PODCAST · comedy
SuomiRäpin Aamu: Tanskanen & Korpijaakko
by Podplay / SuomiRäp
SuomiRäpin aamu on muutakin kuin musaa! Löysäleukaiset Tanskanen ja Korpijaakko tarjoilevat parhaita paloja viikon varrelta nyt myös podcastina, joten enää et jää mistään paitsi. Toisinaan studiossa paukkuu friendly fire, kun kaksikko antaa palaa!Tanskasen ja Korpijaakon läpät kuulet uunituoreena SuomiRäpin taajuudella arkisin klo 7-12.
-
415
Chebaleba: ”Siin kaikki osu kivasti kohilleen”
Chebaleba vieraili SuomiRäpin Aamussa ja kertoo, millaisia muistoja hänellä on “Kesäfillistelyy”-biisin tekemisestä. Hän kertoo myös, miltä tuntuu, kun kappale on noussut Suomen kaikkien aikojen kesäbiisien top 5 -listalle. Lisäksi hän avaa uuden Mökkitour-tempauksen taustoja ja sitä, mistä idea sai alkunsa.
-
414
Häpeäpaalu ja mehupilvi
Villeä ihmetyttää Sinin punavalo-led-maski, jonka väitetään jopa pidentävän ikää. Espanjassa tapahtuvat talonvaltaukset herättävät myös hämmennystä. Entä mikä on tosielämän Batman, ja miksi Sini ja Ville haluaisivat häpeäpaalun takaisin? Sinin tiedeosiossa käydään puolestaan läpi naisten illan tärkeyttä. Entä onko naisten iltojen draamat totta, ja mitä puolestaan tapahtuu miesten illoissa?Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
413
Hassan Maikal: ”Mun pitää hyppää täysillä tähän ja uskaltaa myös epäonnistuu”
SuomiRäpin Aamun vieraana Hassan Maikal. Miltä menestys tuntuu, ja osasiko hän odottaa uransa nousua? Entä milloin hän tajusi, että musiikista voisi tulla ammatti? Hassan Maikal kertoo, kuinka Espanjan matka ja yksin vietetty aika olivat käänteentekeviä hetkiä, jotka johdattivat hänet luovuuden äärelle. Hän puhuu myös epäonnistumisen hyväksymisestä sekä kirjeestä, jonka kirjoitti 10-vuotiaalle itselleen. Maikal kertoo myös uudesta kappaleestaan ”Kuka tää mimmi on”.
-
412
Pyrythekid uudesta biisistä ja itsekurista - "Tää on dissi kaikille lusmuille."
SuomiRäpin Aamun vieraana on Pyrythekid! Suomiräpin pariin palannut Pyrythekid kertoo uuden biisinsä synnystä sekä syksyllä ilmestyvästä albumistaan. Mitä hän haluaa korostaa albumillaan, ja miten hänen ajattelutapansa on muuttunut vuosien varrella?
-
411
"Minä olen halpa!"
Tanskanen pistää jälleen Sinin tiukille yllättävillä kysymyksillään. Jos Sinin elämästä tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi ja mikä eläin hän olisi? Espanjan-matkan lähestyessä Duolingo kaivetaan esiin ja studiossa opetellaan tärkeimmät fraasit, kuten: "Minä olen halpa." Sini tuntee hengenheimolaisuutta lokkien kanssa, kun taas Ville hakee yhteyttä luontoon maadoittumalla naarasmäntyjen seurassa. Lisäksi selviää, mitä vaatteita lentokoneeseen ei kannata missään nimessä pukea, jos haluaa parantaa selviytymismahdollisuuksiaan hätätilanteessa.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
410
Pukamat ja pikaliimaa
Ovatko Sini ja Ville riitatilanteissa ovien paiskojia? Sini paljastaa, kuinka hänet huijattiin vuoristorataan ja Ville puolestaan muistelee pukamiaan sekä sitä kuinka käsi meni anneliin. Lisäksi kuullaan amerikkalaisnaisesta, joka keksi erikoisen kostotavan pettäneelle puolisolleen. Lopuksi Ville pistää Sinin tiukkaan tenttiin: mikä tekee hänet oikeasti onnelliseksi ja mikä on oudoin asia, josta hän nauttii?Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
409
Hazard uudesta albumistaan - ”Kuumotti tuleeks tästä koherentti kokonaisuus”
SuomiRäpin Aamun vieraana Hazard! Puhetta riittää tuoreesta Geezerin vuosi -albumista ja siitä, miten vuosien varrella syntyneistä kappaleista rakentui yhtenäinen kokonaisuus. Oliko biisien kokoaminen samalle levylle haaste? Tottakai myös Sana sanasta -freestylen mestari pääsee näyttämään taitonsa ja heittää haastattelun lomassa nopeat freestylet.
