Jakso #11: Päästä irti. Helppo prosessi vanhan taakse jättämiseen episode artwork

EPISODE · Jan 10, 2019 · 20 MIN

Jakso #11: Päästä irti. Helppo prosessi vanhan taakse jättämiseen

from Valo Minussa

Tervehdys Tunnistatko käynnistysvaikeuksia joulun tauon jäljiltä? Jos kyllä, niin ota aikaa ja tilaa jäsentää mennyttä. Joulu on kuvainnollisesti syntymäjuhla, se on uudelleen syntymän aikaa. Vanhojen mielen rajoitteiden ja toimintamallien on aika kuolla ja uusien toimivampien saada jalansijaa elämässä. Joten ei ole ihme, jos vuosi ei ota ns. käynnistyäkseen heti tammikuun alussa. Lähdin joululoman aikana tekemään inventaariota vuoden 2018 onnistumisista ja niistä "ei niin hyvin" menneistä kokemuksista. Motiivinani oli osata laittaa vuoden 2019 toiveet ja suunnitelmat kohdilleen. Tuo yksinkertainen prosessi synnytti yllättäviä huomioita itsestä ja omasta elämästä. Lisäbonuksena alkuperäinen motiivini, vuoden 2019 säätäminen, menetti merkityksensä, sillä sain tilaa olla ja LUOTTAA elämän virtaan.   Ainostaan viime vuoteen peilaamalla ja sitä tutkimalla löysin itseltäni uskomuksia ja tapoja toimia, jotka kerta kaikkiaan lävähtivät silmille. Joistakin asioista totesin, että nyt riittää, ei tätä enää. Toisista taas huomasin, että menipä yllättävän hyvin! Juttelen tässä jaksossa muutamista tärkeistä oivalluksista ja rohkaisen sinua tekemään oman vuosi-inventaariosi, jotta kerta kaikkiaan pystyt jättämään taaksesi sen mikä elämässäsi ei toimi. Tämä on tärkeää, koska ajatuksilla suuri voima elämässäsi. Uusi tulee elämään luontevasti ja helposti, kun luot sille tilaa, olet mieleltäsi avoin, et vastusta sitä mikä on ja toimit. Jaksossa esimerkit seuraavista: Päästä irti huolehtimisesta (terveys, muut ihmiset, lemmikit). Huolehtiminen ja murehtiminen on väärin kohdistettua rakkautta, joka ei auta ketään. Päästä irti rahahuolista.  Päästä irti sen odottamisesta, että elämä alkaa kun olosuhteet ovat suotuisammat. Jos haluat tehdä mukana vuoden 2018 inventaarion, niin tarvitset vain palan paperia, kynän ja mahdollisesti viime vuoden kalenterin. PS. Jos olet uusi kuulija, niin lataa itsellesi Unelmien toteuttajan työkirja. Löydät sen valominussa.fi

NOW PLAYING

Jakso #11: Päästä irti. Helppo prosessi vanhan taakse jättämiseen

0:00 20:58

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Kristna Dejtingpodden Valo - Kristen datingapp Kristna Dejtingpodden är en ny kristen livsstilspodd för Dig som är singel men är #härförattstanna och därför inte gett upp drömmen om en livspartner ur församlingen! Vi blandar högt och lågt inom ämnen som kärlek, sex, politik, relationer, teologi och helikoptrar. Cilla är den kreativa entreprenören och Moderatkvinnan från Öfvre Östermalm som drömmer om att göra världen till en bättre plats att leva på. Opinionsbildare som trivs bäst att stå på scenen och inspirera människor. Skidåkare som cyklat själv genom USA och blev 2017 utsedd till årets evangelist. Hjärtat slår även för människor, civilekonomer i blåglansiga skjortor, rosa helikoptrar och socialt entreprenörskap. P-O är pingstvän och jobbar med församlingsutveckling på stiftelsen Bibeln Idag, då han inte arbetar med integration och arbetsmarknadsfrågor inom offentlig sektor. Han är utbildad till pastor på Örebro Teologiska Högskola och drömmer om en Iijoen vuosi Iijoen vuosi Iijoen vuosi -podcastissa käyn läpi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan keskeisiä tapahtumia jakaen ajoittain myös ajatuksia, joita kirjojen tapahtumat minussa herättävät. Pyrkimyksenäni on lukea koko sarja läpi karkausvuoden 2024 aikana ja jakaa tämä luku-urakka podcastin välityksellä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Embers Valo Embers is a place where teens share their stories as they navigate the waters between childhood and adulthood. Join us as they explore timely and compelling topics—fanning the embers burning in each of us.Embers is a production of valo. We are an organization committed to guiding teens as they seek to create real connections in our increasingly digital world. We take teens from all walks of life on retreats. In this space, they are eager to open up and uncover what matters most. For them, it’s pretty simple—sustained, unplugged, face-to-face connection. Musiikki minussa Warner Music Finland Musiikki minussa on podcast, jossa sukelletaan tarinoihin mielenkiintoisimpien kotimaisten tähtiartistien musiikin takana.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Valo Minussa?

This episode is 20 minutes long.

When was this Valo Minussa episode published?

This episode was published on January 10, 2019.

What is this episode about?

Tervehdys Tunnistatko käynnistysvaikeuksia joulun tauon jäljiltä? Jos kyllä, niin ota aikaa ja tilaa jäsentää mennyttä. Joulu on kuvainnollisesti syntymäjuhla, se on uudelleen syntymän aikaa. Vanhojen mielen rajoitteiden ja toimintamallien on aika...

Can I download this Valo Minussa episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!