Jakso 20: Tiffany Valiante episode artwork

EPISODE · Oct 26, 2024 · 31 MIN

Jakso 20: Tiffany Valiante

from Outoja juttuja · host Liinu

18-vuotias Tiffany Valiante vaikutti iloiselta, fiksulta ja määrätietoiselta nuorelta naiselta, joka pääsisi elämässään vielä pitkälle. Eräänä heinäkuisena iltana vuonna 2015, Tiffanyn vanhemmille kuitenkin paljastui, että heidän tyttärensä elämään liittyi myös toinen, hämärään kätketty puoli. Ehkä kaikki ei ollutkaan niin hyvin, kuin mitä he olivat kuvitelleet...Vanhempien oli tarkoitus keskustella Tiffanyn kanssa hänen kyseenalaisista valinnoistaan, mutta tyttö ehti kadota perheen pihatieltä vain minuutin sisällä siitä, kun äiti oli viimeksi nähnyt hänet.Tiffany kärsi pimeiden paikkojen pelosta, mutta nyt hän oli lähtenyt jonnekin huonosti valaistulla alueella, taivaan ollessa pikimusta. Sukulaiset ja ystävät etsivät Tiffanyä myöhäiseen yöhön saakka tietämättä, että tuolloin he olivat jo menettäneet rakkaansa.Viranomaiset päättivät nopeasti Tiffanyn epätavallisen kuoleman olleen itsemurha. Tapaukseen liittyvät yksityiskohdat saavat pohtimaan, onko vastaus sittenkään niin yksinkertainen. Läheiset uskovat, että joku tai jotkut ovat vastuussa Tiffanyn kuolemasta ja vanhemmat taistelevat edelleen sen puolesta, että tapauksen tutkinta avattaisiin uudelleen.MUSIC:https://pixabay.com/users/sergepavkinmusic-6130722/https://pixabay.com/users/harumachimusic-13470593/https://pixabay.com/users/cheapcharliemusic-30244426/https://pixabay.com/users/theojt-11288480/LÄHTEET:https://www.websleuths.com/forums/threads/unsolved-mysteries-tiffany-valiante.640461/https://www.facebook.com/groups/1628577857566497https://www.thedailybeast.com/tiffany-valiante-parents-steve-and-dianne-from-mays-landing-say-daughter-was-killed-did-not-die-by-suicidehttps://www.documentcloud.org/documents/22067408-medical-examiners-external-exam-from-acspo-via-opra-request-tiffany-valiantehttps://damatolawfirm.com/wp-content/uploads/valiante-heinig-rpt-3-3-22-1.pdfhttps://www.documentcloud.org/documents/22088145-letter-from-falzonhttps://memorials.boakesfuneralhome.com/book-of-memories/2194781/valiante-tiffany/obituary.phphttps://screenrant.com/unsolved-mysteries-tiffany-valiante-true-story-details-missing/https://sjmagazine.net/featured/tiffany-valiantes-last-nighthttps://www.ncsasports.org/womens-volleyball-recruiting/new-jersey/mays-landing/oakcrest-high-school1/tiffany-valiantehttps://unsolvedmysteries.fandom.com/wiki/Tiffany_Valiantehttps://allthatsinteresting.com/tiffany-valiante Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

NOW PLAYING

Jakso 20: Tiffany Valiante

0:00 31:05

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Outoja juttuja?

This episode is 31 minutes long.

When was this Outoja juttuja episode published?

This episode was published on October 26, 2024.

What is this episode about?

18-vuotias Tiffany Valiante vaikutti iloiselta, fiksulta ja määrätietoiselta nuorelta naiselta, joka pääsisi elämässään vielä pitkälle. Eräänä heinäkuisena iltana vuonna 2015, Tiffanyn vanhemmille kuitenkin paljastui, että heidän tyttärensä elämään...

Can I download this Outoja juttuja episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!