-
408
Raha tekee onnelliseksi?
Sini toimii juhannuksen jälkeen Villen vertaistukena ja samaan aikaan hän käy omaa taisteluaan uuden puhelimen kanssa. Sini julistaakin puhelimen vaihtamisen yhdeksi elämän ärsyttävimmistä kokemuksista, vaikka palvelu olikin priimaa. Studiossa verrataan opiskelijabileitä paistopisteeseen, opetellaan tärkeimmät ranskan kielen ilmaukset aina Mbappésta vessareissuun ja kuullaan ilouutinen: raha voi tehdä onnelliseksi.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
407
Ella Hautajärvi kaapista tulemisestaan - ”Luulin, että mun pitää olla miehen kanssa”
SuomiRäpin Aamun vieraana sosiaalisen median moniottelija Ella Hautajärvi! Miten lähes 400 000 seuraajan yhteisö rakentuu? Entä miltä tuntui pitää elämänsä ensimmäinen puhe Pride House -tapahtumassa? Lisäksi puhutaan tämän vuoden Pride-teemasta 'Vapaus kasvaa', mitä se merkitsee Ellalle henkilökohtaisesti?
-
406
Lävistys ja tatuointi perseeseen!
Sini tunnustaa matkustaneensa pummilla metrossa ja tietenkin juuri silloin tarkastajat olivat vastassa. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, jos uskoo Sinin kaverin erikoistaktiikkaan. Juhannuksen jälkeen Sini on tehnyt myös suuren elämänratkaisun: hänestä tulee juhannusmummo. Studioon on puolestaan tulvinut viestejä Lucalta ja Mikalta heidän ikimuistoiselta festarimatkaltaan. Ja koska kukaan ei ole turvassa kesälläkään, lomaileva Laiska-Lauri saa lähetyksessä myös osansa terveisistä.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
405
Legendojen juhannus
Mikä on ainoa oikea tapa viettää juhannusta? Studiossa kuullaan ainakin yksi erittäin rehellinen kuuntelijavastaus: 10 pulloa viinaa. Juhannuksen historiaan kurkistetaan myös yllättävästä kulmasta: miten Mannerheim, Irwin Goodman ja Sibelius viettivät keskikesän juhlaa aikanaan? Mitkä ovat juhannuksen hittijuomat? Suomalaisten tarpeet ovat muuttuneet!Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
404
Kuinka kostaa eron jälkeen?
Studiossa innovatiiviset eksät, Tanskanen ja Sabotage, kun käsittelyyn otetaan kostamisen kulttuuri eron jälkeen. Tutkimusten mukaan jopa 80 % suomalaisista myöntää halunneensa kostaa parisuhteen päättyessä ja kuulijoilta tulee suoraa puhetta siitä, mitä on oikeasti tullut tehtyä: eksän siskon tai äidin kanssa säätämistä, levyjen päälle kuseskelua ja Pleikkarin tuhoamista. Sini puolestaan saa perinnöksi äitinsä legendaariset lottonumerot ja päätyy pohtimaan, millainen diktaattori hänestä tulisi sekä noituu kaikki miehet.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
403
SuomiRäpin Aamu sai Googlen polvilleen!
