EPISODE · Apr 21, 2024 · 1H
Stalinistinen Teatterikoulu
from Teatterin politiikkaa · host Voima
Nykyisten teatteriopiskelijoiden voimin Tampereen työväen teatteriin tehty Tiikeriooppera sijoittuu 1960- ja 70-lukujen taitteen vasemmistolaiseen maailmaan nykyistä Teatterikorkeakoulua edeltäneessä Suomen Teatterikoulussa. Bálint Barcsain ohjaamassa näytelmässä päivitetään poliittisen laululiikkeen perinnettä ja pöyhitään kuvatun ajan ideologisia ryhmäpaineita. Jakson vieraana ovat näytelmän kirjoittaja Sara Koiranen ja teoksessa esiintyvä näyttelijä Heidi Finnberg. Keskustelussa pohditaan näytelmän ohella 70-lukulaisen ja nykyisen teatteriopetuksen eroja ja yhtäläisyyksiä sekä määritellään rajaa aatteellisen tiukkapipoisuuden ja aidon idealismin välllä.
What this episode covers

NOW PLAYING
Stalinistinen Teatterikoulu
No transcript for this episode yet
Similar Episodes
Jun 15, 2026 ·59m
May 13, 2026 ·65m
Apr 24, 2026 ·48m
Apr 20, 2026 ·47m
Apr 16, 2026 ·39m
Apr 11, 2026 ·64m