Vesijärven jäärata syntyi jälleen yrittäjävetoisesti episode artwork

EPISODE · Feb 11, 2023 · 7 MIN

Vesijärven jäärata syntyi jälleen yrittäjävetoisesti

from Radio Voiman podcastit · host Radio Voima

Alkuvuodesta näytti, että jäärataa ei tänä vuonna Vesijärvelle tule, koska ravintola Lokin yrittäjä totesi, että aika ja resurssit eivät riitä. Lahden kaupunkikaan ei pystynyt rataa toteuttamaan. Ravintola Nosturin Teemu Pilsari pisti kuitenkin toimeksi. Pilsari kysyi ESS:n mukaan ensin  Lahden kaupunkia, joka ei kuitenkaan ehtinyt mukaan täksi kaudeksi. Seuraavaksi Pilsari kääntyi tuttujensa puoleen ja sai mukaan kaksi yhteistyökumppania, vene- ja koneliike Lahden Bike Marinen sekä Otto 03 -rakennusliikkeen. Noin kuusi kilometriä jäärataa on nyt aurattuna Vesijärven jäälle. –  Missään kohtaa rataa ei ole alle 20 senttiä jäätä, sanoo jääradan ennen kuutta aamulla auraamassa käynyt Otto 03 -rakennusliikkeen Otto Väätämöinen Radio Voiman haastattelussa. Jäärata kulkee Myllysaaresta Rullakatua mukaillen Teivaalle ravintola Nosturille ja ravintola Lokille, josta rata jatkuu matkustajasatamaan ja Niemen satamaan. Niemestä on Väätämöisen mukaan myös pieni reitti Mukkulaan. Väätämöisen mukaan jää ei ole vielä kovin hyvässä kunnossa luistelua ajatellen, siksi jääradalle kannattaa suunnata kengillä eikä luistimilla. Kuuntele haastattelu, jossa Väätämöinen kertoo reitin tekemisestä ja jääradasta tarkemmin! Toimittaja: Eeva Ristkari Kuva: Outi Karvinen

NOW PLAYING

Vesijärven jäärata syntyi jälleen yrittäjävetoisesti

0:00 7:41

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Radio Voiman podcastit?

This episode is 7 minutes long.

When was this Radio Voiman podcastit episode published?

This episode was published on February 11, 2023.

What is this episode about?

Alkuvuodesta näytti, että jäärataa ei tänä vuonna Vesijärvelle tule, koska ravintola Lokin yrittäjä totesi, että aika ja resurssit eivät riitä. Lahden kaupunkikaan ei pystynyt rataa toteuttamaan. Ravintola Nosturin Teemu Pilsari pisti kuitenkin...

Can I download this Radio Voiman podcastit episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!