Avainradio

PODCAST · religion

Avainradio

Avainmedia Lähetysjärjestö ry tekee lähetystyötä useilla maailman puhutuimmista kielistä ja yhteistyötä eri kristillisten järjestöjen kanssa Suomessa ja ulkomailla.

  1. 318

    Avainradio 20/26 - Aasian ensimmäisen kristillisen realitysarja

    Aasian ensimmäisen kristillisen realitysarjan tekeminen on edennyt kevään aikana. Pioneerihankkeeseen osallistuu medialähettien Mika ja Ruut Ahosen lisäksi parikymmentä nuorta Aasian eri maista. Median tekeminen yhdessä on myös luonteva alusta panostaa nuorten hengelliseen kasvuun. Ohjelmassa vieraana medialähetystyöntekijä Mika Ahonen.

  2. 317

    Avainradio 19/26 - Saavuttamattomat kansat arktisilla alueilla – lähetystyötä äärimmäisissä olosuhteissa

    Lähetyshaaste esitetään usein meidän suomalaisten näkökulmasta kaikkiin muihin ilmansuuntiin paitsi pohjoiseen. Kuitenkin Napapiirin pohjoispuolella asuu n. 4 miljoonaa ihmistä, jotka kuuluvat sellaisiin arktisiin kansoihin, jotka ovat yhä saavuttamattomia kansoja. On siis aika herätä näkemään myös arktisten kansojen haaste. Ohjelmassa vieraana lähetyspastori Rauli Lehtonen. 

  3. 316

    Avainradio 18/2026 - Muslimitaustaisten kristittyjen kokemuksia islamin varjossa

    Mitä tarkoittaa, kun muslimi päättää jättää islamin ja alkaa seurata Jeesusta? Millaista vainoa hän saattaa kohdata ja mitä meidän lännen uskovien tulisi ymmärtää veljiimme ja sisariimme kohdistuvasta vainosta? Aiheesta tuoreen kirjan kirjoittanut Aaron Ibrahim avaa aihetta ohjelmassa tarkemmin.

  4. 315

    Avainradio 17/2026 - Yli kaksi miljardia ihmistä on vielä ilman evankeliumia

    Yli kaksi miljardia ihmistä ei vielä koskaan ole kuullut rakastavasta Jumalasta eikä hyvää uutista Jeesuksesta. Siksi tulee käyttää kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita meillä tänään on käytettävissämme, jotta evankeliumi voisi kuulua myös heille. Otatko haasteen vastaan?

  5. 314

    Avainradio 16 / 2026 - Lähetystyö innostaa Keski-Aasiassa

    Jo noin 4000 opiskelijaa yli 20 maasta on suorittanut lähetysaiheisen opintokokonaisuuden, jonka osana on myös median hyödyntäminen lähetystyössä. Nyt huhtikuussa alkaa jo 150. kurssi, jonne oppilaita on tulossa muun muassa Kirgisiasta, Georgiasta, Azerbaidžanista ja muualta entisen Neuvostoliiton eteläosista. Avainmedia on saanut olla mukana tässä tuloksellisessa työssä jo pitkään ja työ kantaa hedelmää. Ohjelmassa vieraana mediakouluttaja Timo Pellinen.  

  6. 313

    Avainradio 15 / 2026 - "Miksi ette aikaisemmin kertoneet meille Jeesuksesta?"

    ”Miksi te kristityt ette ole aikaisemmin kertoneet meille Jeesuksesta? Olisin voinut elää elämäni toisin, jos olisin kuullut hänestä aikaisemmin.” Tällainen kirje iäkkäältä syyrialaiselta ex-muslimilta tuli Avainmedialle jo vuosia sitten, mutta se kannustaa yhä viemään evankeliumia saavuttamattomille kansoille. Tänään saamme nähdä kuinka evankeliumi saa jalansijaa mm:ssa belutši-kansan keskuudessa, jossa uskovien määrä kasvaa päivä päivältä ja ensimmäisiä seurakuntia on jo perustettu. Ohjelmassa on vieraana Aaron Ibrahim. 

  7. 312

    Avainradio 14 / 2026 - Mitä sodan tutkan alla tapahtuu Venäjällä?

