Pari Koutsia

Lomakausi lähestyy. Mutta voisiko lomaa saada myös arkeen?

Maailmassa riittää kriisejä ja omassa elämässäkin voi kaikenlaista yllättävää sattua: vaikka ero, työttömyys tai sairastuminen voi sattua kenen tahansa kohdalle. Voi joutua onnettomuuteen tai vaikka tulla ryöstetyksi matkalla. Resilienssiä, eli muutosketteryyttä tarvitaan yllättävistä ja joskus isoistakin muutoksista selviytymiseen. 

Suomalaisten lukeminen on kuuma aihe. Hauska kansainvälisesti levinnyt meemi väitti, että Suomessa on sellainen patsaskin, jossa mies on puoliksi veden alla, ja silti kädessä on kirja, jota hän lukee. Voimme nyt paljastaa, että kuva on tehty AI:llä, eikä sellaista patsasta ole, mutta kirjat on varmaankin edelleen ainakin osalle suomalaisista tärkeitä. Kuitenkin äänikirjojen kuuntelu jatkuvasti lisääntyy, ja osa ihmisistä väittää, ettei äänikirjan kuuntelu ole sama asia kuin lukeminen. No ei varmaan olekaan, mutta eikös se kuitenkin aja saman asian?

Suomessa löytyy sanontoja, kuten “omakehu haisee”, “se jolla onni on se onnen kätkeköön”  ja “joka kuuseen kurkottaa, se Katajaan kapsahtaa”. Isot puheet omista pyrkimyksistä, tekemisistä ja saavutuksista kehoitetaan pitämään piilossa muilta. 

Pääsiäiseen liittyy osalla paastoamisen perinne, Ramadan on muslimien vuosittainen paasto, jossa syömistä rajoitetaan. Lisäksi vuosittain on tipatonta tammikuuta, jossa pidetään taukoa alkoholin käytöstä, vegaanihaastetta jossa syödään vegaanisesti kuukauden ajan. Makean syömistä vähennetään karkkilakon aikana ja tupakointia tupakkalakon avulla. Nykyään tietysti pidetään myös somepaastoa, ja onhan näitä kaikenlaisia mehupaastoja ja pätkäpaastoja, jossa syömistä rajoitetaan.

Uupumuksesta puhutaan nykyään paljon, ja usein keskustelu kääntyy nopeasti työhön: liian kovat vaatimukset, huono johtaminen, liikaa tekemistä. Ja totta kai työ voi kuormittaa ihmistä valtavasti. Mutta samalla herää yksi vaikea kysymys. Onko uupumus aina työn syy?Voiko joskus olla niin, että työ on vain yksi osa kokonaisuutta  ja kuormitus syntyy myös elämäntavoista, palautumisesta, omista rajoista tai siitä, että yritämme mahduttaa elämään liikaa asioita samaan aikaan?

Paljon keskustellaan siitä, miten yksilön huomiointi on nykyään yhä tärkeämpää. Työpaikalla pitää huomioida diagnooseja, yksilöllisiä taipumuksia, toiveita etätyöskentelystä ja ylipäätään työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta. Hyvä pomo on sellainen, joka joustaa yksilöllisten tarpeiden mukaan. inhimillinen johtaja on hyvä johtaja.Samaan aikaan työhyvinvointikyselyissä nousee aina esille, miten tasapuolisuus ja reiluus koetaan tärkeiksi johtamisen piirteiksi. Oikeudenmukainen johtaminen lisää työhyvinvointia. Työtehtävät pitäisi jakaa tasapuolisesti niin, että kullakin on yhtä paljon tehtävää - vai pitäisikö, pitäisikö kuitenkin huomioida jaksamista yksilöllisesti, tai kunkin yksilöllistä tilannetta muutenkin?

Uupumuksesta puhutaan nykyään paljon, ja usein keskustelu kääntyy nopeasti työhön: liian kovat vaatimukset, huono johtaminen, liikaa tekemistä. Ja totta kai työ voi kuormittaa ihmistä valtavasti. Mutta samalla herää yksi vaikea kysymys. Onko uupumus aina työn syy?Voiko joskus olla niin, että työ on vain yksi osa kokonaisuutta  ja kuormitus syntyy myös elämäntavoista, palautumisesta, omista rajoista tai siitä, että yritämme mahduttaa elämään liikaa asioita samaan aikaan?