Juhannusvinkit jakoon! Laiska-Lauri tarjoilee jälleen sellaisia selviytymisohjeita, ettei niitä ihan joka oppaasta löydä. Sini vietti viikonlopun Jyväskylässä Gettomasan paluukeikalla ja pääsi kokemaan Kortepohjan ja KPC:n alkulähteet. Sinin tiedeosiossa selviää, miksi iltapalajuusto ei välttämättä ole paras mahdollinen ratkaisu ennen nukkumaanmenoa. Ville ja Sini saivat Googlen polvilleen, kun Sinin hakutuloksissa tapahtui viimein historiallinen muutos.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
402
Pitkän suhteen kompastuskivet
Sini on taas tutkimustulosten äärellä, suurena ajattelijana tietenkin! Tällä kertaa sukelletaan bailaamisen ja ihmissuhteiden maailmaan: mitkä ovat pitkän suhteen tyypilliset kompastuskivet? Mitä mieltä rakkauden ammattilaiset, Tanskanen & Sabotage, ovat aiheesta?Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
401
DJ Polarsoul pohtii räpin historiaa - "Nyt on hommat isolla"
Uuden albumin julkaissut Dj Polarsoul kertoo SuomiRäpin Aamun haastattelussa kattavasta urastaan, inspiraatiostaan ja tulevasta levystään. Myös suomalaisen räpin historiasta keskustellaan kattavasti. Kuuntele!
-
400
Laiskuus = Älykkyys
Ville muistelee, miten hän on onnistuneesti vältellyt Esko Eerikäistä lähikaupassa ja Sini taas vahvistaa tiedenaisen rooliaan kertomalla tutkimuksesta, jonka mukaan laiskat ihmiset saattavatkin olla muita älykkäämpiä. Studiossa testataan myös Z-sukupolven slangisanastoa: pysyvätkö Sini ja Ville enää nuorison kielen perässä? Lisäksi Sini googlaa itsensä ja saa yllättävän tuloksen sekä tasmanian tuholainenkin pääsee ääneen eläinkaraokessa.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
399
Nico Lingman kertoo avoimesti somekulttuurista - "Vihaajat tunnistaa heti"
Uuden kirjan julkaissut Nico Lingman saapui Villen ja Sinin vieraaksi. Podcasteista ja somesta tuttu Lingman kertoo haastattelussa avoimesti mm. somekulttuurista ja siitä, miten ihmiset edelleen luulevat, että hän nauttii alkoholia. Kuuntele!
-
398
Miksi naiset tarvitsevat enemmän unta?
