Sponssipodi

PODCAST · business

Sponssipodi

SPOT ry:n podcast, jossa nimensä mukaisesti asiaa sponsoroinnista eri näkökulmista. Äänessä Spotin operatiivinen johtaja Laura Sandström sekä aina vaihtuva mielenkiintoinen vieras, suoraan sponsoroinnin ytimestä. Seuraa SPOT:n toimintaa osoitteessa spot.fi tai laita sähköpostia [email protected]: Jones Häkkinen

  1. 99

    “Miten saa ison brändin sponsorikseen?” - Daniel Sharsan

    Sponssipodin uudessa jaksossa Daniel Sharsan kertoo miksi Sokos Hotels haluaa olla mukana urheilua sponsoroimassa, ja mitä elementtejä kumppanuuksissa eniten arvostetaan.Miten brändejä kannattaisi lähestyä niin että tekee kumppanuuden aloittamisesta mahdollisimman helppoa molemmille osapuolille? Jakson juontaa Laura SandströmTuottaja: Jones Häkkinen

  2. 98

    "Vaihtuiko lasten liikuttaminen huippu-urheiluun?" - Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi

    Sponsorointi & tapahtumat ry on 2.- 4. kesäkuuta järjestettävän Tampereen Huippu-urheiluviikko - tapahtuman yhteistyökumppani ja yhteistyökumppanuuden puitteissa Operatiivinen johtajamme Laura Sandström sekä hallituksen puheenjohtaja Jarno Tiusanen ovat puhumassa tapahtumassa Tämän lisäksi Huippu-urheiluviikko nivoutuu erittäin tiukasti myös sponsoroinnin tulevaisuusajatteluun: liikuntapaikkarakentamisen murros, suomalaisen urheilun tulevaisuus ja äärimmäisen tarpeelliset uudet keinot urheilijoiden sponsoroinnin kasvattamiseen ovat tapahtuman ohjelman ytimessä. Miten on mahdollista että näin urheiluhullussa maassa on tasan YKSI tapahtuma jossa keskustellaan urheilusta? Ja onko urheilukeskustelussa kuultavissa uusia - jyrkempiä äänensävyjä vuosia jatkuneen arvokeskustelun rinnalle?Jaksossa vierailee myös luonnollisesti Tampereen Huippu-urheiluviikko tapahtumajohtaja Jari-Pekka Jouppi.Ei muuta kuin mukava kuunteluasento ja katse tulevaan!Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi on Sponsorointi & Tapahtumat ry:n podcast.Juontajat: Laura Sandström ja Jones HäkkinenTuottaja: Jones Häkkinen

  3. 97

    "Miehille rahaa, naisille shampoota!" - Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi

    Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumin vieraana Auroraliigan johtaja Henni Laaksonen ja superpesiksen toimitusjohtajan Olli Aro Naisurheilun suosio on vahvassa kasvussa niin maailmalla kuin Suomessakin, mutta sponsoroinnissa kehitys laahaa vielä pahasti perässä ja esimerkit epäkohdista ovat välillä suorastaan pysäyttäviä.Yksittäiset toimijat, kuten sponsorit, ovat alkaneet tarttua epäoikeudenmukaisuuksiin ja näyttää että muutos on mahdollinen.Samaan aikaan elää kuitenkin yhä ajatus siitä, että miesten urheilu vain yksinkertaisesti kiinnostaa enemmän - ja siksi raha seuraa perässä.Mutta onko kyse lopulta kiinnostuksesta vai mahdollisuuksista, ja missä kulkee raja bisneksen ja tasa-arvon välillä?Juontajina Laura Sandström ja Jones Häkkinen

  4. 96

    Timo Ronkainen - Mitä on strateginen urheilumarkkinointi?

