#36 - Myynti muutoksen keskellä  episode artwork

EPISODE · Apr 3, 2022 · 45 MIN

#36 - Myynti muutoksen keskellä

from #MYYNTIPODI · host #MYYNTIPODI

Myynti on jälleen megaluokan muutoksen keskellä. Ensin kaksi vuotta kansainvälistä pandemiaa veti monelta maton alta ja sitten hullu diktaattori naapurissa päätti hyökätä täysin tarpeettomasti Ukrainaan ja aloittaa sodan. Miten tässä tilanteessa tulisi asennoitua arkisiin asioihin kun maailma palaa? Asiakkailla on edelleen tarpeensa ja organisaatiot elävät edelleen myynnistä, jolloin myyjiä tarvitaan taas näyttämään tietä ja esimerkkiä. Yksi myynnin keskeisimpiä taitoja onkin pitää pää kylmänä silloinkin, kun vastaan tulee todella isoja muutoksia. Ammattimyyjät keskittyvät omaan tekemiseen silloinkin kun olisi kaikki syyt heittää pyyhe kehään. Tosiasia kuitenkin on, että myynti on lajina sellainen, jossa ollaan jatkuvassa muutoksessa ja mukautuminen on elinehto, mikäli mielii olla pelissä mukana pitkässä juoksussa. Tässä podcastissä Sani & Kert keskustelevat siis henkimaailman hommista, eli miten asennoitua ja pitää pää kylmänä silloinkin kun vastaan tulee megaluokan muutoksia ja todella ikäviäkin tilanteita. Agendalla mm.   Terapiahetki, tuleeko myynnistä enää mitään kun koko maailma palaa?   Jos markkina menee alta tai joku liiketoimintaympäristö muuttuu merkittävästi, mitä silloin kannattaa tehdä?   Mitä jos muutos on liian suuri ja myyjä ei pysty muuttamaan toimintaansa tarvittavalle tasolle? Mitä silloin kannattaa tehdä?   Asiakassuhteen kehittäminen rajun muutoksen hetkellä? Tulisko nyt jättää asiakkaat rauhaan vai olla aktiivinen? Miten päästä takaisin hevosen selkään ja rytmiin kiinni kun tekeminen sakkaa ja mieli vaeltaa muualla?  Mistä myynnin menestys pohjimmiltaan on kiinni - joka erottaa ammattilaiset myös muutostilanteessa? Lämpimästi tervetuloa linjoille!

NOW PLAYING

#36 - Myynti muutoksen keskellä

0:00 45:31

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

No similar podcasts found.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of #MYYNTIPODI?

This episode is 45 minutes long.

When was this #MYYNTIPODI episode published?

This episode was published on April 3, 2022.

What is this episode about?

Myynti on jälleen megaluokan muutoksen keskellä. Ensin kaksi vuotta kansainvälistä pandemiaa veti monelta maton alta ja sitten hullu diktaattori naapurissa päätti hyökätä täysin tarpeettomasti Ukrainaan ja aloittaa sodan. Miten tässä tilanteessa...

Can I download this #MYYNTIPODI episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!