    Ennen Venäjän aloittaman hyökkäyssodan alkua, Venäjän evankeliset seurakunnat toimivat hyvin aktiivisesti ja olivat innokkaita myös lähetystyön saralla. Miten sota on vaikuttanut seurakuntien toimintaan ja lähetysnäkyyn? Onko liekki sammunut vai tapahtuuko sodan varjoissa joitan mistä iloita? Ohjelmassa vieraana lähetyspastori Rauli Lehtonen

  8. 311

    Avainradio 13 / 2026 - Kristillinen televisiokanava Afganistaniin

    Afganistan on edelleen yksi vaarallisimmista maista kristityille. Onko heille siis edes mahdollista kertoa evankeliumi? Viime vuonna kokoontui merkittävä joukko sekä afgaanikristittyjä sekä Afganistania sydämellään kantaneita tahoja yhteen ja syntyi päätös perustaa ensimmäinen kristillinen satelliittikanava afgaaneille. Kanavan on tarkoitus aloittaa toimintansa tämän vuoden lokakuussa, mutta sitä ennen työtä on vielä paljon. Uudesta kanavasta on kertomassa Avainmedian arabi- ja muslimityönjohtaja Aaron Ibrahim.

  9. 310

    Avainradio 12 / 2026 - 10 vuotta ainutlaatuista somalityötä

    Somalia on ollut yksi vaikeimmin tavoitettavista kansoista evankeliumilla ja moni lähetystyöntekijä tai kristityksi kääntynyt somali on saanut maksaa uskostaan hengellään. Miten siis kertoa evankeliumi somaleille? Avainmedia on saanut tehdä yhteistyötä somalipariskunta Shino ja Shania Gabon kanssa jo kymmenen vuoden ajan. Median avulla välitetty sanoma rakastavasta Jumalasta on saavuttanut somalikansaa laajasti ja jo yli 10 000 ihmistä on saatu johdattaa henkilökohtaisesti  uskoon. Ohjelmassa on haastateltavana Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki.

  10. 309

    Avainradio 11 / 2026 - Uusia seurakuntia syntyi viime vuonna ennätysmäärä!

    Avainmedian arabi- ja muslimityön kumppanuuksien kautta syntyi viime vuonna yli 100 uutta kotiseurakuntaa ja lukuisia uskovien ryhmiä. Rohkea pioneerityö tuottaa tulossa vaikeimmillakin alueilla. Työn tulokset niin Turkissa, Etelä-Sudanissa kuin belutši-kansan parissa rohkaisevat jatkamaan samaa työtä tänäkin vuonna. Ohjelmassa haastateltavana Avainmedian arabi- ja muslimityönjohtaja Aaron Ibrahim.

  11. 308

    Avainradio 10 / 2026 - Nuoret Thaimaan mediatyön moottoreina

    Yli 70:stä miljoonasta thaimaalaisesta vain noin 1% on kristittyjä. Viime vuosien aikana Avainmedia on yhteistyökumppaniensa kanssa auttanut paikallisia seurakuntia ottamaan median välineitä käyttöönsä heidän tavoittaessaan thailaisia evankeliumilla. Työ tuottaa hiljalleen tulosta, kun alueelliset koulutukset ja nuorten innostus työstä kasvaa. Ohjelmassa vieraana Bangkokissa asuva Avainmedian medialähetystyöntekijä Mika Ahonen.

  12. 307

    Avainradio 9 / 2026 - Radio M välittää toivoa ja evankeliumia Ukrainassa

    Tällä viikolla tulee kuluneeksi neljä vuotta Venäjän aloittamasta hyökkäyssodasta Ukrainassa. Sodan repimän kansan keskellä sotaväsymys kasvaa päivä päivältä ja tulevaisuuden usko on monella koetuksella. Toivottomalta näyttävän tilanteen keskellä moni etsi myös Jumalaa. Kristillinen radioasema M välittää toivon sanomaa ja moni onkin saanut löytää yhteyden elävään Jumalaan ja muihin uskoviin. Ohjelmassa vieraana Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki

  13. 306

    Avainradio 8 / 2026 - Evankeliumi klikkauksen päässä

    Evankeliumilla saavuttamattomia kansoja on edelleen tuhansia, mutta tämän päivän median avulla heistä voidaan tavoittaa lähes kaikki. Vielä kun ilosanoman saa kuulla omalla äidinkielellä ja voi huomata Jumalan puhuvan omalla sydämen kielellä on evankeliumin vastaanottaminen askeleen lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Ohjelmassa aiheesta keskustelemassa Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki

  14. 305

    Avainradio 7 / 2026 - Raamatunkäännöstyö suomen sukukielille etenee

    Raamatunkäännöstyö suomensukuisille kielille Venäjällä on edennyt. Uusin koko Raamattu saatiin viime vuoden puolella valmiiksi marinkielellä. Nyt jo kolmella kielellä kahdestatoista on koko Raamattu ja muilla kielillä joko Uusi Testamentti tai Raamatun osia. Ohjelmassa vieraana Helsingin Raamatunkäännösinstituutin hallituksen puheenjohtaja Heikki Jäntti.