Kasvisruoka on viime vuosina yleistynyt paljon. Moni vähentää lihaa terveydellisistä syistä, ympäristön takia tai eläinten hyvinvoinnin vuoksi. Samaan aikaan kasvisruoka tuntuu herättävän yllättävän paljon tunteita. Joillekin se on tärkeä arvo ja elämäntapa. Toisille taas pelkkä puhe kasvisruoasta voi tuntua syyllistävältä tai ärsyttävältä. Miksi niinkin arkinen asia kuin ruoka herättää näin voimakkaita reaktioita? Onko kyse oikeasti ruoasta, vai jostain paljon syvemmästä, identiteetistä, arvoista tai siitä, että koemme elämäntapamme tulevan arvostelluksi?

https://yle.fi/a/74-20208779“Meille on myyty aika pitkään ajatusta siitä, että hyvä parisuhde on sellainen, jossa on helppoa. Että löytyy se ‘oikea’, jonka kanssa kaikki loksahtaa paikalleen, riitoja ei synny ja arki rullaa ilman kitkaa.Mutta entä jos se onkin harha?  Entä jos se, että kaikki on liian helppoa, onkin joskus merkki siitä, että jompikumpi joustaa liikaa, nielee omat tarpeensa ja esittää toisen toiveisiin sopivaa versiota itsestään?Tänään me puhutaan parisuhteiden kitkasta. Siitä, miksi erimielisyydet ja riidat eivät välttämättä ole merkki huonosta suhteesta – vaan joskus päinvastoin.Ja siitä, miksi aito yhteys syntyy usein vasta silloin, kun uskalletaan olla vähän hankalia, vähän keskeneräisiä ja vähän enemmän omia itsejämme.

https://yle.fi/a/74-20209970Deittailu tuntuu nykyään enemmän strategiapeliltä kuin kahden ihmisen kohtaamiselta? Että pitää olla sopivasti kiinnostunut, muttei liikaa. Vastata sopivalla viiveellä. Näyttää rennolta, vaikka oikeasti toivoisi yhteyttä.Tänään puhutaan siitä, mitä deittisovellukset ja nykykulttuuri tekee meidän tavalle kohdata toisiamme. Miten pelaaminen, ghostaaminen ja ‘ovien auki pitäminen’ vaikuttaa meidän hermostoon, itsetuntoon ja kykyyn rakentaa aitoa yhteyttä.

Suomi on maailman onnellisin maa. Mitä se tarkoittaa?

Sosiaalinen media ja välillä perinteinenkin media tarjoilee tarinoita, joissa ihmiset esittelee omia onnistumisiaan. Toisia tällainen kiusaannuttaa, toisia inspiroi, joitakin ärsyttää suunnattomasti. Somessa varsinkin kulttuuri tuntuu olevan se, että näytetään kiillotettua kuvaa ja pelkästään hyviä puolia.

Havahduin kosmetologin kanssa, että meillä oli täysin sama ongelma ja täsmälleen samaan aikaan. Kummallakin oli kysymys kirjanpitäjälle, mutta kumpikin oli jättänyt asian roikkumaan. Miksi? Eikö olisi vaan helpompi hoitaa se asia, eikä miettiä joka päivä, että tääkin varmaan pitäisi hoitaa, mutta päivästä toiseen jatkaa hoitamatta asiaa? Näin varmaan käy monissa muissakin “pikkuasioissa”, ja on vaikea saada kiinni siitä, mikä tässä nyt on niin vaikeaa.

Pilasin some-algoritmini tarttumalla yhteen black friday -hotellitarjoukseen ja olin haksahtaa kaupassa vanhanaikaiseen 3 kahden hinnalla pipot ja hanskat -tarjoukseen, vaikka edellinenkin pipolaatikko kotona on ääriään myöten täynnä. Toinen toistaan houkuttelevampia tarjouksia on joka paikassa, eikä vielä edes ole se perjantai - saatika sitten Cyber Monday, joka on ilmeisesti verkkokaupassa vastaava tarjouspäivä! Houkutuksia on siis tällä viikolla tarjolla, mutta kannattaako ostaa?

