Asiasta kertoi Henki-lehti

Kurpitsalyhdyt, kummitukset ja karamellit – monelle halloween merkitsee amerikkalaistyylistä ilottelua. Ilmajoella juhla saa aivan oman muotonsa lasten kurpitsakirkossa, jossa yhdistyvät leikki, yhteisöllisyys ja vahva hengellinen sanoma.

Zimbabwessa olen oppinut, että nykypäivän lähetystyö syntyy ennen kaikkea kuuntelusta, kumppanuudesta ja läsnäolosta.

Asevarustelun vastustaminen rauhan nimissä ei ehkä ole tässä ajassa realismia, mutta rauha, siitä puhuminen ja sen vaatiminen, on mitä ajattomin arvo. 

"Kaikkein merkittävin rooli urani aikana on ollut Viimeisten kiusausten Paavo Ruotsalainen. Se on eri kategoriassa kuin muut. Voi sanoa, että se on elämää suurempi rooli, ei ainoastaan sen vaikeusasteen vuoksi, vaan koko sen sanoman osalta, mikä teoksessa on. Olen onnellinen, että sain laulaa sitä."

"Kristikunnan valmiit rukoukset pelastavat vaaralta kadottaa rukouksen tarkoitus. Siihen auttavat myös virret. Siionin virret sanoittivat herättäjäjuhlillakin yhteiset rukouksemme."

"Vaikka kirkon piirissä on syytäkin kyseenalaistaa kristillisen sionismin kaltaista raamattufundamentalismia, ei samalla kannata sortua luentaan, jossa etsitään Raamatusta velvollisuuksia ottaa joku tietty ryhmittymä erityisen kritiikin kohteeksi."

Voiko sen sanoa toisinkin? Salon herättäjäjuhlilla vietettävän Lasse Mårtensonin messun otsikko tuntuu tässä ajassa vähän oudolta. Nykyisin pidetään nimittäin itsestään selvänä sitä, että kristillistä sanomaa julistetaan erilaisin musiikkityylein. Itse asiassa harvasta asiasta vallitsee Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa niin laaja yhtenäinen näkemys. Onko sävelletyille erityismessuille siis enää tarvetta?

Vakuuttuneisuus siitä, että oma toiminta muuttaa historian paremmaksi, on ollut usein diktaattoreiden ajatus. Nöyryys suurten kysymysten äärellä on terveempi lähtökohta myös ulkopolitiikan saralla.

Elämä on energiaa, elämä on liikettä ja muutosta. Me olemme, sinä olet virtaava joki tai ainakin vesiatomi siinä. Yhdessä me muodostamme virran, joka muokkaa uusia uomia, kuljettaa ravinteita ja muuttuu vahvaksi voimaksi.

Piispa Mari Leppäsen mielestä Raamatulla on edelleen annettavaa, vaikka sitä vedetään myös politiikan välineeksi. Kirkon täytyy Leppäsen mukaan harrastaa Raamatun hengellistä lukemista, mutta samalla täytyy vastata myös Raamatun älyllisen ymmärtämisen kaipuuseen.

Gwain isoäitien työ on juuri sitä hengellisyyttä, jota ilmastokriisin ajassa tarvitaan: toivon muuttumista teoiksi, jotka rakentavat oikeudenmukaisempaa maailmaa sekä ihmisille että luonnolle, kirjoittaa Ruusa Gawaza Henki-lehden kolumnissaan.

On hyvä, että kirkollinen perintömme on kantanut mukanaan huokauksia ikuisuuteen, kirjoittaa Kalle Hiltunen Henki-lehden pääkirjoituksessa.

Taiteilijapariskunta Kaija Pispa ja Jaakko Löytty on nostanut esiin myös luonnon arvoja. Pyhäjärven rantamilla asuvalla pariskunnalla on meneillään juhlavuosi, kun he molemmat viettävät kevään kuluessa 70-vuotissynttäreitään. 