Sini paljastaa, miksi naiset tarvitsevat tutkimusten mukaan enemmän unta kuin miehet ja miksi hänelle ollaan nyt 20 minuuttia unta velkaa. Juhannus lähestyy, joten studiossa selvitetään onnistuneen juhannuksen tärkeimmät rakennuspalikat. Sini jakaa myös jääkaappiin liittyvän kauhutarinan, joka johtaa yllättävän perustavanlaatuiseen kysymykseen: miten jääkaappi oikeastaan toimii? Entä ilmalämpöpumppu? Lisäksi paljastuu yksi hämmästyttävän yksinkertainen asia, jonka miehet usein unohtavat tehdä vaikka sillä voisi tehdä suuren vaikutuksen naiseen.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
397
Elämäntaidot ja anturit persiiseen
SuomiRäpin Aamussa ollaan isojen kysymysten äärellä: mistä tietää pärjäävänsä elämässä paremmin kuin itse luulee? Sini, rakkauden ammattilaisena, avaa kukkien lahjavoimaa ja kertoo miksi kosiessa täytyy polvistua. Studiossa ei myöskään väistetä vaikeita aiheita: miten pääsee eroon vatsarasvasta sekä masennuksesta ja mikä on paras paikka masturbaatiolle? Lisäksi esitellään futuristinen ihmispesukone, joka pesee koko kehon ja mittaa samalla elintoimintoja. Anturit persiiseen!Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
396
Valehtelua pettämisestä
Missä tilanteissa on ihan ok valehdella? Tanskanen väittää, että pettäminen saattaisi mennä tämän kategorian alle, mutta ovatko muut samaa mieltä? Rakkauden ammattilaiset ovat taas vauhdissa, ja tällä kertaa tiimalasin alla ovat avoimet suhteet ja niiden säännöt. Lisäksi Suomiräpin aamu ottaa kantaa Suomen kauneimpaan paikkaan ja kalleimpaan baari-iltaan. Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
395
Rekami kertoo, kuinka Käärijä päätyi mukaan yhteistyöhön
Uuden Pivot-albumin julkaissut Rekami vietti perjantaina tovin SuomiRäpin Aamussa ja kertoi kattavassa haastattelussa, kuinka uusi levy syntyi ja miten yhteistyö Käärijän kanssa sai alkunsa. Rekami myös paljastaa, että on löytänyt elämässä positiivisemman vireen.
-
394
Mikael Gabriel pitkästa urastaan - "Aika mennyt kuin sormia napsauttamalla"
Uuden 4Life-biisin julkaissut Mikael Gabriel kertoo SuomiRäpin Aamussa kattavasta urastaan, nuoresta itsestään ja tekee myös paljastuksen! Kuuntele vaikka!
-
393
M//O kertoo uransa alkuajoista ja raiderin saloista
M//O-duo saapui SuomiRäpin Aamun vieraaksi soittamaan uuden biisinsä ennakkoon! Samalla kaksikko kertoo urastaan, musiikin synnystä sekä mm. siitä, mitä raiderista löytyy!
-
392
Mitä miehet eivät halua kuulla deittailun alussa?
Nyt opetellaan sukulaissuhteita! Sinille selviää 40-vuotiaana, miksi äidin veljeä oikeasti kutsutaan ja samalla kerrataan myös kälyn merkitys. Studiossa selvitetään myös, mikä on Suomen kallein mökkikunta ja kuinka paljon rahaa kuulijat ovat parhaimmillaan saaneet palamaan yhden baari-illan aikana. Ja kun rakkauden asiantuntija Sini pääsee vauhtiin, luvassa on lista viidestä asiasta, joita hänen mukaansa ei kannata kertoa miehelle liian aikaisin. Ville vahvistaa, mitä miehet eivät halua kuulla heti deittailun alkuvaiheessa.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
391
Lomaraivoa ja itävantaalaista temperamenttia
Tanskanen ja Sabotage pureutuvat viikon puhutuimpiin puheenaiheisiin: Niko Ranta-Ahon tuomio, lomailun raivosuorittaminen sekä Citymarketin mainos, jossa vilahtaa paljas perse. Oppeja jatketaan Sinin rakkauskoulussa ja Ville paljastaa jälleen itävantaalaisen temperamenttinsa, kun karavaanari onnistui nostamaan verenpainetta enemmän kuin olisi ehkä ollut tarpeen. Lisäksi luvassa on eläinkaraokea, jossa kuulijat pääsevät näyttämään taitonsa käen matkimisessa. Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
390
”Olo kuin h*oralla, jos mies maksaa!”
Paljonko ylioppilaalle kuuluu antaa rahaa lahjaksi? Laiska-Lauri löi tiskiin 30 euroa, mutta riittääkö se vai onko summa suorastaan nolo? Tästä inspiroituneena Sini tilaa voileipäkakkua. Saadaanko samalla käännytettyä myös Laiska-Lauri voileipäkakun ystäväksi? Lisäksi rakkauden itseoppineet asiantuntijat Sabotage ja Tanskanen tarttuvat parisuhde-elämän kinkkisimpiin kysymyksiin. Laittaako mies kaiken peliin heti suhteen alussa, miksi aloitteet tehdään usein miesten toimesta ja mitkä kaksi sanaa voivat pitää parisuhteen kunnossa?Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
389
Milloin kesä alkaa?
