Tanssin politiikkaa episode artwork

EPISODE · Feb 9, 2026 · 59 MIN

Tanssin politiikkaa

from Teatterin politiikkaa · host Voima

Tanssi taidemuotona on perustavasti kiinni ihmisen suhteessa kehoonsa ja samalla luonnolliseen alkuperäänsä. Siksi tanssi on myös oiva ilmaisulaji, kun tutkitaan identiteettien moninaisuutta esimerkiksi iän, sukupuolen, seksuaalisuuden, etnisyyden, vammaisuuden tai yleensä erilaisten kulttuurimme yhdenmukaistavien odotusten kannalta. Tanssi voi myös olla paikkasidonnaista, osallistavaa ja jopa suoraan kantaa ottavaa.Podcastin vieraina ovat tanssija-koreografi ja vuodenvaihteeseen asti Zodiakin taiteellisena johtajana toiminut Jenni-Elina von Bagh ja tanssiin erikoistunut kulttuuritoimittaja Henna Raatikainen.Keskustelussa pöyhitään tanssin yhteiskunnallisuuden eri muotoja ja sitä miten tanssi ilmaisulajina kohtaa teatterin ja muut esittävän taiteen alat.

NOW PLAYING

Tanssin politiikkaa

0:00 59:19

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Sakari Katajamäki

Jun 15, 2026 ·59m

Pekka Virkki II

May 13, 2026 ·65m

Teosavaus: Sivuraide

Apr 16, 2026 ·39m

Kalle Puolakka

Apr 11, 2026 ·64m

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Teatterin politiikkaa?

This episode is 59 minutes long.

When was this Teatterin politiikkaa episode published?

This episode was published on February 9, 2026.

What is this episode about?

Tanssi taidemuotona on perustavasti kiinni ihmisen suhteessa kehoonsa ja samalla luonnolliseen alkuperäänsä. Siksi tanssi on myös oiva ilmaisulaji, kun tutkitaan identiteettien moninaisuutta esimerkiksi iän, sukupuolen, seksuaalisuuden, etnisyyden,...

Can I download this Teatterin politiikkaa episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!