Sama kirkon universaalisuus, joka velvoittaa pidättäytymään poliittisen linjan valitsemisesta, velvoittaa ottamaan kantaa, jos politiikka vie suuntaan, jossa jokaista ei haluta nähdä arvokkaana. 

Ihmisinä olemme pienen pieniä osasia suunnattoman suuressa linnunratojen ja tähtijärjestelmien avaruudessa. Minulle se on ollut koko olemukseni täyttävä panteistinen kokemus.

Historia ei palaa, ellemme palauta sitä itse. Demokratian historiaa tutkinut Timo Miettinen on kaivanut esiin demokratian hauraan ytimen.

Kainuun, Lieksan ja Raudaskylän opistojen kokopäiväisistä opiskelijoista on huomattava osa maahanmuuttajataustaisia. Arjessa näkyy ja kuuluu monia erilaisia kulttuureja mutta myös ainutkertaisia yksilöjä.

Ei vain joku toinen, siihen oppinut ja valtuutettu hoida asioita, vaan myös minä itse vajavaisilla kyvyilläni, jolloin seurojen hengessä me kaikki yhdessä opimme, rikastumme, ehkäpä viisastummekin ja toimimme paremman elämän eteen.

Vanhana valtiokirkkona luterilainen kirkko on tottunut vahvaan yhteiskunnalliseen asemaan ja siihen, että koko kansalle päästään tietyissä tilanteissa opettamaan kristinuskoa. Kasvatuskristillisyys on perinteessämme vahvaa. Osaammeko kääntää työotettamme toisenlaiseksi? Osaammeko tavoittaa ihmisiä, kun kansasta entistä suurempi osa ei ole kuullut kristinuskosta paljoakaan?

Vaikka rakastan kesän lämpöä ja valoa, yhä enemmän huomaan rakastavani myös kaikkia muita vaihtuvia vuodenaikoja. 

Hiljaisuus vetää puoleensa. Ainakin niin voisi päätellä siitä, miten paljon siitä puhutaan. Millaista uskonharjoitusta luterilainen hiljaisuus on ja miltä se tuntuu?

Seuraliikkeen pieneneminen ei ole hyvä asia. Moni seuroissa kävijä tietää, että tuo noin tunnin mittainen lyhyiden puheiden rytmittämä veisuuhetki ja sen jälkeen tapahtuva yhteinen rupattelu antaa paljon. Tästä elämyksestä soisi useamman pääsevän osalliseksi. Seuraliikkeen pienenemisen taustalla olevissa herännäisyyteen liittyvissä aatteellisissa tekijöissä on kuitenkin paljon hyvää.

”Petäjäistä leipää, taivaallista hunajaa (Herättäjä-Yhdistys 2024) on kymmenes runoteokseni. Kirjoitan sekä maallista että hengellistä lyriikkaa ja olen voittanut palkintojakin kirjoituskilpailuissa. Kun työstin uusinta kirjaani, tuttava Helsingissä kyseli: kuka on Paavo Ruotsalainen? Ymmärsin, että Paavoa ei oikein tunneta enää. Ehkäpä runouteni osaltaan tuo Paavolle näkyvyyttä.”

Itselleni Armo ja Toivo ovat ne kantavat voimat, jotka auttavat siinä, että olen onnellinen. Ja luovat uskon paremmasta tulevaisuudesta. 

Ideologioihin liittyvien kohujen kärjekäs kommentointi saattaa houkuttaa. Tällä voi omassa kuplassa saada suosiota ja herättää ärtymystä vastapuolessa. Jokaisen tulisi kuitenkin hetken aikaa miettiä, mitä tahoja kommentointi hyödyttää. 

Eikö Kristuksen ihmisyys tarkoita, että meidän pitää nähdä toisissamme jotain merkittävämpää kuin rujous ja virheet, Janne Saarikivi kysyy.

