Radio Moreeni

Neliosaisen minisarjan jaksoissa kuullaan muun muassa ulkomaiseksi agentiksi julistettua toimittajaa, itänaapurin suosituinta tieteis- ja fantasiakirjailijaa sekä mielenterveystietoisuuden edistämisestä palkittua moskovalaisjournalistia. Podcastin ovat toimittaneet journalistiikan maisteriopiskelijat Ruut Parikka ja Veera Nikkilä. Minkälainen on venäläisen journalismin nykytila? Mitkä venäläismediat ovat luotettavia ja millä uutissaiteilla on puolestaan enimmäkseen valtion agendan linjaa toteuttavaa propagandaa? Entä mitä vaaditaan, jotta länsimaiset mediat voisivat tuottaa mahdollisimman laadukasta journalismia Venäjästä ja venäläisistä? Toimittajaopiskelijat Ruut Parikka ja Veera Nikkilä käsittelevät podcastissaan venäläistä elämänmenoa neljän jakson verran. Kuva: Saara Peltola Muun muassa näitä aiheita ruodittiin loppuvuodesta maisteriopiskelijoille suunnatulla Political Communication in Russia -Moreeni-kurssilla, jota veti Venäjällä asunut ja Siperian-vuodestaan kirjan kirjoittanut toimittaja Jussi Konttinen. Kurssin opiskelijoista vain yksi oli opiskellut venäjän kieltä. Kielitaidon puute ei kuitenkaan estänyt Venäjä-aiheisten journalististen tuotosten syntyä. Jouluun mennessä juttuja oli kirjoitettu laidasta laitaan Venäjän ilmastopolitiikasta maasta karkotettuihin Jehovan todistajiin ja doping-kohuihin. Maisteriopiskelijat Ruut Parikka ja Veera Nikkilä lähestyivät Venäjää toimittamalla lyhyen podcast-sarjan, joka julkaistaan tällä viikolla. Neljässä jaksossa käsitellään tekijöitä itseään kiinnostavia aiheita, kuten venäläisten suhdetta kirjallisuuteen, ulkomaisen agentin leimaa ja Venäjä-representaatiota länsimaissa. Ajatuksia Venäjästä -sarjan kuhunkin jaksoon on haastateltu yhtä vierasta: fantasia- ja tieteiskirjailija Sergei Lukjanenkoa, ulkomaiseksi agentiksi leimattua toimittaja Jelena Solovjovaa, venäläisten mielenterveysongelmista kirjoja kirjoittanutta Daria Varlamovaa sekä kulttuurin ja taiteen avulla venäläisten kotoutumista edistävän Cultura-säätiön projektikoordinaattoria, Polina Kopylovaa. Podcastin tekijöille projekti toimi kimmokkeena pyrkiä ymmärtämään Venäjää paremmin. Nyt kumpikin opiskelee venäjän kielen alkeita. Teksti: Veera Nikkilä, Kuva: Ruut Parikka Ajatuksia Venäjästä -podcastia voi kuunnella myös Radio Moreenista maanantai-iltapäivisin. Ensimmäinen osa lähetetään 14. helmikuuta klo 13. Koko sarja löytyy jo nyt Soundcloudista. Ensimmäisen osan, joka on nimeltään ”Venäläisten suhde kirjallisuuteen”, voit kuunnella myös tästä:

Stereotyyppiset sukupuoliroolit muovaavat osaltaan sitä, millaisiksi ihmisiksi ja millaisessa maailmassa kasvamme. Mikä rooli medialla on sukupuolen rakentajana ja miten eri sukupuolia kohdellaan julkisuudessa? Kuinka vaikeaa sukupuolinormeja on rikkoa? Aiheesta keskustelemassa Herkkä mies -blogistaan tunnettu somevaikuttaja ja kirjailija Samuel Jyrinki sekä sukupuolentutkija Leena-Maija Rossi. Tilaisuuden juontavat Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijat Maarit Juntti ja Katriina Kontuniemi, some- ja yleisötoimittajana toimii Tiina Uimaluoto.

