Teatteriohjaaja Akse Pettersson ja kysymys kaiken merkityksestä episode artwork

EPISODE · Jan 15, 2024 · 1H 3M

Teatteriohjaaja Akse Pettersson ja kysymys kaiken merkityksestä

from Teatterin politiikkaa · host Voima

Q-teatterissa viime vuonna ensi-iltaan tullut Akse Pettessonin ohjaama ja kirjoittama Joitakin keskusteluja merkityksestä kuuluu koko kevään Kansallisteatterin Pienen näyttämön ohjelmistoon. Vuonna 2022 Teatteri Takomoon tehty Jäähyväiset kahvihuoneelle puolestaan veti juuri katsomon täyteen vierailuesityksissään niin ikään Kansallisteatterissa, Suurella näyttämöllä. Podcastin kevätkauden avausjaksossa Akse Petterson kertoo näiden esitysten tekemisestä, näkemyksistään teatteriin ja siitä, miksi niin teatterin kuin elämänkin sekä oman itsen merkityksen etsiminen on ihmiselle niin tärkeää. 

NOW PLAYING

Teatteriohjaaja Akse Pettersson ja kysymys kaiken merkityksestä

0:00 1:03:58

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Sakari Katajamäki

Jun 15, 2026 ·59m

Pekka Virkki II

May 13, 2026 ·65m

Teosavaus: Sivuraide

Apr 16, 2026 ·39m

Kalle Puolakka

Apr 11, 2026 ·64m

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Teatterin politiikkaa?

This episode is 1 hour and 3 minutes long.

When was this Teatterin politiikkaa episode published?

This episode was published on January 15, 2024.

What is this episode about?

Q-teatterissa viime vuonna ensi-iltaan tullut Akse Pettessonin ohjaama ja kirjoittama Joitakin keskusteluja merkityksestä kuuluu koko kevään Kansallisteatterin Pienen näyttämön ohjelmistoon. Vuonna 2022 Teatteri Takomoon tehty Jäähyväiset...

Can I download this Teatterin politiikkaa episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!