Kadunkulkija saattaa todeta, että uskoo Jumalaan, mutta ei niin kuin kirkko opettaa. Tämän vastauksen äärellä usein mietin, tietääköhän kadunkulkija, mitä kaikkea kirkon opetukseen Jumalasta kuuluu. Minä ainakaan en ihan kaikkea tiedä. Sen kuitenkin olen oppinut, että Jumalan meriväylälle mahtuu monenlaista. 

Vankiloissa työskentelee tusinan verran pappeja. He ovat valtion virassa huolehtimassa vankien uskonnonvapaudesta. Sen lisäksi he vaikuttavat vankien jaksamiseen, perhesuhteisiin ja tulevan elämän pohdintoihin. Oikeus tavata pappia voi ohittaa jopa langetetun päätöksen yhteydenpidon rajoituksista.

Kun annan elämän vain olla, kun luovun hallitsemasta sitä ja vaatimasta sen suhteen asioita, saan sen takaisin entistä todellisempana. 

Raamatun tunnetuimpia tekstejä on Paavalin rakkauden ylistys Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen luvussa 13. Rakkaus on muutenkin Raamatun keskeisempiä käsitteitä. Entä mitä olisivat romaanit, elokuvat ja laulut ilman rakkautta?

Kieli-identiteettiin perustuva Porvoon hiippakunta on moni-ilmeinen ja moniääninen. Sen piispa kokee tehtäväkseen kuunnella eri äänenpainoja. Vähemmistön on löydettävä keskinäinen yhteys. Totuutta kukaan ei voi omistaa. 

Minua on viehättänyt roomalaiskatolisen kirkon tyyli kirjoittaa kirkon käytäntöjä muuttaviin dokumentteihin hengellisteologinen johdanto, jossa tuodaan esille, ettei kirkko ole ”antamassa periksi” nykyajalle, vaan kuinka muutettava asia syventää ymmärrystä Jumalasta. Toivoisin, että esimerkiksi piispainkokous ja kirkolliskokous voisivat ottaa hiukan mallia äitikirkkomme tyylistä.

Järjen ja kohtuullisuuden nimissä emme puhko sen enempää silmää silmästä kuin vaienna naista seurakunnassa, joten rakkauden ja kohtuuden nimissä ymmärtäkäämme etuoikeutemme. 

Eteläisen Afrikan luterilaiset etsivät keinoja tuoda paikallista kulttuuria osaksi jumalanpalveluksiaan, mutta vanhoista kaavoista ei osata luopua. Muun muassa suomalaisten juurruttamien perinteiden ja paikallisen ilmaisun yhdistämisessä auttaa Suomen Lähetysseuran Sakari Löytty.

Kun kirkolliskokousta ja kirkkoa kritisoidaan vanhoillisuudesta, täytyy muistaa, että taustalla on tuo vaatimus kolmen neljäsosan määräenemmistöstä. Jos samaa vaadittaisiin eduskunnalta, ei se olisi vielä hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliittoa, toteaa Kalle Hiltunen pääkirjoituksessa.

Olkaamme kirkko, joka on avoin kaikille ja jossa jokainen on arvostettu ja kunnioitettu, kirjoittaa Panu Laturi kolumnissaan.

Kysyimme presidentinvaaliehdokkailta heidän uskontoja ja katsomuksia koskevista näkemyksistään. Julkaisemme kaikki saadut vastaukset.

Suomessa ei ole nälkä eikä sota. Silti ulkonaisen rauhan ja yltäkylläisyyden keskellä näännytään.

Emme saa päätyä sellaisiin ajatuksiin, että ihmisoikeudet koskevat vain täällä olevia. Silloin menee lapsi pesuveden mukana. Täydellinen ihmisarvo koskee myös rajan takaa meitä katsovaa, vaikka hänet on rajalle tuotu osana hybridioperaatiota.

Yhtenäistä, historiallisesti aukotonta raporttia Jeesuksen syntymästä ei saa. Eero Huovisen mukaan olennaisempaa on pohtia, mikä on kertomusten ydin.