    Sponssipodin uudessa jaksossa Timo Ronkainen avaa Olympiakomitean uutta strategiaa ja sitä, mihin suuntaan urheilumarkkinointi on hänen mielestään menossa.Mitä strateginen urheilumarkkinointi oikeasti tarkoittaa - onko kyse vain uudesta nimestä sponsoroinnille vai aidosta muutoksesta ajattelussa?Minkälaisia konkreettisia muutoksia sponsoroinnin tuotteistukseen on tehty ja miten yhteistyöstä tehdään entistä vaikuttavampaa?Entä miten tulevaisuuden huippu-urheilun lupauksille rakennetaan paremmat edellytykset löytää sponsoreita ja rakentaa omaa polkuaan?Sponssipodin juontaa Laura SandströmTuottaja: Jones Häkkinen

  5. 95

    1% yritysten liikevaihdosta kulttuurin tukemiseen? - Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi

    Kulttuurialan ahdinko tuntuu syvenevän jatkuvasti. Rahat vähenevät, vanhat järjestelmät horjuu ja koko rahoituksen logiikka on murroksessa. Katseet kääntyvät luonnollisesti myös yritysmaailmaan, jolta toivotaan arvostusta ja taloudellisia panostuksia tukemaan kulttuurin tärkeää yhteiskunnallista tehtävä. Mutta riittääkö kulttuurin itseisarvo, vai pitäisikö sen pystyä rakentamaan potentiaalisille sponsoreille myös selkeä arvolupaus? Konkreettinen lisäarvo?1% kulttuurille on uusi hanke joka pyrkii nyt ratkaisemaan tätä haastetta. Onko tämä juuri se pelinavaus, jota ala tarvitsee - onko kyse uudesta tavasta rakentaa taloudellista pohjaa kulttuurin tekemiselle – vai vain uudesta paketista vanhalle ajattelulle? Kommenttikierroksella Jouni PrittinenSponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi on Sponsorointi ja Tapahtumat ry:n podcast.Juontajat: Laura Sandström ja Jones HäkkinenTuottaja: Jones Häkkinen

  6. 94

    Vilma Nissisen somekohu kuohuttaa! - Sponsoroinnin tulevaisuusfoorumi

    Ollaanko urheilun ja varsinkin siihen liittyvän sponsoroinnin maailmassa valmiita someuutissyklin uuteen todellisuuteen? Some nopeuttaa kaikkea kommunikaatiota - myös skandaalien hallitsematonta kiihtymistä tänään tätä aihetta tutkitaan Vilma Nissisen äskettäisen viestintäkohun kautta. Tapahtumaketju oli nopea ja monivaiheinen - mutta mitä itse asiassa tapahtui ja mitä se kertoo meille sponsoroinnin tulevaisuudesta?

  7. 93

    Vuosi 2025 pakettiin - Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi

    Jones Häkkinen ja Laura Sandström palaavat ensimmäisen Tulevaisuusfoorumin tunnelmiin, keskustelevat tapahtumavideon tuottajan Teemu Myöhäsen kanssa ja käyvät läpi menneen vuoden tunnelmia sponsoroinnin maailmassa. Tuotanto: Sponsorointi & Tapahtumat ryTuottaja: Jones Häkkinen

  8. 92

    TÄSSÄ OVAT PUHUJAT! - Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi

    Kaikkien aikojen ensimmäinen Sponsoroinnin tulevaisuusfoorumi on aivan nurkan takana joten on aika virittäytyä tunnelmaan! Tässä podijaksossa Jones Häkkinen ja Laura Sandström käyvät läpi tapahtuman puhujakattauksen ja aiheet jotka yhdistyvät kulttuurin, urheilun, teknologian sekä asiakaskokemuksen teemat! Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi järjestetään 17.11.2025 klo. 12.30 - 16.00 K-Kampuksella Helsigin Kalasatamassa. Yhteistyössä K-Ryhmä.Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi on Sponsorointi & Tapahtumat ry:n podcast.Juontajat: Laura Sandström ja Jones HäkkinenTuottaja: Jones Häkkinen

  9. 91

    Iiro Jussila - strategiasta sponsorointipäätöksiin

    Sponssipodin vieraaksi saapuu tällä kertaa Iiro Jussila. Jaksossa keskustellaan rahoituksesta, markkinoinnista ja yritysten stretegioista, ja miten ne kaikki linkittyy sponsorointiin. Iirolla on lähes kymmenen vuoden kokemus johtajana ja lähes kahden vuosikymmenen ura yliopiston professorina. Hän johtaa yli kymmenestä yrityksestä koostuvaa Capital Six -yritysperhettä ja toimii tapahtuma- ja elämystalouden yhtiö Stamenion johdossa. Aiemmin Iiro on toiminut muun muassa Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtajana sekä LUT-yliopiston kauppakorkeakoulun koulutusohjelmista vastaavana johtajana.

