6. Mitä olemme oppineet pandemian ajalta hallitustyöstä, Risto Siilasmaa?  episode artwork

EPISODE · May 17, 2021 · 37 MIN

6. Mitä olemme oppineet pandemian ajalta hallitustyöstä, Risto Siilasmaa?

from BoardTalks · host Boardman

Risto Siilasmaa on tietoturvayhtiö F-Securen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hän toimi Nokian hallituksen puheenjohtajana 2012-2020 ja Elisan hallituksen puheenjohtajana 2008-2012. Lisäksi hän on hallituksen jäsen Futuricessa sekä Picosunissa. Riston intohimo ja missio on kasvattaa pohjoismaista yrittäjyyttä kilpailemaan Piilaakson ja Kiinan kanssa. Risto onkin sijoittajana, neuvonantajana ja hallituksen jäsenenä mukana auttamassa noin 30 nuorta teknologiayhtiötä (mm. Wolt, Aiven, Small Giant Games, Picosun, AlphaSense, Futurice ja Efecte) kansainväliseen kasvuun ja menestykseen. Jaksossa syvennytään erityisesti hallitustyön murrokseen. Miten varmistetaan, että kaikilla on sama käsitys hyvästä hallitustyöstä? Millä perustein Risto valitsee yritykset, joiden hallituksiin hän lähtee mukaan? Miten skenaariotyöskentely on kehittynyt? Kuinka hallitusta tulee arvioida ja palautteita käsitellä? Mikä on yllättänyt Riston hallitustyössä? Luvassa siis mielenkiintoinen podcast-jakso hallitustyöskentelystä!

Episode metadata supplied by the publisher feed · Published May 17, 2021

Embed this episode

NOW PLAYING

6. Mitä olemme oppineet pandemian ajalta hallitustyöstä, Risto Siilasmaa?

0:00 37:12

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

No similar podcasts found.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of BoardTalks?

This episode is 37 minutes long.

When was this BoardTalks episode published?

This episode was published on May 17, 2021.

Can I download this BoardTalks episode?

Yes. Use the download control on the episode player to save the publisher-provided media file.
URL copied to clipboard!