  15. 304

    Avainradio 6 / 2026 - Belutšikansan keskelle syntyy seurakuntia

    Avainmedian belutšityöntekijä Karl on kahden vuoden aikana tavoittanut omaa kansaansa sosiaalisen median kautta. Työ tuottaa tulosta sillä jo neljä kotiseurakuntaa on perustettu ja kiinnostuneiden määrä kasvaa. Ohjelmassa vieraana Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki

  16. 303

    Avainradio 4 / 2026 - Evankeliumi kuohuvaan Lähi-itään median kautta

    Iranin seurakuntaliikkeen sanotaan olevan maailman nopeimmin kasvava. Mikä merkitys medialähetystyöllä on koko kuohuvan lähi-idän saavuttamiseksi evankeliumilla? Ohjelmassa vieraana Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki

  17. 302

    Avainradio 3 / 2026 - Iran tänään

    Iranissa joulukuun lopussa alkaneet mielenosoitukset ovat viime päivinä kiihtyneet ja laajentuneet väkivaltaisuudeltaan ja laajuudeltaan. Millaisia uutisia tapahtumien keskeltä on saatu maassa asuvilta kristityiltä ja vieläkö evankeliumi kiinnostaa maassa, jonka seurakuntakasvun on arvioitu olevan maailman nopein? Ohjelmassa haastateltavana Avainmedian arabityönjohtaja Aaron Ibrahim.

  18. 301

    Avainradio 2 / 2026 - Yli 6000 uskoontulotodistusta muslimimaailmasta 2025

    Avainmedian arabiankielinen satelliittikanava Al Hayat tavoitti vuonna 2025 jälleen suuren joukon heitä, jotka eivät olleet vielä koskaan aikaisemmin kuulleet evankeliumia. Iso joukko heistä myös vastaanotti Jeesuksen elämäänsä. Työn hyvien tulosten siivittämänä on hyvä myös katsoa alkaneen vuoden haasteita. Ohjelmassa haastateltavana Avainmedian arabityönjohtaja Aaron Ibrahim.

  19. 300

    Avainradio 1 / 2026 - Medialähetystyön kulisseissa

    Medialähetystyö sisältää paljon ohjelmien tekoa tv-studiossa, editointia ja some-postausten tekoa. Miltä medialähetystyö näyttää tekijöiden näkökulmasta ja millaisia kohtaamisia studiossa on vuosien aikana tapahtunut? Avainradiossa vieraina tuotantopäällikkö Markus Kujala ja media-assistentti Rashel Poole.

  20. 299

    Avainradio 52 / 2025 - "Teille on syntynyt Vapahtaja!"

    Levätään Sanan äärellä: Mitä meille niin rakas ja tuttu jouluevankeliumi voisi tänä jouluna meille muistuttaa? Mikä jouluevankeliumissa puhuttelee eniten? Evankeliumin äärellä ohjelmassa toimittaja Reija Taupila ja Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki

  21. 298

    Avainradio 51 / 2025 - Evankeliumi saavuttanut monia 2025

    Miltä pian päättyvä vuosi 2025 on näyttänyt Avainmedia lähetysjärjestön näkökulmasta ja miten evankeliumi on tämän vuoden aikana tavoittanut heitä, jotka eivät evankeliumia ole vielä aikaisemmin kuulleet? Ohjelmassa vieraana Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki.

  22. 297

    Avainradio 50 / 2025 - Mediatyö vahvistuu Thaimaassa

    Avainmedian kolmevuotinen mediatyön hanke Thaimaassa on edennyt upeasti. Nyt kahden vuoden jälkeen on jo nähtävissä työn tuloksia: seurakunnat ovat heränneet mediatyöhön ja nuori sukupolvi on halukas ottamaan työstä vastuuta. Hyviä uutisia Aasiasta on kertomassa Avainmedian kehityspäällikkö Mika Ahonen.