  10. 90

    "Näin syntyy visio!" - Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi

    Mistä visio syntyy? Onko se yksittäisen ihmisen oivallus vai yhteinen kyky nähdä pidemmälle kuin muut? Entä miten hahmottaa suunta silloin, kun karttaa ei vielä ole? Visio on rohkeutta katsoa pidemmälle kuin seuraava askel – ja rakentaa jotakin joka kestää aikaa.Tässä jaksossa pohditaan:Kenen tehtävä on määrittää visio – johto, tiimi, yhteistyökumppanit vai yhteisö? Miten visio voidaan rakentaa yhdessä, niin että kaikki kokevat sen omakseen? Miten visio viedään käytäntöön: miten se näkyy päätöksissä, arjessa, viestinnässä ja mittaamisessa?🎧 Sponsoroinnin tulevaisuusfoorumi on Sponsorointi & Tapahtumat ry:n podcast, jota juontavat Jones Häkkinen ja Laura Sandström. Tämä podcast katsoo sponsoroinnin ja kumppanuuksien maailmaa uusin silmin, tutkii sen nykytilaa ja visioi rohkeasti sen tulevaisuutta.

  11. 89

    Pasi Lankinen - brändit haluavat kertoa tarinoita sponsoroinnin kautta

    Pasi Lankinen on suomalainen sponsorointialan asiantuntija, jolla on yli 20 vuoden kokemus kansainvälisestä urheilubisneksestä.  Hän on työskennellyt merkittävissä kaupallisissa rooleissa mm. FC Barcelonassa  sekä City Football Groupissa. Tässä jaksossa jutellaan Pasin kanssa siitä, mikä on sponsoroinnin ero maailmalla tänne verrattuna, faneista kohderyhmänä, sponsoroinnin kehityksestä ja monesta muusta asiasta. Sponssipodin juontaa Laura SandströmTuottaja: Jones Häkkinen

  12. 88

    Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi - VIHDOIN LIVENÄ!

    Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi on nyt myös livetapahtuma! Jones Häkkinen ja Laura Sandström kertovat lisää!

  13. 87

    "Miksei mainostoimistoille kelpaa enää raha?" - Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi

    Tässä jaksossa sukelletaan suomalaisen rahapelialan ajankohtaisiin kysymyksiin!Laura Sandström kertoo tuoreet tunnelmat Finnish iGaming Events -tapahtumasta sekä jakaa ajatuksensa alan tulevaisuudesta. Lisäksi pureudumme siihen, missä vaiheessa rahapelilaki tällä hetkellä on ja mikä on sen vaikutus markkinoihin ja toimijoihin.Keskustelemme myös kuumasta kysymyksestä: miksi mainostoimistot eivät näytä olevan kiinnostuneita rahapeliyhtiöiden markkinointimiljoonista? Onko kyse arvovalinnoista vai jostain muusta? Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumin juontavat Jones Häkkinen ja Laura Sandström

  14. 86

    Spotin hallitus uudistui! - osa 1

    Sponsorointi ja Tapahtumat ry:n vuosikokouksessa valittiin uusia hallituksen jäseniä. Tässä podcast jaksossa heistä esittäytyvät Marju Paju, Jere Virtanen ja Santeri Määttänen. Minkälaisia tuulia uudet hallituslaiset tuovat Spotin toimintaan, ja ottivatko Olarilaiset hallituksen haltuunsa kokonaan? Katsele ja kuuntele jakso niin saat selville!

  15. 85

    Jarno Tiusanen - Spot ry:n puheenjohtajatentti

    Spot ry:n hallituksen tuore puheenjohtaja Jarno Tiusanen vastaa Laura Sandströmin ja Jones Häkkisen kipakoihin kysymyksiin puheenjohtajatentissä!Mikä on Jarnon visio Spot ry:n tulevaisuudelle? Jatkuuko hänen oma rento viestinnän linjansa - ja mitä jengi ei vaan tajuu sponsoroinnista?