Miksi ihmiset tekevät töitä, vaikka ovat sairaana?Joskus ollaan huolissaan siitä, että sairaslomalla ollaan liian pienistä syistä, siis ilman aihetta, tapahtuuko tällaistakin?

Antti kokeili stand uppia vaikka pelotti ja jännitti. Kannattaako kokeilla uusia juttuja jos pelottaa?

- Miksi uupuneena tekee mieli silti etsiä kumppania?- Mistä tunnistaa, että on liian väsynyt deittailemaan?- Voiko ihmissuhde olla myös voiman lähde, jos on väsynyt?

Miten pitää puolensa työpaikalla ja ystävien kanssa?

Onko elämä jo liian suunniteltua?

Mitä jos deittiseura ei kaikesta huolimatta kuitenkaan tunnu siltä, että olisi kiva jatkaa romanttista tutustumista?

Tunteista puhutaan eri näkökulmista jatkuvasti mediassa. Näkökulmia on monia. Välillä tunteisiin keskitytään liikaa ja toisinaan taas liian vähän. Tunteisiin fokusointia on pidetty jopa haitallisena, kuten nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola ja kasvatustieteen professori Kristiina Brunila toteavat artikkelissa (”Mikä on normaalia?” HS 24.2.2025). Kirjoituksessa kerrotaan, että erityisesti nuoria on alettu pitää haavoittuvina, eikä ymmärretä tavallisia nuoruuteen kuuluvia ahdistuksen tunteita, vaan nuoret ohjataan herkästi terapiaan. Liiallista omiin tunteisiin ja tuntemuksiin keskittymistä kuvataan epäterveelliseksi

Miksi sisäinen puhe on niin merkityksellistä?Miten tunnistaa, että oma sisäinen puhe on negatiivista?Voiko sisäisen puheen muuttaa?Onko liiallinen positiivisuus myös haitallista?Mitä käytännön keinoa suosittelisit sisäisen puheen vahvistamiseen?

Pitääkö odottaa motivaatiota ennen kuin tekee?Miksi ihmiset jäävät jumiin odottamaan inspiraatiota?Onko motivaatio tunne vai taito?Miten voi käynnistää motivaation silloin, kun ei huvita?Miten pitkäjänteinen motivaatio eroaa hetkellisestä?

Onko kiire vain huonoa priorisointia? Voiko kiire olla merkki hyvästäkin priorisoinnista?
Mikä ero on kiireellä ja tärkeydellä?
Miksi ihmiset pitävät kiirettä statuksena?
-Entä kiireettömyys statuksena?Voiko kiire johtua myös liian kunnianhimoisista tavoitteista?


Lomakausi lähestyy ja samalla paineet, että mitä kaikkea pitää tehdä lomalla jotta se on täydellinen. Pitää ehtiä näkemään sukulaiset ja tuttavat, matkailla suomessa ja ulkomaila ja viettää pitkä aika mökillä ja veneessä. Samaan aikaan sitten voi tehdä kaikki remppatyötä mökillä, suursiivouksen kotona, lukea kaikki ne kirjat joille ei ole ollut arjessa aikaa ja toki tärkeimpänä vielä palautua täydellisesti sieltä kiireisestä arjesta. Miten tämä kaikki onnistuu vai onnistuuko?

Kevät on juhlien aikaa, on ylioppilasjuhlia ja valmistujaisia. Lisäksi ainakin osalla ihmisistä on tapana juhlistaa muitakin saavutuksia - omalle kohdalle on tänä keväänä tullut kutsuja rippijuhlaan, kirjajulkkarijuhlaan, biisijulkkarijuhlaan ja syntymäpäiville - erityisesti niitä pyöreitä ikävuosia ihmisillä on tapana juhlistaa. Oman väitöksen kanssa meni pää ihan lukkoon - jaksaako sen päivän päätteeksi nyt enää itsekään juhlia, järjestettävää tuntuu riittävän, ja onko se juhliminen nyt niin tärkeää. Olen huomannut, että osa ihmisistä myös välttelee vaikkapa näitä pyöreiden ikävuosien juhlimista, tai ei muutenkaan halua sanonnan mukaan “tehdä numeroa itsestään” ja välttelee juhlimista.