Ville ja Laiska-Lauri palaavat 90-luvulle aikaan, jolloin lapsia kasvatettiin pelolla. Studiossa selviää myös, onko Laiska-Lauri päätynyt väittelemään Tanskasen SEN pituudesta ja lisäksi pohditaan ikuisuuskysymystä: milloin kesä oikeasti alkaa? Kuulijat, Ville ja Laiska-Lauri paljastavat myös asioita, joita “kaikki muut ovat tehneet”, mutta itse eivät ole koskaan kokeilleet. Ja lopuksi kysytään ehkä suomalaisin kysymys koskaan: onko mitään parempaa kuin kalja lasten kanssa jääkiekko-ottelussa?Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
388
Elastinen kehuu useita nykypäivän artisteja - "Kova meno"
Elävä legenda Elastinen saapui SuomiRäpin Aamun vieraaksi uuden Uskomaton-biisinsä tiimoilta. Kattavassa haastattelussa Elastinen puhuu räpin nykytilasta ja paljastaa, missä tapasi biisillä feattaavan Sara Been ensimmäistä kertaa. Myös useat uudenajan artistit saavat Elastiselta hehkutusta.
-
387
Röge juoksi kirjaimellisesti studioon - "Oli aika kova rasti"
Levyn julkaissut Röge tempaisi ja juoksi Loviisasta Helsinkiin ja päätepysäkki oli SuomiRäpin Aamu. Kovassa kunnossa oleva artisti kertoo haastattelussa tempauksestaan, uudesta levystään ja urastaan. Kuuntele!
-
386
Kesätöissä kännissä
Legendaarisimmat kesätyömuistot kaivetaan esiin, kun Laiska-Lauri muistelee aikaa metallitehtaalla, jossa sekä hän että ohjaaja olivat välillä enemmän tai vähemmän juhlatunnelmissa. Villellä löytyy koneistamolta hyvin samankaltaisia kokemuksia. Laurin vanhalta työpaikalta löytyy myös yksi täysin omaa luokkaansa oleva legenda, suorainainen r*nkkari. Lisäksi studiossa pohditaan maailman ärsyttävimpiä asioita ja yksi asia nousee nopeasti yli muiden: hokemat. Laiska-Lauri myöntää olleensa välillä jo niin lähellä hermoromahdusta, että kollega olisi voinut saada turpaan. Ville päättää testata Laurin henkisen kantin legendaarisimmilla Putous-hokemilla.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
385
Ensirakkauksia ja telttakutsuja
Nyt jaetaan ensimmäisiä parisuhdemuistoja ja kappas vaan Villen ensirakkauden nimi oli Minttu! Suhde kuitenkin päättyi lyhyeen, kun Mintun isä linjasi varsin suoraan, että sänkyyn on mentävä. Tuottaja Laiska-Laurilla taas oli taas kuudennella luokalla useampi ihastus samaan aikaan “kierrossa”. Laiska-Lauria kaivelee edelleen tilanne, jossa hän ei tarttunut telttakutsuun, kun taas Ville on päätynyt kerran sylikkäin tytön kanssa samaan telttaan. Lopuksi kuullaan todellinen klassikko: Villen ensimmäinen radiojuonto.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
384
V*ttumaisin mökkityö
Studiossa Ville Tanskanen ja tuottaja Laiska-Lauri pohtivat villieläinten kohtaamisia. Lauri kertoo, kuinka villisika ja viina liittyvät toisiinsa ja kuuntelijat jakavat sekä hauskoja että koskettavia hetkiä. Entä miksi ratikassa pitäisi soida musiikki? Sekin selviää podcastin aikana. Ville saa lopulta Laurin myös hämmentymään, kun puhutaan ikävimmistä mökkitöistä.SuomiRäpin Aamu arkipäivisin klo 7-12, tuu kuulolle!
