EPISODE · Jun 22, 2016 · 53 MIN
Soilin seurassa 8 lapsen äiti Janica Amante
from Soilin seurassa · host Sveriges Radio
Södertäljeläinen Janica on niin nuorekas, ettei häntä ensi silmäyksellä uskoisi suurperheen äidiksi. Hän myös laulaa, ja tietää senkin, että jos elämä kolhii, niin apua saa jos sitä osaa pyytää. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Janica Amante on syntynyt Södertäljessä 1974 ja hän asuu perheineen edelleen samassa kaupungissa. Koti on nyt luonnon helmassa omassa talossa, jonka Janica on miehensä kanssa on tuunannut kesämökistä talviasuttavaksi suurperheen asunnoksi. Yksi vessa riittää hyvin kymmenelle hengelle, sanoo Janica, sillä sopu sijaa antaa.Aina ei kahdenksan lapsen katraan kasvattaminen ole auvoista, varsinkaan silloin jos tulee vastoinkäymisiä, joille ei itse voi mitään.Muutama vuosi sitten Janica sairastui, ja samaan aikaan myös hänen äitinsä sairastui vakavasti ja kuoli. Muuten niin pirteältä ja elämäniloiselta Janicalta paloi pinna lasten riehuessa ja hän tajusi itse, ettei näin voi jatkua. Hän kääntyi sosiaalitoimen puoleen ja sai apua välittömästi.Se kannatti - nyt perheen arki sujuu ristiriidoitta ja Janica sanoo, että he ovat tänä päivänä onnellisia. Usko korkeampaan johdatukseen auttaa häntä suhtautumaan luottavaisesti tulevaisuuteen, sairauksistaan huolimatta.Entä mikä on kahdeksan lapsen äidin motto? Se kannattaa kuunnella haastattelun lopusta.Haastattelija: Soili [email protected]
What this episode covers

NOW PLAYING
Soilin seurassa 8 lapsen äiti Janica Amante
No transcript for this episode yet
Similar Episodes
Jun 25, 2026 ·31m
Jun 7, 2026 ·30m
Jun 7, 2026 ·29m
Jun 7, 2026 ·28m