Eriarvoisuus näkyy paitsi lompakossa, myös esimerkiksi terveydessä, syrjäytymisessä ja suhtautumisessa tulevaisuuteen. Kuinka iso osa huono-osaisuudesta on jo syntymässä saatua perintöä? Työnnetäänkö joitakin ihmisiä jo valmiiksi marginaaliin ja miten mahdollisuuksien tasa-arvoa voi edistää? Aiheesta keskustelemassa dokumentaristi Sami Kieksi ja sosiaalityön professori, yhteiskuntapolitiikan dosentti Johanna Kallio. Juontajina Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijat Edith Kaura ja Roope Kariniemi, some- ja yleisötoimittajana Noora Hakulinen.

Taiteilija ja yhteiskunnallinen ajattelija Riina Tanskanen perusti Instagramiin Tympeät tytöt -tilin keväällä 2020. Nyt Tympeillä tytöillä on jo lähes 50 000 seuraajaa. Tilin sisältö koostuu värikkäistä ja häpeilemättömistä tyttökuvista ja miniesseistä, jotka nostavat esille yhteiskunnan epäkohtia, kuten naisvihaa, seksismiä ja rasismia. Tympeät tytöt sai alkunsa, kun Tanskanen turhautui tapaan, jolla tyttöjä ja feminiinisyyttä aliarvioidaan yhteiskunnassa.  “Naisen pitää tehdä kaksi verroin duunia vain sukupuolensa takia. Hän ei ole tarpeeksi uskottava, koska paita on liian vaaleanpunainen tai hiukset liian pitkät. Olemukseen pitää saada maskuliinisena pidettyjä piirteitä, että voisi edetä.”  Kaikenikäiset naiset ovat löytäneet syyn pahalle ololleen Riina Tanskasen näyttely oli alkusyksystä esillä Galleria La Bohèmessa Helsingissä. Hänet ja Tympeät tytöt voi loppuvuodesta nähdä muun muassa Helsingin ja Tampereen kirjamessuilla. Kuva: Anna Miettinen Instagram-tili oli ensin vain Tanskasen oma kanava purkaa tunteitaan.  “Minulla ei ollut mitään strategiaa, että tästä tulee nyt joku ilmiö. Se oli vain omaa helpotusta.”  Pian Tympeät tytöt -tilille alkoi kuitenkin kertyä tuhansia seuraajia. Moni tyttö ja nainen kertoi tunnistavansa Tanskasen kuvaamat ongelmat, joita tytöt kohtaavat arkipäiväisissä tilanteissa.  Riina Tanskanen julkaisi elokuussa ensimmäisen sarjakuva-albuminsa Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä. Kirja on saanut hyvän vastaanoton ja etenkin 1990- ja 2000-luvun tienoilla syntyneet ihmiset ovat samaistuneet siihen jopa pelottavan paljon. Kirja sisältää paljon viittauksia heidän omaan lapsuuteensa musiikin, muodin ja kirjallisuuden muodossa.   Palautetta on tullut nuorten lisäksi niin keski-ikäisiltä kuin ikääntyneiltäkin. Moni on ensi kertaa tunnistanut, mistä vuosikymmeniä jatkunut paha olo on johtunut. Vähättely, ahdistelu ja muut ongelmat saavat kirjassa konkreettisen muodon ja selityksen.  Riina Tanskasen teos Tyttömäisiä unelmia. Myös miehet ovat innostuneet Tympeistä tytöistä Tanskanen kertoo, että myös miesten antama palaute on ollut innostunutta. Hän uskoo sen johtuvan siitä, ettei hän syytä yksittäisiä miehiä naisten kohtaamista ongelmista.   “Ajatukset sukupuolista ja niiden rooleista kasvatetaan meihin kaikkiin ja me jokainen ylläpidämme niitä.”  Se, että feminiinisiä ominaisuuksia vähätellään, ei ole vain naisten ongelma. Tanskasen mukaan se vaikuttaa jokaiseen, sillä kaikissa on joitakin feminiinisinä pidettyjä piirteitä.   “Mikä helpotus miehille olisikaan, että heidän ei tarvitsisi kehitellä yläasteella mitään ihmeellisiä macho-rooleja, lopettaa tunteistaan puhumista ja uskotella kaikille, että mikään ei tunnu missään. Eiväthän ihmiset ole sellaisia, vaan kaikki haluavat joskus itkeä. Kaikki haluavat kosketusta ja lohdutusta.” Toimittaja: Kirsi Lempola Sarjakuvapiirrokset: Riina Tanskanen Riina Tanskanen oli vieraana Radio Moreenin Taidekohta-ohjelmassa 26.10.2021.

Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessorina juuri aloittanut Ritva Leino uskoo yhdessä oppimiseen ja tekemiseen, yleisön osallistamiseen, rohkeista kokeiluista saataviin kokemuksiin sekä – ja ennen kaikkea – innostukseen, uteliaisuuteen ja ajatteluun. Ritva Leino on pitkän linjan media-ammattilainen, joka tuo kokemustaan journalismin opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen alkaneena lukuvuonna. Monipuolisissa tehtävissä Yleisradiossa toiminut Leino on viimeksi työskennellyt julkaisemisen ja sisältöjen kehittämisen parissa. Erilaiset kokeilut, uudenlaiset projektit ja työkalujen kehittäminen ovat hänen ominta aluettaan. Oppimista vuorovaikutuksessa Ritva Leino esimerkiksi perusti kollegansa kanssa vuonna 2014 Yleen koelaboratorion, jonka ideana on olla paikka kehittämiselle, kokeiluille ja arjen käytäntöön vietävien uusien työkalujen luomiselle. Koelaboratoriossa ei ole opettajia ja oppilaita, vaan se on verkosto, jossa jaossa olevat kokemus, ideat ja ajatukset tarjoavat kasvun ja oppimisen paikkoja, hankkeita ja projekteja. Sinne kertyy kuin pankiksi oppia ja kokemusta, joita voi sitten hyödyntää sisältöjen teossa ja uuden luomisessa. Kokemukset voivat olla myös pään seinään lyömistä, mikä on hyvin arvokasta. Siinä nähdään, mikä ei toimi. Leino ei työelämäprofessorinakaan tee tiukkaa jakoa opettajan ja oppilaiden välille. ”En näe maailman olevan mitenkään valmis niin, että joku opettaja voi opettaa jotain, vaan ajattelu ja työkalut kehittyvät vuorovaikutuksessa.” ”Median muutos on niin valtava, että emme voi toistaa vanhoja työtapoja ja -malleja. Meidän on kaikkien kuunneltava toisiamme, opittava ja kehitettävä tätä alaa. Yhdessä oppiminen on asia, jota toivon meidän voivan myös täällä yliopistolla tehdä. Lähtökohta ei ole se, että joku sanoo, miten tehdään, vaan opiskelijat haastetaan yhdessä oppimaan ja hakemaan sitä oppia, ja minä ja jotkut muut voimme olla sparraajia”, Ritva Leino sanoo.  Journalistiikan opiskelijoille on luvassa monimediaista tekemistä ja osallistavien projektien rakentamista. ”Ihmisten mukaan ottamista journalismin ja sisältöjen tuottamiseen. Sitä toivon voivani opettaa, mutta niin, että opiskelijat itse tuovat siihen paljon lisää.” Teorian ja käytännön välistä juopaa umpeen Tampereen yliopistossa 1970- ja 1980-lukujen taitteessa opiskelleelle Ritva Leinolle on jäänyt opiskeluajoista mieleen erityisesti kiinnostavat ihmiset, keskustelut ja verkottuminen. ”Ja hyvin vaikutusvaltaiset luennoitsijat. Itse innostuin valtavasti myös teoriasta, mutta täytyy sanoa, että kun oli kuunnellut pohdintoja Habermasista, niin kesätöiden arki mansikoiden hinnanmuodostuksen miettimiseen oli vaikea paikka. Teorian ja käytännön yhteensovittamisen haaste on vaivannut minua koko elämän. Se juopa oli todella iso, ja toivon, että pystyisin jollain tavalla omalla tekemiselläni ja toiminnallani kuromaan sitä umpeen.”  Ritva Leino ei usko työelämäprofessorina vain antavansa, vaan erityisesti saavansa paljon. ”Minua kiinnostaa todella paljon se, mitä nuoret opiskelijat ajattelevat ja miten he median näkevät; mitä he odottavat alalta, miten näkevät sen mahdollisuudet, mitä osaavat ja miten he kaiken kaikkiaan mediaan suhtautuvat.  Minähän olen toiminut aika paljon ammattilaisten kanssa, ja siellä vallitsevat omanlaisensa lainalaisuudet. Opiskelijoiden kanssa on mahdollisuus nähdä se, millaiseksi tulevaisuus on menossa journalismissa ja mediassa. Hehän sen tekevät, täällä ovat ne tulevaisuuden tekijät. Tämä on mahtava näköalapaikka, jota parempaa en voisi kuvitella.”  Toimittaja: Pia Sivunen Kuva: Kirsi Lempola Kuuntele Ritva Leinon haastattelu Soundcloudissa

