UA 121020 ”Avain löytyi, Food and Hope Turussa ja uskoon riparilla” (Parkkari, Välimäki ja Pynnönen) episode artwork

EPISODE · Nov 3, 2020 · 47 MIN

UA 121020 ”Avain löytyi, Food and Hope Turussa ja uskoon riparilla” (Parkkari, Välimäki ja Pynnönen)

from KRS: · host Kansan Raamattuseura

Uskon askeleita ohjelma koostuu kolmesta osuudesta. Jokaisessa niistä on haastattelu tai keskustelu, joiden esiin nostamien asioiden puolesta myös lyhyesti rukoillaan. Samalla periaatteella otetaan esiin myös Raamatunkohtia, joiden avulla asiaa syvennellään. Tämän jakson ensimmäisessä osuudessa Jari Parkkari kertoo hänen poikansa repun jääneen bussiin. Reppu kyllä löytyi, mutta kotiavain oli varastettu. Jari rukoili ja sai siihen liittyen näyn tai mielikuvan, jossa avain oli heitetty lumihankeen eräälle peltoaukealla. Jari meni poikineen lähelle bussin päätepysäkkiä ja tunnisti peltomaiseman. Hän laittoi auton pitkät päälle ja suuntasi ne pellolle. Hän kehotti hieman epäuskoisia poikia menemään pellolle noin 20 metrin päähän hankeen. Pojat löysivät hangesta pienen reiän, josta avain löytyi. Tämä on kyllä täysin ihmeellistä. Tähän liittyen nostetaan esiin Luukkaan evankeliumin 15 luvun vertaukset kadonneesta lampaasta, rahasta ja tuhlaajapojasta. Ohjelman toisessa osuudessa Hannu Välimäki kertoo Turussa opiskelijoiden parissa tehtävästä Food and Hope työstä ja KRS:n opiskelijatyöstä muutenkin. Opiskelijoille järjestetään tilaisuuksia, joissa tarjotaan ruokakasseja ja keskustelua uskoon liittyen. Korona-aikana on viety ruokakasseja opiskelijoiden kotioville, keskusteltu, tarjottu rukousta ja rukoiltu sitä halunneiden puolesta. Puhetta on myös L10T elämäntavan periaatteista, joita sovelletaan opiskelijatyössä ja Food and hope -työssä tavalla ja toisella. Ohjelman kolmannessa osuudessa Pentti Pynnonen kertoo, miten Jumala kutsui häntä monta kertaa ennen rippikoulua. Rippikoulussa hän kuuli Jumalan kutsuvan ihmistä kolme kertaa. Koska Pentti tajusi Jumalan kutsuneen häntä jo monta kertaa, niin hän luuli olevansa turvassa riparin aikana. Jumala kuitenkin kohtasi Pentin voimakkaasti ja hän tuli uskoon. Hän salasi tämän tultuaan kotiin, mutta usko näkyi ja vanhemmat kysyivät mitä Pentille on tapahtunut. Tämä on koskettava tarina. Ohjelmassa rukoillaan esiin nousevien asioiden puolesta ja annetaan rohkaisua kristityn arkeen. Ohjelman lopuksi annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Toimittajana on Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Episode metadata supplied by the publisher feed · Published Nov 3, 2020

Embed this episode

Ready to play

UA 121020 ”Avain löytyi, Food and Hope Turussa ja uskoon riparilla” (Parkkari, Välimäki ja Pynnönen)

0:00 47:11

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of KRS:?

This episode is 47 minutes long.

When was this KRS: episode published?

This episode was published on November 3, 2020.

Can I download this KRS: episode?

Yes. Use the download control on the episode player to save the publisher-provided media file.
URL copied to clipboard!