-
383
Alastomana rullakossa
Juhannus tuo studiossa esiin mitä oudoimpia perinteitä Laiska-Laurilta, Villeltä ja SuomiRäpin kuulijoilta. Sitten siirrytään puunhalauksen maailmanmestaruuskisoihin: mikä on luova tapa halata puuta, ja mitä ihmettä tuomarit oikeasti arvioivat? Laiska-Lauri on myös tavannut vanhoja ystäviään, mikä johtaa muisteluun tarinasta, jossa hän päätyi rullakkoon munasilteen jeesusteipein köytettynä. Lisäksi käsittelyyn nousee yksi yllättävä tekijä, joka ennustaa parempaa työkykyä uran loppupuolella.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
382
Alapäämuistoja armeijasta
Kenen suomiräppärin kanssa suomalaiset lähtisivät mieluiten ulkomaanmatkalle? Löytyykö listalta edes yhtä Cheek-fania? Studiossa jaetaan jälleen flirttailuvinkkejä. Keskustelu kannattaa aloittaa kolmella tärkeällä sanalla: mitä, miksi ja miten. Selviääkö kukaan varusmiespalveluksesta ilman alapäämuistoja? Ville jakaa omat muistonsa isomunaisesta tupakaverista. Lisäksi käy ilmi, että moni ei tiedä mikä erottaa kreikkalaisen jogurtin turkkilaisesta. Maustetut jogurtit eivät saa Korpijaakolta armoa.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
381
Älä kysy tätä tekoälyltä!
Uuden James Bondin metsästys on käynnissä, mutta mahdollisten näyttelijöiden ikä aiheuttaa Villelle ja Aleksille pienen ikäkriisin. Vai ovatko he sittenkin täydellisessä Bond-iässä? Lisäksi käsittelyyn pääsee tarina naisesta, joka harrasti seksiä isomahaisen miehen kanssa ja koki yllätyksen. Tekoälyltä taas ei kannattaisi kysellä ihan mitä tahansa, paitsi tietenkin “kaverin puolesta”. Herää myös epäilys, tietääkö tekoäly jo liikaakin Tanskasen alakerrasta. Ja jälleen yksi suomalainen yritetään käännyttää SuomiRäpin Aamun kuuntelijaksi suorassa puhelussa. Vastaanotto ei mene aivan odotusten mukaan.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
380
Brädi ja Aaron Barone kertovat yhteistyöstään - "Visio ei mennyt heti läpi"
Brädi ja Aaron Barone ilahduttivat SuomiRäpin Aamua läsnäolollaan. Ennen live-vetoa, joka tulee katsottavaksi SuomiRäp Radion somekanaville, kaksikko kertoi yhteistyöstään ja visiostaan. Brädi myös paljastaa, kuinka hänen klassikkokappaleensa päätyi Elastiselle Thaimaahan.
-
379
Vessapaperijupakka ja tupakkaterroristi
Meistä jokaisesta voi tulla maailmanmestari, vaikka vessapaperin heittämisessä. Poliitikot ovatkin jo ehtineet sotkea oman lusikkansa vessapaperijupakkaan. Kotimaatestissä selviää yllättävä totuus: mikä on oikeasti Suomen korkein kohta? Ville puolestaan saa mainonnan kohdistuksesta elämänsä järkytyksen: Tena Men. Samaan aikaan Mikkelissä tupakkaterroristi pitää hermoja koetuksella ja päivän suurin urheilukysymys nousee pöydälle: kumpi voittaisi, Teemu Selänne vai Jari Litmanen?Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
378
Broidit Sini Sabotage ja Jekku Berglund tekivät yllätysvierailun - mistä on kyse?
