The Bothnian Bay / Perämeri

Ok. A bunch of new songs is there to be recorded, actually mere one hundred of them. Will took a while...at this pace. Anyway, the first one is extremely typical Me, in good and in bad. Long, scrappy, cheesy, bombastic sprawl full of guitars. And with too many words, this time something of the roots of a man. I try to describe a person (me, that is) trying to come into terms with my personal background. There is this paradox according to childhood: To be strong enough to get forward, to be free and embrace life as an adult, full-grown person, you need to grow the roots, to have an origo, a starting point - but those roots will bind you into your background, history, which will forever be part of you, haunting, controlling, not fully letting go...untill you become aware of this paradox. The Bothnian Bay and its land-upheaval coast is the scenery of my childhood and also, with its ever-emerging new land and primeval forests, a metaphora for being born again: Perämeri Piste liikkumaton keskipiste kaikkeuteni on akselilla tyyneyden kiertoliikkeen läkähdyttävän Sinne pakenen mistä koskaan lähtenyt en rannalle Perämeren sydämeni veren ääreen Tänne juureni kasvatin täältä kasvaakseni pois jatkaakseni matkaa jonnekin jossa varjot ei pitkiä ois samaan paikkaan aina päädyin perään meren pakenevan aina nuorille rannoille rakentamattomille Piripintaan täyttyi bittivirrat tulvivat yli jo magneettikentät neuvoja, ohjeita, uudistuksia mielen puhdistuksia Kasvovoiteet ja partahöylät sähköautot ja unelmalomat irtiotot arjesta somat painostivat jaksamaan Hyllymetrit ja kilometrit muistosanat ja barometrit Piirsivät onnen olemusta alkupisteestä alkupisteeseen Kolumnistit ja terapeutit psykologit ja kirurgitkin lisäsivät jäytävän tulehduksen elämään niveleen Itsehillinnän pintaa paniikki raaputtaa Kun elo kääntyykin iltaan varmuus katoaa pelon nousevaan virtaan onni vajoaa kun kohti viimeistä siltaa pääset kulkemaan Taisin tuikata sillat palamaan hypätä veteen tuntemattomaan yksin kiven heittää läpi näyteikkunan löytää rumuuteni kauneuden alta Taistelun kesken kaiken luovutin uskalla en itsellenikään kertoa syytä viholliseni puolelle loikkasin huusin taantumuksen yli edistyksen Kaiketi tein kaiken mahdollinen tuolloin vielä tietämättä minkä tähden kaiken tein ja vielä tunnustin ja mistä vankilasta muurit paukkuen lähdin Revin irti enkelsiivet selästäin kurkusta kiskoin ulos uskon mahdottomaan onnelliseen elonpintaan kantavaan maan karu kamara nyt ainoaa tukea antaa Elämän kulissikankaan ripustukset ratkeaa saveen, silttiin ja santaan valheiden jäljet katkeaa tekemätön ruovikkona kohoaa, aika tulvavuoksen alle jää kun pitkin viimeistä rantaa pääsen kulkemaan Ja sininen taivaani, sininen taivaani lapsuuden taivaani, satujen taivaani sininen taivas, sininen taivaani satujen taivaani lohtujen taivaani Sininen taivas, sininen taivaani lapsuuden taivaani, satujen taivaani sininen taivaani, sininen taivas satujen taivaani lohtujen taivaani On tuomittu katoamaan on tuomittu tummenemaan on tuomittu paljastamaan sen mitä piilottelee takanaan Päättymätöntä yötaivasta luvutonta kylmää valoa joka ojenna ei vastausta alfa ja omega on sattuma Siirtolohkare rannalla Svekofenniinien ientä Veikselin murentama Antroposeenin kohottama hätäinen on hälle maailma kvartaalit sammalen samentamat liikenteen kohina ympärillä kasvaakin alkumetsän varjoa Kosketan taivaani kaarta uudelleen komeetan kiertorataa suudelleen katselen Kailakseni huipulta vapaana vastauksien painosta Kosketan taivaani kaarta uudelleen komeetan kiertorataa suudelleen allani alavana ja nuorena kohoaa koskematon maailma maailma