EPISODE · Apr 2, 2026 · 19 MIN
Silppuprojekteista kasvavaan SEO-bisnekseen: Satu Keski-Rahkonen
from SEO-akatemia Podcast · host SEO-akatemia
Vielä muutama vuosi sitten markkinoinnin ammattilainen Satu Keski-Rahkonen työskenteli monelle markkinoijalle tutussa tilanteessa.Työ koostui pienistä projekteista ja silppuhommista, mutta Sadulla oli vahva halu tehdä isompia, merkityksellisempiä kokonaisuuksia asiakkaille ja rakentaa liiketoimintaa, joka ei perustu jatkuvaan pirstaleisuuteen.Satu oli jo pitkään ollut kiinnostunut hakukoneoptimoinnista ja ymmärsi, että SEO voisi olla taito, joka avaisi aivan uudenlaisia mahdollisuuksia uralla ja yrittäjyydessä.➡️ Niinpä hän päätti lähteä mukaan SEO-akatemian Growth with SEO® -ohjelmaan.Melko nopeasti SEO alkoikin muuttua kiinnostuksen kohteesta aidoksi osaamiseksi ja lopulta koko liiketoiminnan kulmakiveksi.Tänään Satu tekee SEO:a asiakkailleen todella vaikuttavin tuloksin:🚀 Asiakkaita Googlen kärkeen ja konkreettista kasvua heidän liiketoimintaansa📈 Suurempia SEO-projekteja ja pitkäaikaisia yhteistöitä💼 …Ja samalla Sadun oma liiketoiminta vain kasvaa vuosi vuodelta SEO-osaamisen ansiostaSEO on yksi arvokkaimmista taidoista, joita Satu on urallaan oppinut: taito, joka ei ainoastaan tuo tuloksia asiakkaille, vaan mahdollistaa myös täysin uudenlaisen tavan rakentaa omaa liiketoimintaa.Jos haluat ymmärtää, miten SEO-taito voi viedä sinutkin pois silppuprojekteista kohti kasvavaa ja kannattavaa liiketoimintaa, katso tämä haastattelumme Sadun kanssa. 💜Ole yhteydessä Satuun ja verkostoidu hänen kanssaan 👇Sadun verkkosivut: https://misseo.fi/LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/satu-keski-rahkonen/Instagram: https://www.instagram.com/misseomarkkinointi/ Facebook: https://www.facebook.com/MisseoMarkkinointitoimisto”Missiona on kunnostaa yrityksien nettisivuja ja markkinointia maakunta kerrallaan. SEO- ja markkinointikumppanipalveluista voi kysyä myös muualle Suomeen: [email protected]."➡️ Lue lisää Growth with SEO® -ohjelmastamme: https://www.seoakatemia.fi/hakukoneoptimoinnin-koulutus***👉 Tilaa SEO-akatemian uutiskirje https://www.seoakatemia.fi/liity-sisapiiriin ja saa käteviä SEO-vinkkejä suoraan sähköpostiisi!***Seuraa meitä! 📲 🔥 IG @seo.akatemia 🔥 LinkedIn @SEO-akatemia / Jutta Lehtinen 🔥 Youtube: SEO-akatemia https://www.youtube.com/@seo-akatemia 🔥 https://www.seoakatemia.fi/ ***#hakukoneoptimointi #seo #seokoulutus #hakukoneoptimointikoulutus #googleoptimointi #markkinointi #digimarkkinointi
Embed this episode
Ready to play
Silppuprojekteista kasvavaan SEO-bisnekseen: Satu Keski-Rahkonen
No transcript for this episode yet
Similar Episodes
No similar episodes found.