Minun näköinen mieli-hanke: Törmäilyä

Editointi ja musiikki: Mikael Mustonen Lukija: Jutta Saanila Hei! Olen Jutta Saanila, Minun näköinen mieli -hankkeen koordinaattori. Heikentynyt näkökyky tai sokeus aiheuttaa joskus kaikenlaista hämminkiä suhteessa näkeviin ihmisiin. Tämän podcastin koostin, kun olimme pohtineet aihetta ristiin rastiin erään porukan kanssa. Törmäilyä ja kaikenlaisia sattumuksia Useimmat kohtaamiset näkevien kanssa menevät ihan hyvin. Tähän on kerätty nyt ne kaikkein koomisimmat ja kiperimmät tilanteet, joita joillekin on tapahtunut. Niistä on kuitenkin jäänyt pysyvä jälki sisimpään, jonka käsitteleminen auttaa tulevia kohtaamisia onnistumaan paremmin. Kaikkein kipeimpiä kohtaamisia näkevien kanssa tulee liikenteessä. Loukkaantumisvaara on ilmeinen, kun pyörät suhahtelevat ohi. Vaara on moninkertainen, jos olet juuri näkövammautunut ja arastelet käyttää valkoista keppiä tai mitään muutakaan merkkiä, josta huomaisi, että liikut täysin korva- ja jalkatuntumalta. Joskus yksi jalka voi astua jonkun varpaille, jolloin turpiin saantikin on lähellä. Kaupungilla liikkuessa voi tulla vastaan auttamisintoinen ihminen, joka lähtee repimään vaatteista, lupaa kysymättä, johonkin suuntaan. Metrossa saman kaltaiset ihmiset voivat auttamishimossaan päättää puolestasi, että jäät samalla pysäkillä heidän kanssaan, jotta he saisivat auttaa sinua eteenpäin. Sosiaaliset tilanteet muuttuvat joskus hankaliksi, jos ei ole käsitystä keitä muita huoneessa oikein on. Jos he eivät pyynnöstä huolimatta suostu esittäytymään, voi tuntua todella tukalalta jäädä siihen tilanteeseen. Jos joistakin sosiaalisista tilanteista myös poistutaan sanomatta sanaakaan, voi jäädä aika ilkeä olo pitkäksi aikaa. Naapuri saattaa vasta kovassa kännissä ollessa uskoutua kovaan ääneen soimaamaan, että mikset koskaan häntä morjensta. Siinä sitten selittelet, ettet näe häntä. Mahtaako hän seuraavana päivänä muistaa, mitä olit kertonut? Joku kertoo puhelimessa ohjeita, miten saapua terveyskeskuksessa tiettyyn paikkaan. Kovasti saattaa tulla selitystä, että sieltä ja sieltä kautta tulet sitten. Onhan se paikka aina lopulta löytynyt. Monesti erilaisissa kirjoitustilanteissa kysytään, että mikset käytä kuule silmälaseja. Kerran katsastuskonttorissa jopa tarjottiin sellaisia laseja, joilla heidän mukaansa varmasti näkisi. Näkövammaista pidetään usein tyhmänä tai kehitysvammaisena ja ihmiset alkavat huutaa kovaa tai puhua hitaasti, jotta toinen käsittäisi mitä puhutaan. Saatetaan selittää saattajalle tai avustajalle asiat, kun sen voisi tehdä suoraan itse asianosaiselle. Mitä tarvitaan, että näkevät oppisivat suhtautumaan toisella tavalla? Jokainen näkeviin päivittäin törmäävä voi ainakin yrittää muistaa, että nämä monesti pelkäävät erilaisuutta ja sitä, että he joskus itse voisivat vammautua. Silloin he muuttuvat epävarmoiksi, pelkäävät, hämmentyvät ja tuntevat itsensä kenties tyhmiksi ja avuttomiksi. Näkövammaiset voivat olla heidän näkökulmastaan eräänlaisia mörköjä ja kummajaisia. Näkevää auttaisi paljon, jos hän saisi selvästi ja mutkattomasti kuulla, että toinen näkee huonosti tai ei ollenkaan. Lisäksi voisi olla hyvä aina sanoa suoraan, nasevasti ja ystävällisesti, jos tarvitsee apua tai myös sen, ettei tarvitse apua, niin näkevän ei tarvitse miettiä sitä kysymystä itse lainkaan. Voisi olla hyvä kertoa ainakin niille näkeville ystäville, joita usein tapaa niistä tilanteista, jotka liittyvät vaikka hiljaa poistumiseen ravintolapöydästä tai siihen, millä tavoin paikkojen löytämisohjeet voi muotoilla niin, että näkövammainen oikeasti löytää perille. Jos jotain taitoja tai älykkyyttä tunnutaan kyseenalaistavan, niin voisi silloin huumorilla tokaista jonkun ennalta harjoitellun fraasin, vaikkapa: Olen muuten täysissä sielun ja ruumiin voimissa, älykäs, viisas ja jopa filmaattinen!