu kertoo omat ajatuksensa, miten hän on mielessään rakentanut etenemispolkunsa, jonka alkupäässä  sadan tonnin sijoitusasunnolla aloittaminen ei olisi ollut edes mahdollista. Arttu Pasanen LinkedIn, Kotisi Kemissä, Villa Kemi Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Erinomainen tietopaketti nopeuttamaan asuntosijoittajana vaurastumista! Koko prosessi avattiin perinpohjaisesti ja sitä havainnollistettiin hyvin konkreettisilla luvuilla ja esimerkeillä. Jos tavoittelet enemmän kuin yhtä sijoitusasuntoa, niin näillä opeilla nopeutat prosessia huomattavasti!" Joonatan Voltti, Sijoitusvalmentaja ja Airbnb-kirjailija Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntopehtoori on viiden tähden kumppani - asiakaskokemus Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.  Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246

NOW PLAYING

148. Asuntosijoittajalääkäriopiskelijayrittäjä Arttu Pasanen Kemistä

0:00 59:00

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Photo Breakdown Scott Wyden Kivowitz Photo Breakdown is a podcast in which we explore the world of photography with a trusted guide, host Scott Wyden Kivowitz. His expertise and passion bring the industry to life as we explore the stories, trends, and ideas shaping it today. Join us as we dissect everything from incredible photographs and creative techniques to the latest gear releases and hot topics in the photography community.In each episode, we break down what’s happening behind the scenes - whether it’s making a powerful image, a candid discussion on industry trends, or a reflection on the tools and technology changing how we make photographs. You’ll get insights, expert opinions, and a fresh perspective on what’s top of mind for photographers right now.Anticipate short, engaging episodes brimming with ideas and inspiration. Be part of the conversation by sharing your thoughts, voice notes, and comments. Your participation is what makes our community vibrant and dynamic.It’s more than just photography - everyth Sunday Morning Linux Review - MP3 Feed Tony Bemus, Mary Tomich, Phil Porada, and Tom Lawrence Sunday Morning Linux Review www.smlr.us is a podcast with Tony Bemus, Mary Tee , Phil Porada, and Tom Lawrence. We talk about the Linux and Open Source News. Edited episodes and show notes are found at www.smlr.us , We will be Live on IRC #SMLR and Video: youtube.com/c/SmlrUs WSJ Free for All with Jason Gay Jason Gay, The Wall Street Journal In his unique style, Jason Gay from The Wall Street Journal discusses the current events and news you need to be informed on sports, culture and life. Enjoy these timely and engaging stories in our WSJ Free for All podcast. The Digital Resilience Show David Wild Podcast by David Wild
URL copied to clipboard!