  16. 84

    Paljon teidän arvot maksaa? - Sponsoroinnin tulevaisuusfoorumi

    Mitä ne "arvot" ihan oikeasti ovat? Mikä ero on todellisilla arvoilla ja arvojulistuksilla, ja onko sponsorointikonsepteista mitään hyötyä kenellekään? Näistä aiheista revitään taas pelihousuja, pelipaitoja ja kipakkaa keskustelua kun Laura Sandström ja Jones Häkkinen avaavat ajatuksiaan sponsoroinnista nyt ja tulevaisuudessa.

  17. 83

    Kirsi Juusti - arvopohja yhdistää parhaiten

    Marskin sviittiin saapuu LähiTapiolan valtakunnallisesta sponsoroinnista vastaava Kirsi Juusti. Kirsi antaa vinkkejä, miten brändejä kannattaisi lähestyä ja kertoo, millaisiin sponsorointiyhteistöihin LähiTapiola lähtee, ja mitkä arvot siellä taustalla vaikuttaa.

  18. 82

    "Te myytte huomiota!" - Sponsoroinnin Tulevaisuusfoorumi

    Jones Häkkinen repii pelihousunsa, kaataa kuppinsa ja avaa sanaisen arkkunsa aiheesta joka on häntä jo pitkään kismittänyt! Antaako suuri osa nykypäivän urheilijoista huomion valua ihan hukkaan? Miksi vaikuttajuudesta enää yhä ylipäätään keskustellaan? Ja mitä kaikkea pitäisi tehdä toisin ja vähän äkkiä? Näihin kysymyksiin kertovat mielipiteensä nyt Jones Häkkinen ja Laura Sandström!

  19. 81

    "SPONSOROINTI ON KIROSANA!" - sponsoroinnin tulevaisuusfoorumi

    Miksi Suomessa ei uskalleta käyttää "Sponsorointi" sanaa niin kuin sitä kuuluu käyttää? Sponsoroinnin tulevaisuusfoorumi ravistelee, inspiroi ja yhdistää sponsorointialan ammattilaiset ajattelemaan laatikon ulkopulelta, visioimaan ja unelmoimaan sponsoroinnin uljaasta huomisesta!Podcastin juontavat Laura Sandström ja Jones Häkkinen

  20. 80

    Santeri Määttänen - näin tehdään Euroopan parasta sponsorointia

    Sponssipodin vieraaaksi saapuu Vattenfallin Santeri Määttänen. Santeri tiimeineen nappasi juuri European Sponsorship Awardsista voiton kategoriassa "esports sponsorship". Jaksossa jutellaan siitä, miten kampanja sai alkunsa ja myös siitä, miten yrityksiä kannattaa lähestyä ehdotuksilla. Ota kuunteluun!

  21. 79

    Sponsoroinnin tulevaisuusfoorumi! #viikkokatsaus

    Täältä tulee sponsoroinnin tulevaisuusfoorumi! Mutta mikä ihme on sponsoroinnin tulevaisuusfoorumi, mistä ajatus lähti liikkeelle ja kenelle se on ylipäätään tarkoitettu? Kaikki nämä asiat käyvät erittäin ilmeisiksi kun katsot tämän videon!Juontajina tuttuun tapaan Laura Sandström ja Jones Häkkinen.

  22. 78

    Aki Holma - Paras sponsorointi on aktiivista molempiin suuntiin

    Sponssipodin vieraaksi saapuu TPS:n toimitusjohtaja Aki Holma. Akin kanssa jutellaan hänen urastaan, jääkiekosta, markkinoinnista ja tietysti sponsoroinnista. Päästään myös tunne-elämyksien ytimeen!

  23. 77

    Harri Halme - urheilu on urheilua, ei liikuntaa

    Harri Halme on urheilun näkyvä ja näkymätön taustapiru, jonka kaikki alalla olevat tuntevat. Hän on toiminut 35 vuotta urheilun ytimessä eri rooleissa, ja myynyt kymmenillä miljoonilla urheilijoita ja urheilua. Harri on myös manageroinut enemmän Suomalaisia urheilijoita kuin kukaan muu. Ja kaiken lisäksi hän on myös kirjailija, podcastaaja sekä tällä hetkellä työryhmässä hakemassa yleisurheilun EM-kisoja Suomeen.