  23. 296

    Avainradio 49 / 2025 - Vanha Testamentti nykyhepreaksi valmis

    Kaikki nämä vuosisadat, Vanha Testamentti, toora, profeetat, psalmit jne. on ollut saatavilla vain vanhalla heprean kielellä eivätkä  edes kaikki hepreaa äidinkielenään puhuvat voi kaikilta osin enää ymmärtää. Israelin Bibliaseura on saanut vihdoin työn valmiiksi ja marraskuussa juhlittiin Vanhan Testamentin saamista vihdoin nykyhepreaksi. Ohjelmassa vieraan Avainmedian arabi- ja muslimityönjohtaja Aaron Ibrahim

  24. 295

    Avainradio 48 / 2025 - Lahjaksi evankeliumi

    Mikä voisikaan olla parempi lahja antaa, kuin evankeliumi hänelle joka ei sitä vielä ole kuullut? Avainmedian tämän vuotinen joulukeräys keskittyy evankeliumin ytimeen ja tavoitteeseen kertoa evankeliumi median välineitä hyödyntäen kansoille ja alueille, jonne on muilla keinoin vaikea päästä tai ihmisiä tavoittaa. Ohjelmassa vieraana Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki.

  25. 294

    Avainradio 47/2025 - Koko Raamattu marinkielelle on vihdoin valmis

    Raamatunkäännöstyö Venäjällä sijaitsevien suomensukuisten kansojen kielille on ollut käynnissä jo usean vuosikymmenen ajan. Udmurttien ja komien lisäksi nyt myös marit ovat vihdoin saamassa koko raamatun itselleen. Painokoneet ovat parhaillaan käynnissä ja alkuvuodesta saadaan vihdoin viettää marinkielisen Raamatun käyttöönottojuhlaa. Avainmedia on välittänyt taloudellista tukea raamatunkäännöstyöhön säännöllisesti ja nyt saamme välittää rakkauden lahjan myös tähän painotyöhön yhdessä työmme tukojiden kanssa.

  26. 293

    Avainradio 46/2025 - Rukouspäivä entisten muslimien puolesta

    18. päivä marraskuuta järjestetään maailmanlaajuinen rukouspäivä MBB Global nyt jo kuudetta kertaa. Tapahtumapäivän iltana lähetetään suora lähetys klo 19 alkaen, jossa kuullaan tuoreita uutisia eri puolilta muslimimaailmaa ja rukoillaan erityisesti entisten muslimien puolesta ja heidän kanssaan. Moni entinen muslimi maksaa uskostaan Jeesukseen kovaa hintaa ja elää olosuhteissa, joissa kenties ajattelevat olevansa ainoita kristittyjä koko muslimimaailmassa. Siksi illan pääviesti on: ”Sinä et ole yksin.”

  27. 292

    Avainradio 45/2025 - Toivoa median välityksellä

    Avainmedian pitkäaikainen yhteistyökumppani Ukrainan helluntaikirkko järjesti syksyllä mediakoulutustapahtuman, johon kokoontui seurakuntien mediatyötä tekeviä vapaaehtoisia. Sodan keskellä median rooli toivon ja evankeliumin välittäjänä on korostunut entisestään. Samaan aikaan saamme tavoittaa belutši-kansaa sosiaalisen median avulla ja iloita ensimmäisistä syntyneistä seurakunnista. Hyviä uutisia mediatyöstä jakaa toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki.

  28. 291

    Avainradio 44/2025 - Radio Impacto välittää evankeliumin perulaisille

    Perun kristillinen radioasema Impacto kuuluu alueella, jossa asuu noin kaksi miljoonaa perulaista. Vaikeakulkuisella vuoristoalueella radio on paras tapa kertoa hyvää uutista rakastavasta Jumalasta. Radion ansiosta ihmisiä on tullut uskoon ja pieniä kotiseurakuntia syntyy. Radiotyötä kohtaan on myös paljon vastustusta, joten esirukousta tarvitaan paljon sekä säännöllistä taloudellista tukea, että aseman käyttökulut saadaan joka kuukausi maksettua. Ohjelmassa on vieraana avainmedian Radio Impacton yhteistyökumppani Fernando Garcia.

  29. 290

    Avainradio 43 / 2025 Rukous – työmme elinehto

    Rukous on olennainen osa jokaisen uskovan elämää ja samaa voi sanoa lähetysjärjestön työssä. Ilman päivittäistä rukousta ja uskollista esirukoilijoiden joukkoa, työ olisi mahdotonta. Vuosikymmenien aikana on saatu nähdä kuinka Jumala on uskollinen ja miten Hän johdattaa, kun kuljemme rukoillen. 

