2. Kaaos kalenterissa on kaaos organisaatiossa - Matti Heikkonen, Pinja episode artwork

EPISODE · Sep 17, 2025 · 49 MIN

2. Kaaos kalenterissa on kaaos organisaatiossa - Matti Heikkonen, Pinja

from Johtajana ihminen · host Barona

Miten alaston, haavoittuvainen ja välitön täytyy olla ollakseen uskottava johtaja? Tätä ei Pinjan toimitusjohtaja Matti Heikkonen osannut arvata uransa alussa.Pörssiyhtiöiden hallituksissakin vaikuttavan sarjayrittäjän oman johtajuuden eräs kulmakivi sai alkunsa sattumanvaraisella hissimatkalla Matti Alahuhdan kanssa. Kun nuori Matti kysyi kokeneemmalta neuvoa johtajuuden uralle, hän odotti jotain syvällistä strategista oivallusta, mutta saikin simppelin vinkin, joka on kuoriutunut vasta kerros kerrokselta vuosien kuluessa: "Oman ajankäytön hallinta.” Organisaatio peilaa johtajansa tapaa käyttää aikaa. Sillä, mitä johtajan kalenterissa on, on yllättävän suuri kerrannaisvaikutus.Mattia on ravistellut myös edestä johtamisen filosofia. Hän oli tottunut johtamaan organisaatioketjun kautta, mutta näki käytännössä, miten edestä johtamisen taito on nopeasti muuttuvan liiketoiminnan elinehto. Muutoksen nopeus edellyttää, että johtaja on siellä, missä asiat tapahtuvat. Hän kysyy myös: ”Onko yleisjohtajien aika ohi?”Jakson päättää avoin keskustelu mielentilan hallinnan merkityksellisyydestä – henkilökohtaisesti ja johdetun organisaation kannalta. Rooleille ei ole tilaa aidossa, herkässä ja luottamusta herättävässä johtamisessa. Vaikeissa tilanteissa punnitaan, pukeeko johtaja roolin päälleen vai hallitseeko hän aidosti oman mielentilansa ja sen kautta tilannetta.Matin uran kasvun paikat paljastavat, miten hänen nuoruudessa ”heikkojen johtajien höpinöinä” pitämänsä jutut ovat itse asiassa johtajan tärkeimpiä vaikutuskeinoja. Ihminen ja mieli ovat liiketoiminnan tärkeimpiä assetteja.

NOW PLAYING

2. Kaaos kalenterissa on kaaos organisaatiossa - Matti Heikkonen, Pinja

0:00 49:49

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Lahko Anna Perho ja Eero Hietala / Podme Lahko on Eero Hietalan ja Anna Perhon toimittama podcast-sarja ihmisistä, jotka syntyivät, hurahtivat taitulivat värvätyiksi ahdistavaan uskonlahkoon. Jokainen jakso kertoo yhden ihmisen tarinan. Mihin ihminenon valmis saadakseen kuulua joukkoon, joka ei hylkää - kunhan noudatat heidän sääntöjään? Ja kun elämämuuttuu helvetiksi, miksi lahkon jäsen ei astu ulos sellistä, jonka ovi on auki?Tarinoiden lisäksi sarjassa haastatellaan asiantuntijoita sekä pohditaan lahkolaisuuden psykologiaa jaasemaa yhteiskunnassa. Jaksoja ilmestyy viikoittain kaksi: maanantaisin kuullaan varsinainen tarina, jalauantaisin paneudutaan syvemmälle kyseisen lahkon maailmaan. Kuka minä olen Iltalehti Iltalehden uudessa Kuka minä olen -podcastissa politiikasta tutut nimet kertovat avoimesti elämästään ja avaavat itsestään täysin uusia puolia. Millainen ihminen on julkisuudessa nähtävän poliitikkoroolin takana? Miksi he tekevät sellaista politiikkaa kuin tekevät? Millaisia haaveita heillä on?Toimittaja: Marko-Oskari LehtonenTuotanto ja leikkaus: Riikka Nyman Todellisuuden kuplat Esa Säily Yleissivistävä todellisuusmatka aikamme ajattomiin ja ajankohtaisiin ilmiöihin. Mitä on olla ihminen ja osa yhteiskuntaa?Ruusut, risut ja muut yhteydenotot voi lähettää Gmail-sähköpostiin (etunimi.sukunimi). Beatlecast – Puhetta Beatlesistä Podplay Beatlesista on puhuttu paljon, mutta ei tarpeeksi! Neljän liverpoolilaisen matka savuisilta klubeilta maailmantähdiksi hakee vertaistaan historiassa. Beatlecast-sarjassa Mikko Kangasjärvi ja Mika Lintu katsovat Beatles-yhtyettä erilaisista ja yllättävistä näkökulmista, tarkastelevat ajankuvaa, ilmiöitä sekä koko populaarimusiikin historiaa ja evoluutiota aina 1900-luvun alusta tähän päivään. Mikko Kangasjärvi on musiikin monitoimimies, tuottaja ja muusikko, jonka intohimon kohteena Beatles on ollut vuodesta 1988. Mikko on työskennellyt aiheen tiimoilta teatterikapellimestarina, Tampere Beatles Happeningin taiteellisena johtajana sekä luennoitsijana. Hän on tullut tunnetuksi myös Yö-yhtyeen riveistä. Mika Lintu on pitkän linjan radiotyöläinen. Hän toimii Radio 957:n aamujuontajana, mutta tekee myös töitä Radio Classicille. Beatles astui Mikan elämään 1980-luvun lopussa, kun ystävä lainasi hänelle kokoelmalevyn ja räjäytti nuoren teinin tajunnan.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Johtajana ihminen?

This episode is 49 minutes long.

When was this Johtajana ihminen episode published?

This episode was published on September 17, 2025.

What is this episode about?

Miten alaston, haavoittuvainen ja välitön täytyy olla ollakseen uskottava johtaja? Tätä ei Pinjan toimitusjohtaja Matti Heikkonen osannut arvata uransa alussa.Pörssiyhtiöiden hallituksissakin vaikuttavan sarjayrittäjän oman johtajuuden eräs...

Can I download this Johtajana ihminen episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!