Broidit Sini Sabotage ja Jekku Berglund saapuivat yllättäen SuomiRäpin Aamuun ja aiheena on rakkaus. Mutta miksi? Kuuntele!
-
377
Wibe kertoo urastaan ja freestylestä - "Sit mä opin sen"
Wibe saapui SuomiRäpin Aamun vieraaksi tekemään live-freestyleä sekä esittämään uuden kappaleensa. Tätä ennen kuitenkin artisti ehti antaa nopean haastiksen! Live-vedot tulevat myöhemmin someen.
-
376
Flirttivinkkejä ja dinosauruksen munia
Tänään uutiskynnyksen ylitti Tuijan mikrokaurapuuro ja Ville paljasti omistavansa turbomikron! Puhetta myös kesäpilkkimisen maailmanmestaruuskisoista, päivän Frederik-uutisista sekä siitä, miksi moni luuli Italian Euroviisuedustajaa Frederikin kaksoisolennoksi… vai oliko kyseessä sittenkin hänen poikansa? Lisäksi flirttailuvinkit lentävät ilmoille vauhdilla: “käyttäydy kuin olisitte vanhoja tuttuja.” Kananmunat ovat kaupasta loppu ja Ville jäi vielä pohtimaan yhtä asiaa: muniiko dinosauruskin kananmunia?Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
375
Lyttä ja Tohtori Getto mestoilla - "Skidi breikki teki hyvää"
Lyttä ja Tohtori Getto saapuivat SuomiRäpin Aamuun kertomaan yhteistyöstään ja uudesta julkaisustaan, joka nousi SuomiRäp Radion Viikon biisiksi. Live-veto, joka haastiksen jälkeen tehtiin, tulee myöhemmin katsottavaksi SuomiRäp Radion somekanaville!
-
374
Oletko käyttänyt vessaa väärin koko elämäsi?
Sääskentapon maailmanmestaruuskisat ovat oikea asia! Puhelimeen saadaan kolminkertainen maailmanmestari kertomaan lajin saloista. Jos flirttailu ei luonnistu, SuomiRäpin Aamu tarjoaa tehokkaat vinkit parempaan viettelyyn. Ensimmäinen ohje: tuijota huolella. Lisäksi paljastuu, että moni saattaa käyttää vessaa täysin väärin. Aleksi kokee lähes nelikymppisenä suuren valaistumisen pienen huuhtelun ja sinisen vessanpönttöveden äärellä. Samaan aikaan pomot menettävät otetta työntekijöistään, mutta yksi asia pysyy ennallaan: laiska on laiska myös etätöissä.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
373
Louna0nline yllättyi menestyksestä - "Ei tätä tehdä Spotify-ykkösiä varten"
SuomiRäpin Aamu sai vieraakseen LounaOnlinen, jonka kappale nousi Spotifyn kärkipaikalle. Haastattelussa artisti kertoo, millaiselta nopeasti tullut menestys tuntui ja millainen artisti hän oikein on. Kuuntele!
-
372
Itkevä mies tilauksesta
Jos talo olisi liekeissä, pelastaisitko ensimmäisenä lemmikkisi vai täysin tuntemattoman ihmisen? Laiska-Laurilla ja Sinillä vastaus on erittäin selkeä. Sini esittelee uuden japanilaisen palvelun, jossa voit kirjaimellisesti tilata miehen itkemään kanssasi. Studiossa pohditaan samalla, mitä tavaraa ei ostaisi koskaan käytettynä ja miksi aikuisille suunnatut itsestään selvät kyltit raivostuttavat niin paljon. Lisäksi Ville ja Sini miettivät, millaisia vanhuksia he haluaisivat olla.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
371
Jambo löysi positiivisemman asenteen - "Ennen kaikki oli perseestä"
Uutta musaa julkaissut Jambo saapui SuomiRäpin Aamun Villen ja Sinin vieraaksi. Haastattelussa Jambo kertoo uudesta asenteestaan, tulevasta ja siitä, miten tärkeää meditointi on. Kuuntele!