Kuntavaalit käydään tilanteessa, jossa kukaan ei tiedä, toteutuuko sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus vai ei. ”Vaaleihin osallistujat joutuvat kampanjoimaan aika epävarmassa tilanteessa ”, sanoo kunnallispolitiikan professori Arto Haveri Tampereen yliopistosta. Hän on huomannut, että sote-korttia käytetään vaaliaseenakin. Jos sote-lait hyväksytään hallituksen suunnittelemalla tavalla, meillä on ensi vuonna hyvinvointialuevaalit, ja sote-tehtävät siirtyvät hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Hyvinvointiasiat, erityisesti terveydenhuolto, ovat perinteisesti olleet keskeisiä kuntavaalien teemoja. Moni ehdokas ottaa ne nytkin vahvasti esille. Vaalilupauksissa laitetaan terveydenhoitoa ja vanhusten asioita kuntoon. Lupaavatko ehdokkaat asioita, joihin eivät ehkä pääsekään vaikuttamaan? ”Vaikka sote toteutuisi, palvelut ovat kunnilla kuitenkin vielä puolitoista vuotta. Kyllä siinä vielä jonkin verran asioita tulee uusien valtuutettujen päätettäväksi. Ja kukaanhan ei varmuudella tiedä, toteutuuko sote tälläkään kertaa, joten sikäli kampanjointi sote-asioilla on ihan perusteltua”, Arto Haveri sanoo. Hän näkee kuntavaaleissa sellaisia piirteitä, että niitä voi sanoa sote-vaaleiksikin. ”Olen ollut huomaavinani, että sote-korttia käytetään nyt vaaliaseena. Iso osa kansalaisista suhtautuu hyvin epäilevästi sote-uudistukseen. Toiset puolueet ja ehdokkaat käyttävät tätä hyväkseen kuntavaalikampanjassa, vaikka sinänsä tulevat kunnanvaltuutetut eivät sote-uudistuksesta päätä, vaan se päätös tehdään eduskunnassa.” Jos sote-lait tulevat voimaan 2023, tulevien kunnanvaltuutettujen eteen tulee ainakin jonkin verran kysymyksiä ja ratkaisuja siitä, miten tehtävien siirto hyvinvointialueille toteutetaan – toki tämä on pääsääntöisesti määritelty laissa ja sen toimeenpanosuunnitelmassa. Soten vaikutus erilainen eri kunnissa Toteutuessaan sote-uudistus vie palveluilla ja budjetilla mitaten noin puolet kuntien tehtävistä. Sen vaikutus kunnissa vaihtelee paljon kuntien erilaisuuden vuoksi. ”Huomattava osa kuntia on jo siirtänyt sote-tehtävät joko maakunnalliselle kuntayhtymälle tai muulle laajalle kuntien yhteistyöelimelle. Suomessa on enää 74 kuntaa, jotka järjestävät ja tuottavat itse sote-palvelunsa, ja niistäkin moni on antanut tehtävät yrityksen hoidettavaksi. Ei siis ole enää paljon kuntia, jotka ihan itse tekisivät päätöksiä palvelujen järjestämisestä. Niissä, jotka ovat jo siirtäneet tehtävät yhteistyöalueille, muutos ei välttämättä näy kovin paljon ainakaan valtuuston päätöksenteossa,” Arto Haveri sanoo. ”Jäljelle jäävät ovat enemmänkin näitä isoja kaupunkeja ja kaupunkiseutuja, joista Tampere ja Tampereen kaupunkiseutu ovat malliesimerkki. Näille kunnille sote-muutos on iso asia. Tälläkin hetkellä Tampere tekee palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen liittyviä päätöksiä.” Sote-uudistuksessa kuntien veroprosentista leikataan 13,26 prosenttia. Se, samoin kuin kolmasosa kuntien yhteisövero-osuudesta, siirretään hyvinvointialueiden rahoitukseen. Kuntien käyttötalous siis pienenee, kuntaveron osuus tuloissa vähenee ja