17. Huijarisyndrooma. Vieraana Tiina Ekman. episode artwork

EPISODE · Nov 4, 2019 · 47 MIN

17. Huijarisyndrooma. Vieraana Tiina Ekman.

from Psykopodiaa-podcast · host Nina Lyytinen

Huijarisyndroomasta kärsivällä on vahva sisäinen käsitys omasta osaamattomuudesta vaikka muut olisivat asiasta eri mieltä ja hän oikeasti on osaava. Huijarisyndroomasta kärsivä ei siis huijaa muita. Hän kokee, että onnistuu jotenkin hämäämään muut ajattelemaan, että hän on osaava ja ammattitaitoinen, vaikka hän itse ajattelee ettei oikeasti osaa mitään.Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme huijarisyndroomasta ja sen vaikutuksista hyvinvointiin psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija Tiina Ekmanin kanssa. Tiina on kirjoittanut huijarisyndroomasta tietokirjan.Huijarisyndroomasta kärsivä ei usko itseensä, vaikka työtoverit ja työn tulokset puhuisivat toista. Hän tekee paljon töitä, saa aikaiseksi asioita ja saa palautetta, että on hyvä ja aikaansaava. Itse hän kuitenkin mitätöi omaa työtään ja luulee, etteivät toiset vain huomaa sitä, kuinka osaamaton hän on. Tällainen henkilö saattaa helposti ylisuorittaa, kokea epämääräistä ahdistusta ja uupua työssä. Pahimmillaan huijarisyndrooma voi johtaa vakaviin stressi- ja uupumusoireisiin, ahdistukseen ja masennukseen.Tiina kertoo vinkkejä mm. siihen kuinka tunnistaa huijarisyndrooma itsessä ja muissa. Hän antaa myös vinkkejä miten sen kanssa voi tulla toimeen ja millaista apua on tarjolla. Tiina kertoo myös rohkeasti omasta kamppailustaan huijarisyndrooman ja uupumuksen kanssa.Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin- Mitä huijarisyndrooma tarkoittaa?- Miten se syntyy?- Kuinka yleistä se on?- Miten voi tunnistaa huijarisyndrooman itsessään ja muissa?- Onko huijarisyndrooma mielenterveyshäiriö?- Millaiset tekijät vaikuttavat siihen, että itsestä muodostuu käsitys, että olen huijari?- Mitä seurauksia huijarisyndroomasta on?- Mitä vinkkejä ja apukeinoja huijarisyndroomasta kärsiville on?Jakson linkit:Tiina Ekmanin sivut: http://psykologit.fi/psykologi-tiina-ekman/Tiina Ekman LinkedIn:ssa.Tiina Ekman, 2017: Huijarisyndrooma, Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä). Minerva-kustannus.Seuraa Psykopodiaa somessa:Facebookissa @PsykopodiaaInstragramissa @PsykopodiaaNina Lyytinen TwitterissaPsykopodiaa-podcastin verkkosivutPsykodiaa-podcastin juontajan, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut

Huijarisyndroomasta kärsivällä on vahva sisäinen käsitys omasta osaamattomuudesta vaikka muut olisivat asiasta eri mieltä ja hän oikeasti on osaava. Huijarisyndroomasta kärsivä ei siis huijaa muita. Hän kokee, että onnistuu jotenkin hämäämään muut ajattelemaan, että hän on osaava ja ammattitaitoinen, vaikka hän itse ajattelee ettei oikeasti osaa mitään. Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme huijarisyndroomasta ja sen vaikutuksista hyvinvointiin psykologi, psykoterapeutti, tietokirjailija Tiina Ekmanin kanssa. Tiina on kirjoittanut huijarisyndroomasta tietokirjan. Huijarisyndroomasta kärsivä ei usko itseensä, vaikka työtoverit ja työn tulokset puhuisivat toista. Hän tekee paljon töitä, saa aikaiseksi asioita ja saa palautetta, että on hyvä ja aikaansaava. Itse hän kuitenkin mitätöi omaa työtään ja luulee, etteivät toiset vain huomaa kuinka osaamaton hän on. Tällainen henkilö saattaa helposti ylisuorittaa, kokea epämääräistä ahdistusta ja uupua työssä. Pahimmillaan huijarisyndrooma voi johtaa vakaviin stressi- ja uupumusoireisiin, ahdistukseen ja masennukseen. Tiina kertoo vinkkejä mm. siihen kuinka tunnistaa huijarisyndrooma itsessä ja muissa. Hän antaa myös vinkkejä miten sen kanssa voi tulla toimeen ja millaista apua on tarjolla. Tiina kertoo myös rohkeasti omasta kamppailustaan huijarisyndrooman ja uupumuksen kanssa. Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin - Mitä huijarisyndrooma tarkoittaa? - Miten se syntyy? - Kuinka yleistä se on? - Miten voi tunnistaa huijarisyndrooman itsessään ja muissa? - Onko huijarisyndrooma mielenterveyshäiriö? - Millaiset tekijät vaikuttavat siihen, että itsestä muodostuu käsitys, että olen huijari? - Mitä seurauksia huijarisyndroomasta on? - Mitä vinkkejä ja apukeinoja huijarisyndroomasta kärsiville on? Jakson linkit: Tiina Ekmanin sivut: http://psykologit.fi/psykologi-tiina-ekman/ Tiina Ekman LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/psycoachtiinaekman/ Tiina Ekman, 2017: Huijarisyndrooma, Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä). Minerva-kustannus. http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1326 Seuraa Psykopodiaa somessa: Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/ Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/ Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi

NOW PLAYING

17. Huijarisyndrooma. Vieraana Tiina Ekman.

0:00 47:09

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

That Hoarder: Overcome Compulsive Hoarding That Hoarder Hoarding disorder is stigmatised and people who hoard feel vast amounts of shame. This podcast began life as an audio diary, an anonymous outlet for somebody with this weird condition. That Hoarder speaks about her experiences living with compulsive hoarding, she interviews therapists, academics, researchers, children of hoarders, professional organisers and influencers, and she shares insight and tips for others with the problem. Listened to by people who hoard as well as those who love them and those who work with them, Overcome Compulsive Hoarding with That Hoarder aims to shatter the stigma, share the truth and speak openly and honestly to improve lives. The Small Business Startup School – Business Notes | Financial Literacy | Retail Psychology – For Professionals & Entrepreneurs The Small Business Startup School Inc. Starting or buying a small business? While personal circumstances may vary, business patterns remain timeless. On The Small Business Startup School, we explore strategies, insights, and practical solutions to help entrepreneurs confidently navigate their journey.Hosted by Ola Williams—a retail entrepreneur, fintech founder, and financial coach with over two decades of experience—this podcast marries financial awareness and retail psychology with optimism to deliver actionable takeaways.Join us to learn, grow, and connect as we uncover the keys to business success.Let’s continue to learn together and be encouraged to keep on connecting! DIOSA. Carolina Sanper This podcast is a sacred space created by Carolina Sanper where you connect with your inner wisdom and embody your magnetic feminine power.It is the realization that the mystical realm is where you plant the seeds of your desired reality.It is a portal to your true essence: awareness, presence, and receiving with ease. Welcome home, DIOSA. 🖤 XXX Tech by SOVRYN Dr. Brian Sovryn The crossroads between technology, sensuality, and metaphysics - and the longest running anarchist podcast in the world! Brought to you by Dr. Brian Sovryn.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Psykopodiaa-podcast?

This episode is 47 minutes long.

When was this Psykopodiaa-podcast episode published?

This episode was published on November 4, 2019.

What is this episode about?

Huijarisyndroomasta kärsivällä on vahva sisäinen käsitys omasta osaamattomuudesta vaikka muut olisivat asiasta eri mieltä ja hän oikeasti on osaava. Huijarisyndroomasta kärsivä ei siis huijaa muita. Hän kokee, että onnistuu jotenkin hämäämään muut...

Can I download this Psykopodiaa-podcast episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!