  24. 76

    Spotin vuosi alkaa vauhdikkaasti - Sponsoroinnin viikkokatsaus

    Jones Häkkinen ja Laura Sandström avaavat vuoden viikkokatsaukset palaamalla hetkeksi viime vuoden tunnelmiin ja pohtivat yhdessä tulevan vuoden mielenkiintoisia näkymiä. Painavatko talouden näkymät yhä sponsoroinnin maailmaa, vai näkyykö tunnelin päässä jo valoa? Kuuntele jakso ja kommentoi oma näkemyksesi!

  25. 75

    Harri Aalto - haluamme että kaikki on yleisurheilijoita

    Sponssipodin vieraaksi saapuu SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto. Harrin kanssa keskustellaan yleisurheilun tilanteesta, uudesta strategiasta, juoksutapahtumista ja niiden roolista sekä tietenkin sponsoroinnista. Hyppää mukaan!

  26. 74

    Raakel Koittola - Superpesiksessä tapahtuu paljon Helsinki-kuplan ulkopuolella

    SPOT:n hallituksen puheenjohtaja Raakel Koittola saapuu Sponssipodiin toista. Vierailuiden välissä Raakel on ehtinyt vaihtaa työpaikkaa ja lajia, tällä kertaa Superpesiksen pariin. Mitä kaikkea Raakelille kuuluu ja miten pesiksellä menee?

  27. 73

    Jere Virtanen - mitä medioittaminen tarkoittaa ja miten se tehdään?

    Jere Virtanen perusti Passiofy yrityksen, joka tähtää urheilu- ja vaikuttajamarkkinoinnin maailmaan. Mitä muutoksia tarvitaan kentälle, miten medioitetaan kanavia ja miten se tehdään? Oikotietä onneen ei ole, mutta kovalla työllä saadaan muutosta aikaan. Jere kertoo omat vinkkinsä tähän.

  28. 72

    Nyt puhutaan kulttuurisponsoroinnista! - Sponsoroinnin viikkokatsaus

    Jones Häkkinen tuo terveisiä Kymenlaakson kulttuurifoorumista, jossa hän oli puhumassa sponsoroinnin mahdollisuuksista kulttuurin maailmassa. Voiko yksityinen raha tarjota ratkaisuja kun kulttuurintekijät pohtivat tulevaisuuden rahoitusmahdollisuuksia, ja voiko kulttuurikenttä oppia jotakin esimerkiksi urheilusponsoroinnin käytännöistä? Laura Sandström ja Jones Häkkinen keskustelevat aiheesta - kuuntele jakso ja kommentoi oma näkemyksesi!

  29. 71

    Sanna Laine - vastullisuus sponsoroinnin keskiössä

    Sponssipodin vieraaksi saapuu WWF:n yritysyhteistyöstä vastaava Sanna Laine. Sanna on toiminut pitkään sponsoroinnin kentässä eri rooleissa. Tässä jaksossa keskustellaan siitä, mitä kaikkea vastuullisuus on, ja miten siitä voi saada kilpailuedun. Lisäksi Sanna kertoo millaiset asiat voivat vaikuttavat tulevina vuosina sponsorointiin. Keskustellaan tietysti myös, mitä yritysyhteistyö WWF:n kanssa tarkoittaa. Tervetuloa mukaan!

  30. 70

    Nyt puhutaan Spot Awardsista! - Sponsoroinnin viikkokatsaus

    Sponsoroinnin viikkokatsauksessa Laura Sandström ja Jones Häkkinen avaavat sponsoroinnin Awards-kauden. Puhetta on ainakin palkintokategorioista, tuomaristosta sekä luonnollisesti SPOT Awards gaalan kumppanuuksista.

  31. 69

    Heidi Jungar - Liike on lääke

    Sponssipodin vieraaksi Marskin studioon saapuu K-ryhmän brändijohtaja Heidi Jungar. Heidin kanssa jutellaan yleisesti K-ryhmän sponsoroinnista ja Heidi avaa myös, miten Liike on lääke - kampanja syntyi ja mitä sille kuuluu nyt.