  30. 289

    Avainradio 42 / 2025 Messiaanisten seurakuntien lapsityöhön lisäapua

    Alun perin Kiinan kotiseurakuntaliikkeen käyttöön valmistettu pyhäkoulunopettajien koulutuspaketti ”Kyyhky” on käännetty jo yli 20:lle kielelle. Nyt on valmisteilla käännös hepreaksi ja jakelukanavaksi tulossa Israelin Raamattuseura. Kiinan kotiseurakuntaliikkeen lähetysnäky on viedä evankeliumi kaikkiin maihin Kiinan ja Jerusalemin välillä ja nyt näyttää siltä, että Kyyhkyn kautta Jerusalemin portteja ollaan jo kolkuttelemassa. Ohjelmassa on vieraana Pirkko Kauhanen.

  31. 288

    Avainradio 41 / 2025 Mitä tapahtuu, kun Ukrainaan saadaan rauha?

    Rukoilemme ja uskomme, että Ukrainaan saadaan pian rauha. Mitä voidaan odottaa seurakunnissa sen jälkeen tapahtuvan ja millaiset haasteet jälleenrakennus ja ennen kaikkea trauma-apua tarvitsevat ukrainalaiset muodostavat? Entä milllaiseksi lähetystyön näkymät saattavat muuttua? Ohjelmassa vieraana lähetyspastori ja Idäntyönasiantuntija Rauli Lehtonen.

  32. 287

    Avainradio 40 / 2025 - Vanhan Testamentin käännös nykyhepreaksi on valmis!

    Pitkään työn alla ollut Vanhan Testamentin käännöstyö nykyhepreaksi on vihdoin valmis! Moni on vuosia lukenut hepreankielisen Vanhan Testamentin rinnalla, joko englanninkielistä tai jotain muuta käännöstä sillä satoja vuosia vanhaa tekstiä on ollut vaikeaa täysin ymmärtää. Nyt käännös on valmis ja sen toivotaan leviävän mahdollisimman laajasti. Uusi käännös auttaa myös valtavasti sekä Raamatun opetusta seurakunnissa että evankeliumin työssä.

  33. 286

    Avainradio 39 / 2025 - Venäjän seurakunnat sodan keskellä

    Yhteydet Venäjälle ovat monella katkenneet Ukrainaan alkaneen hyökkäyssodan seurauksena. Mitä siis kuuluu Venäjän seurakunnille, heidän lähetystyölleen ja onko sota jollain lailla vaikeuttanut seurakuntien toimintaedellytyksiä?Tuoreita uutisia Venäjän tilanteesta ohjelmassa kertoo Idäntyönasiantuntija ja lähetyspastori Rauli Lehtonen. Ohjelman toimittaa Reija Taupila.

  34. 285

    Avainradio 38 / 2025 - Viestit uskoontuloista rohkaisevat eteenpäin

    Avainmedia lähetysjärjestön arabiankielinen satelliittikanava Al Hayat saa jatkuvasti katsojilta palautteita, yhteydenottopyyntöjä, materiaalipyyntöjä sekä todistuksia siitä miten ohjelmat ovat saaneet vaikuttaa henkilön uskoontuloon ja kasvuun uskossa. Ohjelmassa syväsukelletaan toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäen kanssa palautteiden rohkaisevaan maailmaan.

  35. 284

    Avainradio 37 / 2025 - Gospel Power Avainmedian juhlakonsertissa

    Avainmedia lähetysjärjestö täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja haluaa siksi kutsua kaikki työn vanhat ja uudet ystävät ilmaiseen konserttiin, jossa esiintyy Gospel Power -yhtye yhdessä Lehari Kaustelin johtaman sinfoniaorkesterin ja kuoron kanssa. Mitä säveltäjä Lasse Heikkilä tavoittelee oman musiikkinsa kautta ja miten lähetystyö resonoi hänen ajatuksissaan? Ohjelmassa siis vieraana säveltäjä Lasse Heikkilä.