-
370
“Miksi tämä on virhe?”
Laiska-Lauri tarjoaa yllättävän tehokkaan keinon lopettaa lihansyönti kuin seinään. Samaan aikaan aasialaisnaiselle sattuu ummetuksen keskellä painajaismainen tilanne, kun hän äkisti muistinsa pihalle. Studiossa käydään myös läpi erään opettajan someen läväyttämät tissikuvat ja opettajien muutenkin arvaamattomat käytösmallit. Lisäksi käsittelyyn pääsee häihin ilmestynyt exä, joka piti esityksen otsikolla: “Miksi tämä on virhe?” Sini jakaa vielä megatraumaattisen muistonsa wanhojen tansseista.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
369
Villa-asuissa avantoon!
Vain Elämää tekee paluun, mutta pyöriikö kuvauksissa mukana oikeasti jalastanykijä? Villellä on aiheesta vahva teoria ja todisteita. Samaan aikaan tamperelaisfirma vie Suomea maailmankartalle aivan uudella tavalla ja lisäksi pohditaan, mitä ulkomaalaiselle pitäisi ensimmäisenä näyttää Suomessa. Onko astiankuivauskaappi oikeasti meidän kovin keksintö? Laiska-Lauri muistelee myös aikaa, jolloin ulkomaalaiset vietiin avantoon ja saunaan Duudsoneista inspiroituneina, villa-asut päällä tietenkin.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
368
Korelon ja Sliki avoimena - nämä asiat häiritsevät musabisneksessä
Korelon ja Sliki saapuivat uuden Vitun inee -biisinsä tiimoilta SuomiRäpin Aamun vieraaksi. Haastattelussa käydään läpi yhteistyötä, kiireitä, striimaamista, uutta biisiä sekä annetaan rehelliset mielipiteet siitä, mikä suomalaisessa musiikkikentässä sapettaa. Kuuntele!
-
367
Kuinka mikro saadaan tuleen?
Studiossa käydään läpi puhutuimpia uutisia: oranki ylitti sillan ja opiskelijaryhmän natsisymbolit. Samaan aikaan Suomeen on saapumassa täysin uudenlainen tuote, joka saa Tanskasen poikkeuksellisen innostuneeksi, koska totta kai kyse on autoista ja bensapumpuista. Lisäksi Tanskanen joutuu paljastuksen penkkiin kertomaan, kuinka lapset onnistuivat sytyttämään mikron tuleen.Uunituoreet älyttömimmät jutut kuulet SuomiRäpin taajuudella arkisin 7-12.
-
366
Gettomasa kertoo tauostaan ja uuden biisinsä taustoista
Se on Gettomasa! Kyllä, itse legenda saapui SuomiRäpin Aamun studioon uuden kappaleensa tiimoilta. Haastiksessa Gettomasa avaa taukoaan ja sitä, millainen sanoma on musiikin takana. Kuuntele!
We're indexing this podcast's transcripts for the first time — this can take a minute or two. We'll show results as soon as they're ready.
No matches for "" in this podcast's transcripts.
No topics indexed yet for this podcast.
Loading reviews...
ABOUT THIS SHOW
SuomiRäpin aamu on muutakin kuin musaa! Löysäleukaiset Tanskanen ja Korpijaakko tarjoilevat parhaita paloja viikon varrelta nyt myös podcastina, joten enää et jää mistään paitsi. Toisinaan studiossa paukkuu friendly fire, kun kaksikko antaa palaa!Tanskasen ja Korpijaakon läpät kuulet uunituoreena SuomiRäpin taajuudella arkisin klo 7-12.
HOSTED BY
Podplay / SuomiRäp
CATEGORIES
Loading similar podcasts...