Muistan lukiosta jonkun tilaisuuden ennen ylioppilaskirjoituksia, jossa rehtori antoi ohjeita kirjoituksiin valmistautumisesta. Siinä varoitettiin “yliyrittämisestä” ja muistan ihmetelleeni, että mitä ihmettä, eikä jokaisen kannatakaan yrittää niin kovasti kuin pystyy? Myöhemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että ei kannata - liiallisilla suorituspaineilla tosiaan voi pilata jonkin itselleen tärkeän suorituksen, niin että se tosiaan menee huonommin kuin normaalissa, vähän rennommassa olotilassa. Nyt kun oma väitöspäivä lähestyy, olen pohtinut, pitäisikö yrittää enemmän, lukea artikkeleita öisin ja harjoitella erinäisiä puheenvuoroja, lektiota ja vastaväittäjän kysymyksiin vastaamista tauotta - vai kannattaisiko pikemminkin luottaa siihen, että kaikkien näiden vuosien aikana opitut asiat kantaa kyllä tämänkin tilaisuuden läpi.

Suomalaisista vain kolmasosa on tyytyväisiä vartaloonsa Puolet 8-vuotiaista ajattelee, että kehossa on jotakin vikaaPuolet suomalaisista on ollut laihdutuskuurilla - joidenkin arvioiden mukaan 65% naisista ja 43% miehistä on laihduttanut. Laihduttamisesta kerrotaan kuitenkin myös kielteisiä tutkimustuloksia, että se altistaa lihomiselle - samaan aikaan moni haluaisi olla kevyempi, ja totta puhuen meillähän myös ihan todellisuudessa on ylipaino-ongelma Suomessa. Naisista 30 prosentilla ja miehistä 27 prosentilla on lihavuutta. Lihavuus on yleisintä 40–64-vuotiailla, joista joka kolmannella on lihavuutta. Pitäisi kai olla kehopositiivinen, mutta kuinka moni tähän edes pystyy, ja entä jos nyt vaan haluaisi päästä kesäkuntoon?

Konmarilla järjestystä tavaroihin ja elämään?

Ehkä yleisin toive minun vastaanotollani on saada hyvä itsetunto. Monesti kuulee, että tekisinhän minä, jos vaan olisi hyvä itsetunto. Tai hyvähän tuon on, kun sillä on niin hyvä itsetunto. Ajaudutaan helposti sit-ku kierteeseen, jossa ei voi tehdä mitään kun ei ole hyvä itsetunto, ja sitten ei itsetunto voi kehittyä, kun ei tee mitään sellaista, joka voisi nostaa itsetuntoa edes teoriassa

Joskus törmää ajatukseen, että kovia kokeneet ovat vahvempia kokemansa ansiosta. Pitääkö paikkaansa? Eikö toisaalta jotkut kovia kokeneet ole heikkoja, traumatisoituneita, kyynistyneitä ja monella tapaa heikompia kuin ennen rankkoja kokemuksiaan?

Taas Suomi on maailman onnellisin maa, 8. vuotta putkeen. Sanotaan kuitenkin, että kyse on pikemminkin tyytyväisyydestä, tai jopa tyytymisestä vallitseviin olosuhteisiin. Ei kyllä ikinä uskoisi, että täällä ollaan tyytyväisiä, mutta tuo tyytyminen jäi kutkuttelemaan

Moni pohtii alanvaihtoa, työpaikan vaihtoa, muuttoa, tai vaikka ihastuessaan johonkuhun alkaa pohtia, pitäisikö vaihtaa kumppania. Mutta kannattaako vaihtaminen? Onko uusi valinta parempi, vai turhautuuko ja kyllästyykö siihenkin pian? Tunnistan ilmiön, jossa ihminen kaipaa muutosta, vaikka haluaa muuttaa uuteen asuntoon parin vuoden välein - mutta mistä tarve syntyy, ja auttaako vaihtaminen?

Miksi ihmiset eivät lähde, vaikka tietävät suhteen tai työpaikan olevan huono?Onko kyseessä tottumus vai pelko?

Miksi ihmisillä on koko ajan kiire?Onko kiire oikeasti ajankäyttöongelma vai jotakin syvempää?

