EPISODE · Sep 20, 2025 · 1H 14M
Jakso 24: Therapy? ja Infernal Love 30 vuotta (1/3) - Genret yhdistävä bändi syntyy
from Terapiaa? -Tarinoita miksauskopin vierestä · host Terapiaa? -Tarinoita miksauskopin vierestä
Nyt ollaan pyhän äärellä.Tällä kertaa juhlimme yhtyettä, jolle olemme velkaa sekä podcastimme nimen että ison osan musiikillisesta kasvatuksestamme, tarkastelussa Therapy?.Juhlan aiheita myös riittää: yhtyeen mestariteos Infernal Love täyttää tänä vuonna 30 vuotta, ja bändin nokkamies Andy Cairns viettää näinä päivinä 60-vuotisjuhliaan.Therapy?:n tarina ei ole vain musiikkia – se on myös kuva elämästä jakautuneessa Pohjois-Irlannissa Troublesin aikaan. Tuo todellisuus on jättänyt jälkensä bändin soundiin, asenteeseen ja biisien sanoituksiin, joissa ahdistus ja musta huumori kulkevat käsi kädessä.Ennen kuin tulevissa jaksoissa sukelletaan läpimurtolevyihin, kaivamme esiin Therapy?:n alkuajat – mistä kaikki alkoi, mitkä bändit ja tyylit toimivat innoittajina, ja mitä stooreja liittyy biisien synnyn ja ensimmäisten keikkojen taakse.Belfastin Black CabRiden kuljettajina Sikke-Sakke ”Meillä oli lainausmerkeissä bändi…” Salonenja Jukkis ”…se eka keikka on vielä tekemättä” Pitkänen.Tervetuloa juhlistamaan Therapy?:n tarinaa!Välisoitot: Sikke-Sakke ja G***** Palautteet ja toiveet:Email: [email protected]: @TerapiaaPodcastFacebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
What this episode covers

NOW PLAYING
Jakso 24: Therapy? ja Infernal Love 30 vuotta (1/3) - Genret yhdistävä bändi syntyy
No transcript for this episode yet
Similar Episodes
Jun 16, 2026 ·42m
May 15, 2026 ·24m
May 14, 2026 ·31m
May 14, 2026 ·31m
May 14, 2026 ·60m