Lahtelaisen Sipi Pellestä kertovan elokuvan tärkein sanoma on "Positiivisuuden kautta voittoon" episode artwork

EPISODE · Apr 30, 2024 · 20 MIN

Lahtelaisen Sipi Pellestä kertovan elokuvan tärkein sanoma on "Positiivisuuden kautta voittoon"

from Radio Voiman podcastit · host Radio Voima

Lahtelaisvoimin työstetty Sipi Pelle tv-starana -elokuva tulee ensi-iltaan Kino Iiriksessä perjantaina 3. toukokuuta ja Finnkinossa perjantaina 10. toukokuuta. Sipi Pelle ja elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja Janne Nykänen kävivät tiistaina Radio Voimassa kertomassa elokuvan tuotannosta. Sipi Pelle pohti sekunnin elokuvan tärkeintä sanomaa. - Positiivisuuden kautta voittoon. Kun uskoo siihen, mitä tekee, niin kaikki on mahdollista Nykänen kuvaili koekatselmuksessa saamaansa palautta, jossa elokuvan ennakkoon nähnyt poika piti elokuvan hienoimpina asioina tapahtumaa ja roolihenkilöä, johon moni lapsi voi samaistua. - Tarinassa on pikkupoika, joka jännittää paljon ja lopussa hän ratkaisee tarinaa, Nykänen sanoi ja kertoi samalla itsekin jännittäneensä ja olleensa epävarma elämässään. - Jos pystyn saamaan lapsille tämmöisiä kokemuksia ja positiivista tukea elämässä olemiseen, olisi se hienoa, ohjaaja toivoi. Kuuntele haastattelusta, miten Yli-Marolan kotieläinpihasta löytyvä Santtu-laama ja muut eläimet liittyvät elokuvaan, millaisia haaveita lahtelaisilla elokuvantekijöillä on seuraavaksi ja millaiset ohjeet Sipi Pelle antaa vapunviettäjille.

Episode metadata supplied by the publisher feed · Published Apr 30, 2024

Embed this episode

Ready to play

Lahtelaisen Sipi Pellestä kertovan elokuvan tärkein sanoma on "Positiivisuuden kautta voittoon"

0:00 20:17

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Radio Voiman podcastit?

This episode is 20 minutes long.

When was this Radio Voiman podcastit episode published?

This episode was published on April 30, 2024.

Can I download this Radio Voiman podcastit episode?

Yes. Use the download control on the episode player to save the publisher-provided media file.
URL copied to clipboard!