  32. 68

    Uusia avauksia! - Sponsoroinnin viikkokatsaus

    Sponsoroinnin viikkokatsauksessa puhuttaa tänään - Blistexin ja Suomen lumilautaliiton uusi yhteistyö, Lumo tiedotus avoimesta sponsorointihausta sekä Porin Ässien ja Lexian “Pata pelastaa” verenluovutuskampanja. Juontajina tuttuun tapaan Jones Häkkinen ja Laura Sandström.

  33. 67

    Jani Rokala, Rajupajan toimitusjohtaja

    Sponssipodiin saapuu tällä kertaa Rajupajan toimitusjohtaja Jani Rokala. Rajupaja on tehnyt vauhdikasta kasvua ja tarjoaa mm. tekniikkapalveluita tapahtumiin. He ovat isosti mukana sekä urheilussa että kulttuurissa. Sponsorointikin on hallussa, sillä Rajupajalla on jopa nimikumppanuus jäähallin kanssa. Miten kaikkeen tähän on päästy?

  34. 66

    Salamannopeaa sponsoritoimintaa talviurheilun maailmassa - Sponsoroinnin viikkokatsaus

    Hiihtoliiton päätös veloittaa urheilijoilta omavastuuosuus kisamatkoihin osallistumisesta on herättänyt paljon keskustelua. Uutisen tultua julki useammat yritykset lähtivät todella nopeasti mukaan tukemaan huippu-urheilijoita. Sponsoroinnin viikkokatsauksessa Laura Sandström ja Jones Häkkinen käyvät läpi tapauksen yksityiskohtia sekä pohtivat episodin vaikutuksia.

  35. 65

    Mikko Varis -Palloliiton kumppanuudet

    Sponssipodin vieraana tällä kertaa Palloliiton Myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis. Jaksossa jutellaan Palloliiton kumppanuuksista ja mm. vastuullisuudesta.

  36. 64

    Jari Vähänen - miten tuleva rahapelien lisenssimalli vaikuttaa sponsorointiin?

    Rahapelilisenssi on tulossa Suomeen näillä näkymin 2026. Millaisia vaikutuksia sillä on sponsorointiin ja tapahtumiin. Mitä Ruotsissa tapahtui vastaavassa tilanteessa ja kuka tulee olemaan tilanteen suurin voittaja? Lakiluonnos on tulossa näillä hetkillä, joten tilanne on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Tämä jakso kannattaa siis kuunnella!

  37. 63

    Nicolas Prieto - Veikkausliigan kumppanuudet

    Sponssipodiin Marskin Sviittiin saapuu vieraaksi tällä kertaa Veikkausliigan kaupallinen johtaja Nicolas Prieto.

  38. 62

    Jussi Rissanen & Jouko Puranen - Marski by Scandic

    Sponssipodin vieraaksi saapuu tällä kertaa Scandicin sponsoroinnista vastaava Jussi Rissanen sekä Marski by Scandic hotellinjohtaja Jouko Puranen. Millaista sponsorointia Scandic tekee, ja mitä Jussi kokee tärkeäksi kun häntä lähestytään ideoiden kanssa? Marski on paitsi legendaarinen hotelli, myös monen tapahtuman yhteistyökumppani sekä iso kulttuurin arvostaja. Ja kuten hyvään hotelliin kuuluu, myös Marski on täynnä tarinoita ja mukaan mahtuu myös oma kummitus!

  39. 61

    Sponsoroinnin viikkokatsaus: Sponssipodi X Marski

    Tässä viikkokatsauksessa pureudutaan Sponssipodin uuteen yhteistyökumppaniin Marski by Scandiciin.

  40. 60

    Pertti Koskenniemi - ravitapahtumien sponsorointi

    Sponssipodi on lähtenyt tien päälle, ja studio kasattiin tällä kertaa Vermoon. Vieraaksi saimme Vermon toimitusjohtajan Pertti Koskenniemen. Vermo on tunnettu raviratana, mutta se on myös tapahtumapaikka, jossa järjestetään mm. festareita. Mitä kaikkea sinne on suunnitteilla? Hyppää mukaan.

