8. Suurin riski on jäädä paikalleen – Mia Sirkiä, Saari Partners  episode artwork

EPISODE · Nov 6, 2025 · 43 MIN

8. Suurin riski on jäädä paikalleen – Mia Sirkiä, Saari Partners

from Johtajana ihminen · host Barona

Onko alanvaihto rohkeaa riskinottoa vai työpaikanvaihto siinä missä muutkin? Pääomasijoittaja, toimitusjohtaja ja hallitusammattilainen Mia Sirkiä on vaihtanut kolmesti urallaan toimialaa: ensin korporaatiomaailmasta mainostoimistoon, sieltä pääomasijoittajaksi. Hypyt tuntemattomaan ovat saaneet Mian pohtimaan: mitä minä tuon pöydälle, kun kokemusta toimialalta ei välttämättä ole yhtä paljon kuin muilla? Häntä on vienyt eteenpäin uteliaisuus, mutta ehkä myös pahe nähdä aidan takana aina jotain vihreämpää. Mia tunnustaakin, että vaikeus keskittyä on kuljettanut hänet kerta toisensa perään täysiin uuteen. Mian ensimmäinen kasvun paikka johtajana oli kipeä. ”Johtaja ei voi olla kaikkien kaveri.” Hän sai ensimmäisen esihenkilötehtävänsä jo välivuotena. Miltä tuntui, kun keskustelu taukotilassa pysähtyi hänen saapuessaan paikalle eikä pikkujoulujen etkoille tullut kutsua? Miten pitää päänsä pystyssä ja jatkaa työtään, jos toiset ajattelevat, että olet tehtävässä joka olisi kuulunut ehkä heille? Mia kertoo myös tarinan siitä, miten työpöydän ääreen tullut tiimiläinen palautteineen sai hänet oivaltamaan jotain olennaista itsestään johtajana. Luotettavuus, rauhallisuus ja kyky ratkaista asiat ovat hänen vahvuuksiaan, mutta hän ei ei ehkä ole se empaattisin johtaja. ”Pitää olla aito siinä mitä on.”Kaikkihan katuvat johtajana jotain, eikö? Jaksossa Mia paljastaa, että itse mieluusti eläisi uudestaan ne kohdat, joissa on pitänyt tarttua ikäviin asioihin. Jaksossa keskustellaan siitä, miksi on niin vaikea pyytää apua ja mitä oikeastaan tarkoittaa verkostoituminen. Mia jakaa myös oman vinkkinsä, miten ottaa oma paikkansa ja valmistautua kuumottavaan tilanteeseen. Nuorelle itselleen ja kaikille nuorille johtajille hänellä on tärkeä viesti: ”Ole johtaja, uskalla johtaa. Siihen tehtävään sinut on valittu.”

NOW PLAYING

8. Suurin riski on jäädä paikalleen – Mia Sirkiä, Saari Partners

0:00 43:19

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Lahko Anna Perho ja Eero Hietala / Podme Lahko on Eero Hietalan ja Anna Perhon toimittama podcast-sarja ihmisistä, jotka syntyivät, hurahtivat taitulivat värvätyiksi ahdistavaan uskonlahkoon. Jokainen jakso kertoo yhden ihmisen tarinan. Mihin ihminenon valmis saadakseen kuulua joukkoon, joka ei hylkää - kunhan noudatat heidän sääntöjään? Ja kun elämämuuttuu helvetiksi, miksi lahkon jäsen ei astu ulos sellistä, jonka ovi on auki?Tarinoiden lisäksi sarjassa haastatellaan asiantuntijoita sekä pohditaan lahkolaisuuden psykologiaa jaasemaa yhteiskunnassa. Jaksoja ilmestyy viikoittain kaksi: maanantaisin kuullaan varsinainen tarina, jalauantaisin paneudutaan syvemmälle kyseisen lahkon maailmaan. Kuka minä olen Iltalehti Iltalehden uudessa Kuka minä olen -podcastissa politiikasta tutut nimet kertovat avoimesti elämästään ja avaavat itsestään täysin uusia puolia. Millainen ihminen on julkisuudessa nähtävän poliitikkoroolin takana? Miksi he tekevät sellaista politiikkaa kuin tekevät? Millaisia haaveita heillä on?Toimittaja: Marko-Oskari LehtonenTuotanto ja leikkaus: Riikka Nyman Todellisuuden kuplat Esa Säily Yleissivistävä todellisuusmatka aikamme ajattomiin ja ajankohtaisiin ilmiöihin. Mitä on olla ihminen ja osa yhteiskuntaa?Ruusut, risut ja muut yhteydenotot voi lähettää Gmail-sähköpostiin (etunimi.sukunimi). Beatlecast – Puhetta Beatlesistä Podplay Beatlesista on puhuttu paljon, mutta ei tarpeeksi! Neljän liverpoolilaisen matka savuisilta klubeilta maailmantähdiksi hakee vertaistaan historiassa. Beatlecast-sarjassa Mikko Kangasjärvi ja Mika Lintu katsovat Beatles-yhtyettä erilaisista ja yllättävistä näkökulmista, tarkastelevat ajankuvaa, ilmiöitä sekä koko populaarimusiikin historiaa ja evoluutiota aina 1900-luvun alusta tähän päivään. Mikko Kangasjärvi on musiikin monitoimimies, tuottaja ja muusikko, jonka intohimon kohteena Beatles on ollut vuodesta 1988. Mikko on työskennellyt aiheen tiimoilta teatterikapellimestarina, Tampere Beatles Happeningin taiteellisena johtajana sekä luennoitsijana. Hän on tullut tunnetuksi myös Yö-yhtyeen riveistä. Mika Lintu on pitkän linjan radiotyöläinen. Hän toimii Radio 957:n aamujuontajana, mutta tekee myös töitä Radio Classicille. Beatles astui Mikan elämään 1980-luvun lopussa, kun ystävä lainasi hänelle kokoelmalevyn ja räjäytti nuoren teinin tajunnan.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Johtajana ihminen?

This episode is 43 minutes long.

When was this Johtajana ihminen episode published?

This episode was published on November 6, 2025.

What is this episode about?

Onko alanvaihto rohkeaa riskinottoa vai työpaikanvaihto siinä missä muutkin? Pääomasijoittaja, toimitusjohtaja ja hallitusammattilainen Mia Sirkiä on vaihtanut kolmesti urallaan toimialaa: ensin korporaatiomaailmasta mainostoimistoon, sieltä...

Can I download this Johtajana ihminen episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!