Kasvoton Podcast podcast artwork

PODCAST · society

Kasvoton Podcast

Synkkiä ja mieltä kutkuttavia mysteerejä netin syövereistä, kauhutarinoita, urbaanilegendoja ja kaikkea ihmettelemisen arvoista. YouTuben puolella tunnetaan nimellä Finntop5. Yhteys: [email protected]

  1. 264

    Outoja äänitallenteita joita löysin netistä #4

    Nyt otetaan taas pitkästä aikaan käsittelyyn muutama netistä löytynyt äänitallenne. Tuntuu ettei näitä enää hirvittävästi löydy, ainakaan sellaisia joissa olisi edes jonkinlainen tarina taustalla, ja jotka olisivat samalla myös tarpeeksi kummallisia tai puistattavia tälle kanavalle. Kaksi ensimmäistä menee vahvasti paranormaalin puolelle, mutta viimeinen puistattaa sitten ihan toisella tavalla, koska siihen liittyy kylmäävä tositarina ja selvittämätön mysteeri.

  2. 263

    Unfavorable Semicircle | Oudoin YouTube-kanava koskaan?

    Vuosi oli 2015 ja elettiin huhtikuun viimeisiä päiviä, kun YouTuben pohjattomaan kaivoon ilmestyi jälleen uusi kanava. Se kantoi nimeä Unfavorable Semicircle, eli suomeksi “Epäsuotuisa Puoliympyrä”. Muutama päivä myöhemmin, se sai ensimmäisen videonsa. Nykyään sitä pidetään yhtenä suurimmista mysteereistä YouTuben historiassa.

  3. 262

    Yövuorossa kannatti pysyä rauhallisena | Luen katsojien tarinoita #30

    Tämä jakso on siis jälleen kerran täynnä omituisia ja pelottavia kertomuksia; kotiin tuodaan vanha nojatuoli, jonka jälkeen koko perhe, lemmikkejä myöten, alkaa kokemaan outoja asioita. Toisaalla saadaan puistattavia puheluita vuosien ajan, ja eräs katsoja on edelleen onnellinen siitä, että onnistui pysymään rauhallisena yli kahden vuosikymmenen takaisessa yövuorossaan. Lisäksi tutustutaan hämmentävään, ajan rakenteen rikkovaan tapaukseen, ja yhden vanhemman tarinaan, joka sai karun oppitunnin siitä, että jälkikasvu kannattaa pitää valvovan silmän alla.

  4. 261

    Havannan oireyhtymä: vaiettu mysteeri on vihdoin ratkeamassa?

    Kuuban pääkaupungissa toimineiden diplomaattien ja muiden tärkeiden virkahenkilöiden keskuudessa alkoi ilmetä selittämättömiä sairauskohtauksia 2010-luvun puolivälissä. Ilmiö laajeni myöhemmin useaan eri maahan ja kohdistui edelleen korkean viran henkilöihin, mutta myös heidän perheenjäseniinsä. Toisilleen tuntemattomat potilaat olivat raportoineet hyvin samankaltaisista oireista, jotka olivat niin vakavia, että moni heistä joutui siirtymään ennenaikaiselle eläkkeelle, ja osa tuli pysyvästi liikuntarajoitteiseksi. Ilmiölle annettiin nimi, Havannan oireyhtymä (Havana Syndrome) sen alkupisteen mukaan.

Type above to search every episode's transcript for a word or phrase. Matches are scoped to this podcast.

Searching…

We're indexing this podcast's transcripts for the first time — this can take a minute or two. We'll show results as soon as they're ready.

No matches for "" in this podcast's transcripts.

Showing of matches

No topics indexed yet for this podcast.

Loading reviews...

ABOUT THIS SHOW

Synkkiä ja mieltä kutkuttavia mysteerejä netin syövereistä, kauhutarinoita, urbaanilegendoja ja kaikkea ihmettelemisen arvoista. YouTuben puolella tunnetaan nimellä Finntop5. Yhteys: [email protected]

HOSTED BY

Kim Kasvoton

Frequently Asked Questions

How many episodes does Kasvoton Podcast have?

Kasvoton Podcast currently has 4 episodes available on PodParley. New episodes are automatically indexed when they're published to the podcast feed.

What is Kasvoton Podcast about?

Synkkiä ja mieltä kutkuttavia mysteerejä netin syövereistä, kauhutarinoita, urbaanilegendoja ja kaikkea ihmettelemisen arvoista. YouTuben puolella tunnetaan nimellä Finntop5. Yhteys: [email protected]

How often does Kasvoton Podcast release new episodes?

Kasvoton Podcast has 4 episodes. Check the episode list to see recent publication dates and frequency.

Where can I listen to Kasvoton Podcast?

You can listen to Kasvoton Podcast on PodParley by clicking any episode. We provide an embedded audio player for direct listening, and you can also subscribe via your preferred podcast app using the RSS feed.

Who hosts Kasvoton Podcast?

Kasvoton Podcast is created and hosted by Kim Kasvoton.
URL copied to clipboard!