  36. 283

    Avainradio 36 / 2025 - Somalikristittyjen määrä kasvaa

    Imaamit Somaliassa ovat vihdoin joutuneet myöntämään, että heidän ajatuksensa siitä, että somalikansa on sataprosenttisesti islamilainen, ei enää pidä paikkaansa. Päinvastoin, jo vuosia sosiaalisen median kautta evankeliumia somaleille jakaneet Shino ja Shania Gabo kertovat täysin päinvastaista: joka viikko yksi tai useampi somali haluaa jättää islamin ja ryhtyy seuraamaan Jeesusta. Uutisia somalityöstä ohjelmassa kertoo Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki.

  37. 282

    Avainradio 35 / 2025 - Raamattujen tarve kasvaa Ukrainassa

    Yli 150 000 Raamattua kolmen vuosikymmenen aikana lähettänyt messiaanisen seurakunnan pastori Aleksand Muzicuk tekee yhä uskollisesti työtä vaikka ikää on jo yli 70 vuotta. Ukrainan Rovnon kaupungissa sijaitseva seurakunta ja Raamattutyön keskus on nähnyt monia vaiheita. Raamattujen kysyntä näytti jo pysähtyneen, mutta nyt Raamattuja halutaan jälleen. Tällä kertaa tarvitsijoina ovat maan sisäiset pakolaiset sekä rintamalla taistelevat sotilaat.  

  38. 281

    Avainradio 34 / 2025 - Jumala johdattaa ja avaa uusia ovia

    Jeesus jätti kaikille seuraajilleen lähetyskäskyn mennä kaikkeen maailmaan kertomaan evankeliumia. Meidän tehtävämme on siis seurata tätä käskyä ja lähteä rohkeasti liikkeelle. Kun uskossa otamme askeleita eteenpäin, Jumala johdattaa ja avaa uusia ovia. Näin työstä ajattelee Avainmedian arabi- ja muslimityönjohtaja sekä satelliittikanava Al Hayatin johtaja Aaron Ibrahim, jolla on edelleen nälkä tavoittaa uusia saavuttamattomia kansoja evankeliumilla median kautta. 

  39. 280

    Avainradio 33 / 2025 - Miten medialähetystyö on muuttanut muslimimaailmaa?

    Vuosikymmenien ajan muslimimaailmaa pidettiin täysin saavuttamattomana lähetystyön kohteena ja työn tulokset olivat melko vaatimattomia, mutta miten median kautta tehty medialähetystyö on muuttanut erityisesti arabiankielistä muslimimaailmaa? Muun muassa tästä aiheesta ohjelmassa on keskustelemassa Avainmedian arabi- ja muslimityönjohtaja sekä satelliittikanava Al Hayatin johtaja Aaron Ibrahim. Ohjelman toimittaa Reija Taupila 

  40. 279

    Avainradio 32 / 2025 - Evankeliumi etenee sotienkin keskellä

    Vaikka kesälomia vietetään, medialähetystyö menee eteenpäin 24/7. Työn tulokset kesän ajalta rohkaisevat meitä kaikkia pitämään evankeliumia esillä olosuhteista ja tilanteista huolimatta. Syyskausi alkaakin Avainmedian osalta työteliäänä ja mahtuupa syksyyn myös ilmainen juhlakonsertti, johon kaikki ovat tervetulleita. Ohjelmassa vieraana toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki. Ohjelman toimittaa Reija Taupila 

  41. 278

    Avainradio 30/2025 - Muslimikansojen keskellä yhä paljon saavutamattomia kansoja

    Saavuttamattomien kansojen haaste on yhä meidän uskovien edessä. Miten saavuttaa evankeliumilla heidät, jotka eivät vielä ole kuulleet kertaakaan Jeesuksesta? Median teknologioiden kehittyessä yhä kiihtyvässä tahdissa, tavoite tuntuu tulevan lähemmäs ja saavutettavammaksi kenties nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. 

  42. 277

    Avainradio 29/2025 - Uusi lasten animaatiosarja Thai-kielelle

    Thaimaan Bangkokissa toimiva mediakeskus auttaa Thaimaan helluntaiseurakuntia niiden ottaessa askeleita median hyödyntämiseen omassa työssään. Jumalanpalveluksia striimataan ja uusia avauksia mediatyön parissa tehdään jatkuvasti. Kevään aikana on saatu käyttöön lapsille suunnattu animaatiosarja Brasiliasta, jota parhaillaan käännetään thaiksi. Tavoitteena on päästä äänittämään jaksoja syksyllä ja ensi keväänä saada sarja thailaisten katsottavaksi. 

  43. 276

    Avainradio 28/2025 - Evankeliumi kaikille - onko se mahdollista?