Lapseni ollessa kuudennella luokalla oli yläkouluikäisille tytöille ja pojille edellisenä lukuvuonna erikseen pidetty jonkinlainen iltakokoontuminen, joka oli käsittääkseni pitänyt sisällään ihmisen seksuaalisuutta ja muuta aiheeseen kuuluvaa.

Kädessäsi olevaa lehteä kustantava Herättäjä-Yhdistys ilmoitti hiljattain muutosneuvotteluista (aiemmalta nimeltään yt-neuvotteluista). Monet yritykset ovat olleet samassa tilanteessa tänä syksynä. Kristillisten järjestöjen kentälläkään Herättäjä-Yhdistys ei ole ainoa. Muutosneuvotteluista ovat syksyn aikana ilmoittaneet muun muassa Suomen Lähetysseura ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys.

Maahanmuuttokriittiset ja jopa rasistiset ideologiat pyrkivät nostamaan kannatustaan liittämälläideologioihinsa menneitä aikoja kaihoisasti katsovaa nostalgiaa. Nämä tahot mielellään ottaisivat kristinuskon ja kirkon osaksi omia projektejaan.

Vasemman jalkani sana oli onnellinen. Tälle jalalle astuessani tunsin, miten vahvasti, kokoolemuksellani, halusin ja haluan onnellisuutta. Oikean jalan sana oli ehdoitta. Tälle jalalle astuminen oli ärsyttävää, vaikeaa, mahdotonta."

Vanha mustavalkoinen valokuva valkoisesta miehestä savannilla puun alla opettamassa pakanoille kristinuskoa. Jotakin sellaista nousee mieleen useimmilla suomalaisilla lähetystyöstä. Paljoa tästä ei kuitenkaan ole jäljellä lähetystyön arjessa. 1850-luvulla perustettu Suomen Lähetysseura on asettanut työnsä päätavoitteekseen “kokonaisvaltaisen muutoksen kohti kestäviä ja kaikille voimia yhteisöjä”. Tavoitteeseen pyritään tukemalla kirkkoja, syrjäytettyjä ryhmiä ja rauhanrakentamista eri puolilla maailmaa.

Samuli Niiles, 30, on kokenut tulleensa rakastetuksi herännäisyyteen. Tätä henkeä hän toivoo kaikkialle enenevässä määrin.

Tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus tarvitsee myös tekoja. Huomaan edelleenkin, mutta varsinkin ollessani pyörätuolissa, kuinka esteet tekevät moniin paikkoihin menemisen mahdottomaksi. Koska Suomen evankelis-luterilainen kirkko haluaa olla kaikkien kirkko, sen on todellisuudessakin sitä oltava.

”Vieläkin toivon, vaikka täällä toivoa ei näy ollenkaan.” (Siionin virret 254) Tämä Jaakko Löytyn virren värssy kuvaa toivon maisemia kaikessa paradoksaalisuudessaan. Uskonnollinen toivo ulottuu siihen, mikä ei ole aistein havaitsevan silmän ja järjen päätelmien nähtävissä. Uskonnollinen toivo ulottuu siihen, mitä en voi itse hallita ja kontrolloida.

Jeesuksen teloituskuvasta on tullut kristinuskon tunnetuin symboli. Kirkkotaiteessa ristille on ripustettu vuosisatojen aikana monenlaisia kuvia ihmiseksi tulleesta Jumalasta. Kuvataiteilija ja pappi Ilkka Sariola tutkii ja maalaa krusifikseja, joista viimeisimmässä on rauhan teema.

Kirkko ei saa 2000-luvullakaan supistua vain pienenevän piirin moraaliyhteisöksi. Sen täytyyolla armon yhteisö, joka näkee rakkaana erityisesti mihin tahansa maailman asettamiin moraalisiin mittoihin yltämättömät.