  41. 59

    Hallitushaku käynnissä - Sponsoroinnin viikkokatsaus

    Sponsoroinnin viikkokatsauksessa Laura Sandström ja Jones Häkkinen käyvät läpi sponsorointimaailman ajankohtaisia tapahtumia. www.spot.fi

  42. 58

    Sponsorointibarometri 2023 - vieraana Klaus Virkkunen

    Sponsoroinnin viikkokatsauksessa keskustellaan tänään Sponsorointi- ja tapahtumabarometrista. Vuosi 2023 oli haasteellinen, mutta mitä barometrin tuloksista voidaan päätellä ja näkyykö tunnelin päässä lainkaan valoa? Jones Häkkinen ja Laura Sandström keskustelevat asiasta Sponsor Insightin Klaus Virkkusen kanssa.

  43. 57

    Gaalaa ja kimallusta SPOT Awardsissa - Sponsoroinnin viikkokatsaus

    Jones Häkkinen ja Laura Sandström käyvät läpi SPOT Awards 2024 huippukohdat. www.spot.fi

  44. 56

    Mirva Merimaa

    Mirva Merimaa on Tiketin toimitusjohtaja ja erittäin kokenut ammattilainen, joka on ollut mukana tapahtumissa ja tapahtumasponsoroinnissa koko työuransa ajan. MIten lipunmyyntiyhtiöt tekee sponsorointia? Millaisia sopimuksia Tiketillä on? Mitä lippujen ALV -korotus tarkoittaisi? Ota selvää ja kuuntele jakso.

  45. 55

    Mikko Laitinen - Palloliiton markkinointi ja jalkapallohuuma

    Sponssipodin vieraaksi saapuu Palloliiton markkinointipäällikö Mikko Laitinen. Jutellaan siitä, miten Huuhkajien ja Helmareiden noste näkyy markkinoinnissa, miten fanikulttuuri on kehittynyt ja monista muista asiosta. Hyppää mukaan!

  46. 54

    SPOT Awards 2024 - Sponsoroinnin viikkokatsaus

    SPOT Awards tulee, Jones Häkkinen ja Laura Sandström kokoavat gaalakauden tärkeimmät pointit ja uutiset.

  47. 53

    Teemu Koho - Kids Factory

    Sponssipodin vieraaksi saapuu Kids Factoryn perustaja ja tapahtuma-alan konkari Teemu Koho. Mitä kaikkea Teemu on ehtinyt tehdä urallaan, mitä Kids Factory tekee ja miten siihen liittyy Turtlesit? Hyppää mukaan!

  48. 52

    Vielä yksi kysymys - Annakaisa Kelokorpi

    Tässä jaksossa Annakaisa Kelokorpi vastaa vielä yhteen kysymykseen! Kuuntele Annakaisan Sponssipodi-jakso tästä: https://open.spotify.com/episode/6UrjATQT7WMGw27RWFY2Mm?si=88bb528d7d2a4dd7

  49. 51

    Urheilugaala 2024 - Sponsoroinnin viikkokatsaus

    Sponsoroinnin viikkokatsauksessa pureudutaan alan kiinnostavimpiin uutisiin. Juontajina Jones Häkkinen ja Laura Sandström www.spot.fi

  50. 50

    Lelu Ojansivu -mistä syntyi kohumanazeri?

    Sponssipodin vieraaksi saapuu paljon julkisuutta herättänyt Lelu Ojansivu. Lelu on tehnyt huikean uran lentopalloilijana, mutta otsikoihin hän nousi ryhdyttyään Perttu Hyvärisen manageriksi. Miten se tapahtui ja mitä sitten seurasi?

Type above to search every episode's transcript for a word or phrase. Matches are scoped to this podcast.

Searching…

No matches for "" in this podcast's transcripts.

Showing of matches

No topics indexed yet for this podcast.

Loading reviews...

ABOUT THIS SHOW

SPOT ry:n podcast, jossa nimensä mukaisesti asiaa sponsoroinnista eri näkökulmista. Äänessä Spotin operatiivinen johtaja Laura Sandström sekä aina vaihtuva mielenkiintoinen vieras, suoraan sponsoroinnin ytimestä. Seuraa SPOT:n toimintaa osoitteessa spot.fi tai laita sähköpostia [email protected]: Jones Häkkinen

HOSTED BY

Laura Sandström

CATEGORIES

URL copied to clipboard!