Lykkääminen, aloittamisen vaikeus, viivyttely, vitkuttelu, prokrastinointi… itsensä johtamisen aiheiden kestosuosikki, josta esitetään jos jonkinlaisia tulkintoja , kikkakolmosia ja onnistumistarinoita. Keskustelun ja kirjoittamisen määrästä päätellen ei olla lähelläkään tämän ikuisuusongelman ratkaisua.

Mistä muiden odotukset yleensä tulevat – ovatko ne oikeasti muiden vai omia oletuksia?Miksi muiden odotuksista irrottautuminen on niin vaikeaa?

Miten työ ja vapaa-aika erosivat ennen ja nyt?Miksi nykyään puhutaan "palautumisesta" töistä?Miksi työ on nykyään niin iso osa identiteettiä?Onko tämä kehitys hyvä vai huono asia?

Miksi avoimuus nähdään niin tärkeänä nykyään?Onko aina hyvä olla avoin omista vaikeuksistaan?Milloin avoimuus voi olla haitallista?Onko avoimuus parisuhteessa aina hyväksi?Miten löytää tasapaino avoimuuden ja yksityisyyden välillä?

Sanotaan, että elämme totuuden jälkeistä aikaa, ja nykyisessä mediaympäristössä on vaikea tietää, mikä on totta. Meitä rohkaistaan rehellisyyteen, olisi tärkeää “pysyä totuudessa” ja on sanontoja kuten “totuus ei pala tulessakaan”. Onko jotain suhtautumisessa totuuteen muuttunut, kun esim. Trumpin puheisiin suhtaudutaan “vaan puheina” , vähän niin kuin hyväksytään, ettei ihmiset ehkä puhu totta, ja samoin muutakin kärjekästä kielenkäyttöä kommentoidaan prpvosointina tms.

Vuodenvaihde on elämäntapamuutosten aikaa. Aloitetaan kuntoilu, lopetetaan joulunajan herkuttelut sekä muut paheet ja ryhdytään uudeksi ihmiseksi. Tutkimusten mukaan 30% uudenvuodenlupauksia tehneistä luovuttaa niiden suhteen 2 viikon jälkeen. 

Jouluun liittyy paljon perinteitä. Mitkä ovat pakollisia?

Nykyisin on keskustelua siitä, miten jokaisen pitäisi löytää oma intohimonsa, elämäntehtävänsä ja päästä toteuttamaan sitä työssään. Ilmeisesti tästä monet nuoret kokeekin paineita, jos ei ole sellaista tiedossa. Voisi myös pohtia, onko tämä ihan ongelmatonta. Onko ylipäätään hyvä idea tehdä omasta intohimostaan työtä? Monilla tämä on varmasti onnistunut, joskus kuulee puhuttavan, että vaikka musiikin harrastaminen tai urheilu olisi mukavampaa pitää harrastuksena kuin työnä.

Nykyään pitää olla kiinnostunut ja innostunut kaikesta, ja kieltäytyminen ja kriittisyys leimataan helposti “negatiivisuudeksi” tai syytetään muutoksen vastustamisesta. Mistä on kyse?

Etätyö puhuttaa. Mitä hyötyä, haittaa?

Onko jossain raja pakkomielteen ja terveyttä edistävien tekojan välillä?

Monelle meistä vastuun ottaminen on luontaista. Vastuun saaminen koetaan vaikka työpaikalla usein positiivisena ja sitä se onkin. Pääsee vaikuttamaan asioihin. Moni kuitenkin kuormittuu, kun tuntee olevansa vastuussa monesta asiasta. Ehkei aina ole ihan itsellekään selvää, mistä kaikesta itse kantaakaan vastuuta - ja mistä sitä vastuuta kannattaisi kantaa?

Mitä tarkoittaa uhriutumien tai uhrimentaliteetti? Miten se vaikuttaa elämään? Miten irtaantua uhrin roolista?

Onko nykyään enemmän vallalla ajattelua, että kaiken pitäisi olla enimmäkseeen helppoa ja vaivatonta? Ja että Kaiken pitäisi tulla helposti ja mielellään ilmaiseksi. Onko vaivannäkö tai grindaaminen menneen maailman juttu josta pitäisi luopua kokonaan vai onko se taito tai ominaisuus joka kannattaa pitää työkalupakissa tarpeen vaatiessa?