Juhani Henriksson – Kalamies muutti kalavesiensä luokse episode artwork

EPISODE · Jun 28, 2020 · 55 MIN

Juhani Henriksson – Kalamies muutti kalavesiensä luokse

from Mun Lappi – Elämää Lapissa · host Mun Lappi

Muun muassa Arktiset vedet tv-sarjasta ja urheiluselostajan töistä tuttu Juhani Henriksson vaihtoi muutama vuosi sitten Helsingin Lappiin. Henriksson oli jo pidempään toivonut, että hän voisi elää arkeaan paikkakunnalla, joka olisi merkityksellinen muutenkin kuin työn kannalta. Helsinki oli paikka olla töissä, mutta sydän veti pohjoiseen. Juhani kuvasi Arktiset vedet -televisiosarjaansa ympäri pohjoista, mikä yhä lisäsi kuumetta muuttaa Lappiin. Oma maisema ja paikka olivat samassa suunnassa kuin sarjan kuvauspaikatkin. Kaksi vuotta sitten työkuviot oli lopulta mahdollista järjestää niin, että lähtö pohjoiseen onnistui. Alun perin suunnitelmana oli muuttaa Inariin, mutta lopulta Rovaniemi valikoitui uudeksi asuinpaikaksi. Sieltä pääsi nopeammin Helsinkiin, jonne jäi osa Juhanin töistä.

Episode metadata supplied by the publisher feed · Published Jun 28, 2020

Embed this episode

NOW PLAYING

Juhani Henriksson – Kalamies muutti kalavesiensä luokse

0:00 55:36

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

GAALA Podimo Uudet jaksot uuden juontajan Valtterin Lehtisen kanssa Podimossa torstaisin. Aloita ilmainen kokeilu osoitteessa podimo.fi/kokeilu!Tervetuloa, arvoisa kutsuvieras! Gaala on rakkaiden ystävysten keskustelua arjesta ja sen glamourista – elämä kaikkine kategorioineen ansaitsee tulla puhutuksi ja juhlituksi! Podissa jaetaan palkintoja ja ansaittua huomiota maailman tärkeimmille asioille paskoista airbnb-kokemuksista deittivinkkeihin ja rankimmasta häpeän kokemuksesta kiusallisimpaan selaushistoriaan.Illan isäntinä toimivat Gaalan pioneerit Hennariikka Laaksola ja Thelma Siberg sekä uutena vahvistuksena maskotin tehtävästä akatemiaan ylennetty Valtteri Lehtinen. Kutsuvieraana pääset nauramaan pissat housussa ja myös oivaltamaan elämää ja ihmisyyttä kaikessa sen absurdiudessaan!Sinut on eksklusiivisesti kutsuttu - elämä on gaala ja sinä olet yksi tähdistä.Näyttelijäkolmikko on ystävystynyt Uusi Päivä -tv-ohjelman kuvauksissa. Rantabaari -sarjastakin tuttu Hennariikka luottaa tutkimukseen Antin matka Antti Holma/ Podme Seuraa Antti Holman elämää Los Angelesissa! Miltä maailman meno vaikuttaa USA:sta katsoen? Entä miltä tuntuu koti-Suomen käänteiden seuraaminen toiselta mantereelta käsin? Antti Holman maailma on erilainen ja havainnot kirpaisevan kohdillaan. Jos toivot arkeen kevennystä etkä jaksa ottaa ihan kaikkea haudanvakavasti, tässä Antti-annoksesi otettavaksi. Huom! Antin matka ei ole yhdensuuntainen. Laita viestiä Antille osoitteeseen [email protected]! Paraikaa julkaistavat jaksot ovat throwback-jaksoja. Antin matkan tuoreita jaksoja löydät Podmesta. Podmessa voit kuunnella vaikka putkeen kaikki aiemmin julkaistut jaksot, ja mikä parasta, ilman mainoksia. Eli jos tykkäät Antti Holmasta ja haluat lisää, sitä löytyy yllin kyllin osoitteesta <a target="_blank" rel="noopener noreferrer nofollow" classname="text-underline" href="http://p Podcast de Mun Raider radio efimera Podcast del Tirano de la Nación Efímera. Fragmentos de Palabras Malditas, especiales, cuento, poesía, opinión y experimentos sonoros.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Mun Lappi – Elämää Lapissa?

This episode is 55 minutes long.

When was this Mun Lappi – Elämää Lapissa episode published?

This episode was published on June 28, 2020.

Can I download this Mun Lappi – Elämää Lapissa episode?

Yes. Use the download control on the episode player to save the publisher-provided media file.
URL copied to clipboard!