Tuttu näyttelijä tuo Hollolaan Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia episode artwork

EPISODE · Feb 15, 2024 · 15 MIN

Tuttu näyttelijä tuo Hollolaan Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia

from Radio Voiman podcastit · host Radio Voima

Tänä vuonna 50 vuotta täyttänyt, televisiosta ja valkokankaalta tutuksi tullut näyttelijä Matti Ristinen kaipaili kameran edestä kiertueelle ihmisten luokse. Mahdollisuus avautui, kun seitsenhenkinen työryhmä päätti toteuttaa Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia -kiertueen. Esitys saapuu Hollolaan Kosken Seuralaan lauantaina. Ristinen kertoi Radio Voimassa torstaina runojen kulkeneen miehen matkassa jo 35 vuoden ajan. - Silloin tällöin ne pirskahtelivat esille. Muutama vuosi sitten alitajunnastani tuli, että ei hitsit, runoja on niin mahtava lausua, ja onko tänä päivänä kauheasti lausujia, jotka kiertävät, runotaiteilija pohti. Kuuntele haastattelusta, millaiset on Ristisen mukaan suurimmat erot televisio- ja lavatyöskentelyn välillä, lupautuuko hän myös tanssimaan lauantaina Hollolassa ja miten 50 vuotta täyttänyt Ristinen pohtii ikäänsä.

Episode metadata supplied by the publisher feed · Published Feb 15, 2024

Embed this episode

NOW PLAYING

Tuttu näyttelijä tuo Hollolaan Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia

0:00 15:11

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Radio Voiman podcastit?

This episode is 15 minutes long.

When was this Radio Voiman podcastit episode published?

This episode was published on February 15, 2024.

Can I download this Radio Voiman podcastit episode?

Yes. Use the download control on the episode player to save the publisher-provided media file.
URL copied to clipboard!