EPISODE · Dec 2, 2025 · 28 MIN
Rumpali Kai Hahto ei saa bändikavereista tukea Alone-keikoilla – "On hyvä laittaa itseään aina välillä liriin"
from Radio Voiman podcastit · host Radio Voima
Nightwish-, Wintersun- ja Auri-yhtyeistä tunnettu rumpali Kai Hahto on maamme arvostetuimpia soittajia ja myös rumpuergonomian asiantuntija. Viime aikoina Hahto on vienyt rumpaloinnin uudenlaiseen ympäristöön, sillä hän on esiintynyt yksin Alone-otsikon alla niin Suomessa kuin Euroopassakin. Rumpusetti kasataan itsenäisyyspäivänä 6.12.2025 Kouvolan House Of Rockiin.– Näissä illoissa pystyn tuomaan rumpujen soittoa enemmän keskiöön ja valokeilaan. Kun yksin nousee lavalle, niin ei saa yhtyetovereista tukea, Hahto kertoo.Alone-iltojen ydin on musiikki ja rumpujen soittaminen, mutta esitykset eivät ole perinteisiä rumpuklinikoita. Hahto kertoo, että suurin haaste illoissa on ollut valita ohjelmisto. Miehen uran aikana levyttämistä sadoista kappaleista ehtii yhdessä illassa esittää vain tietyn määrän.– Alone-esitys koostuu pääosin tuoreesta materiaalista Nightwishin Yesterwynde-albumilta ja Wintersunin Time II:lta. Mukana on myös yllätyksiä, Hahto sanoo.Lavalla kuultavat kappaleet saavat taustojaan esiin, kun Hahto tarttuu biisien välissä mikrofoniin ja avaa biisien syntyä.Puolen Suomen Iltapäivän Jani Nivala jututti Hahtoa ja keskusteli rumpalin sooloiltojen ideasta sekä uudenlaisesta tavasta esiintyä.
Embed this episode
Ready to play
Rumpali Kai Hahto ei saa bändikavereista tukea Alone-keikoilla – "On hyvä laittaa itseään aina välillä liriin"
No transcript for this episode yet
Similar Episodes
No similar episodes found.