    Avainmedia täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Miten medialähetystyö on muuttunut näiden vuosikymmenien aikana ja vieläkö työtä riittää myös järjestöille, kun jokaisella on nykyisin puhelimissaan mahdollisuus tehdä mediasisältöjä pienin kustannuksin?   

  44. 275

    Avainradio 27/2025 - Venäjän seurakunnat tänään

    Idäntyön asiantuntija ja lähetyspastori Rauli Lehtonen avaa Venäjän seurakuntien tilannetta sotatilan yhä vallitessa Ukrainassa. Miten seurakunnissa ja seurakuntalaisten keskuudessa sotaan suhtaudutaan ja mitä on tapahtunut seurakuntakasvulle viime vuosien aikana?  

  45. 274

    Avainradio 26/2025 - Israel ja Iran, mitä nyt?

    Israel on jälleen päivittäin uutisotsikoissa. Millaista arkea tavallinen kansa tällä hetkellä elää ja miten Avainmedia on voinut tässä tilanteessa auttaa? Entä kiinnostaako evankeliumi juutalaisia ja mitä ajatelevat iranilaiset?Näistä aiheista on keskustelemassa Avainmedian arabi- ja muslimityönjohtaja Aaron Ibrahim.

  46. 273

    Avainradio 25/2025 - Lähetyskäsky 2020-luvulla

    Saavuttamattomien kansojen haaste on yhä kristikansan edessä. Miten Jeesuksen meille jättämään tehtävään voidaan vastata 2020-luvulla? Median välineitä hyödyntämällä lähetystyö on ottanut suuria harppauksia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja tahti kiihtyy. Ohjelmassa vieraana Avainmedian toiminnanjohtaja Ilpo Jokimäki

  47. 272

    Avainradio 24/2025 - Thaimaan mediatyöstä hyviä tuloksia

    Thaimaan Bankokissa sijaitsevan mediakeskuksen kautta on saatu hyviä tuloksia. Paikallisten seurakuntien omaa mediatyötä on saanut vahvistettua, rohkeus kertoa evankeliumia uusilla tavoilla on syttynyt ja omaa osaamista ja apua halutaan viedä jo naapurimaihinkin. Hyviä uutisia Thaimaasta on ohjelmassa kertomassa kehityspäällikkö Mika Ahonen.

  48. 271

    Avainradio 23/2025 - Toiminnanjohtaja vaihtuu, tavoite säilyy

    Avainmedian uuden toiminnanjohtajan sydän sykkii lähetystyölle; erityisesti saavuttamattomille kansoille, jotka eivät vielä ole kuulleet ymmärrettävällä tavalla evankeliumia Jeesuksesta. Työn kohdentaminen tulevina vuosina entistä tiiviimmin juuri saavuttamattomille kansoille on selkeä tavoite, jonka Jokimäki nimeää. 

  49. 270

    Avainradio 22/2025 - Eero Antturi eläkkeelle

    Avainmedia juhlii tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan. Juhlavuosi sisältää myös suuren muutoksen nykyisen toiminnanjohtajan, Eero Antturin, jäädessä eläkkeelle ja vetovuoron yhdistyksen johdossa ottaa Ilpo Jokimäki. Miten medialähetystyö on Eeron työvuosien aikana kehittynyt ja millaisin ajatuksin hän on vastuita siirtämässä eteenpäin? 

  50. 269

    Avainradio 21/2025 - Raamatunkäännöstyö suomensukuisille kansoille

    Venäjällä on toistakymmentä suomen sukuista kansaa. Millainen niiden asema on nykyvenäjällä ja millainen näkymä näiden kansojen kohdalla avautuu hengellisestä näkökulmasta? Entä mikä merkitys raamatunkäännöstyöllä on? Näistä aiheista on ohjelmassa keskustelemassa lähetyspastori Rauli Lehtonen  

Type above to search every episode's transcript for a word or phrase. Matches are scoped to this podcast.

Searching…

No matches for "" in this podcast's transcripts.

Showing of matches

No topics indexed yet for this podcast.

Loading reviews...

ABOUT THIS SHOW

Avainmedia Lähetysjärjestö ry tekee lähetystyötä useilla maailman puhutuimmista kielistä ja yhteistyötä eri kristillisten järjestöjen kanssa Suomessa ja ulkomailla.

HOSTED BY

Avainmedia Lähetysjärjestö ry

URL copied to clipboard!