valtion maksama valtionosuus kasvaa. Valtaosa pienistä ja keskisuurista kunnista katsoo, että sote tulee helpottamaan ja tasapainottamaan niiden käyttötaloutta huomattavasti. Sen odotetaan poistavan vuosittaisia, joskus suuriakin heilahteluita, jotka aiheutuvat hyvin sairaiden ihmisten kunnalle kalliiksi tulevasta hoidosta. Isommat kaupungit puolestaan näkevät tilanteen taloudellisena kysymyksenä ja ongelmana. Arto Haveri on asiantuntijana valtiovarainministeriön asettamassa, kuntapolitiikan tulevaisuuden vaihtoehtoja valmistelevassa työryhmässä. Ryhmän tavoitteena on tuottaa poliittiseen päätöksentekoon kuntapolitiikkaa koskevia toimenpide-ehdotuksia. Epätietoisuus sote-ratkaisusta aiheuttaa epävarmuutta myös tähän kuntia koskevia merkittäviä asioita ja niiden linjauksia koskevaan valmisteluun. (Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto)     Meneekö valta, viedäänkö investointikyky? Kunnallispoliitikkojen puheissa toistuu, että sote vie kunnilta resursseja. Kun tehtäviä poistuu noin puolet kunnan tehtäväkentästä, niin eivätkö silloin samalla poistu niistä aiheutuneet menot? ”Näinhän se pohjimmiltaan on, ja pääsääntöisesti uudistuksessa pyrkimys on, että nämä myös vastaisivat toisiaan mahdollisimman hyvin kuntakohtaisesti”, kunnallispolitiikan professori Arto Haveri sanoo, mutta muistuttaa tässäkin asiassa olevan monia näkökulmia. ”Kunnissa nähdään, että erilaiset palvelutehtävät antavat niille yhteiskunnallista valtaa ja toimintamahdollisuuksia. Kunnat usein syyttävät valtiota siitä, että valtio antaa niille liikaa tehtäviä ja vie niiltä itsehallinnon, mutta fakta on, että kunnat ovat itsekin näitä tehtäviä halunneet ja jopa kahmineet uusia tehtäviä. Tästä näkökulmasta ymmärrän, että soten lähtö merkitsee vallan ja vaikutusmahdollisuuksien menettämistä, jota vastaan kritisoidaan.” ”Toinen näkökulma on se, että silloin kun budjetti pienenee, sillä on vaikutuksia kuntien, erityisesti kaupunkien, investointikykyyn ja -mahdollisuuksiin. Se on herättänyt huolta suurempien kaupunkien keskuudessa, ja ne ovat siitä myös laajasti kampanjoineet valtionhallinnon suuntaan”, Haveri sanoo. Investointiasia on hieman ristiriitainen. Kunnallispoliittisessa keskustelussa saatetaan kysyä, miten vanhuksille ei riitä hoitolaitoksissa vaippoja, mutta uuden rakentamiseen löytyy aina rahaa. Vastaus tähän on yleensä se, että investoinnit tulevat eri rahoista eivätkä vaikuta vanhusten oloihin. ”Kunnallispoliittisessa keskustelussa on aina monenlaisia mielenkiintoisia ristiriitaisuuksia ja ilmiöitä”, Arto Haveri toteaa. Päätettäviä asioita riittää ilman soteakin Tulevilta valtuutetuilta edellytettävään asiantuntemukseen tai ominaisuuksiin soten toteutuminen tai toteutumatta jääminen ei Haverin mukaan vaikuta. ”Tietysti kunnille saattaisi olla hyötyä siitä, jos siellä olisi paljon korkeasti koulutettuja eri alojen asiantuntijoita valtuustoissa. Pohjimmiltaan valtuutetulle kuitenkin riittää, että hän tuntee oman kuntansa ja asuinalueensa ja niihin liittyvät kuntalaisten toiveet, tarpeet ja odotukset sekä osaa viedä niitä eteenpäin valtuustossa. Tässä suhteessa tilanne ei muutu miksikään riippumatta siitä, tuleeko sote vai eikö sitä tule.” Arto Haveri muistuttaa, että vaikka sote veisi sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät, kunnille jää edelleen merkittävä määrä muita tehtäviä hoidettavakseen. ”Kärkenä ovat koulu ja varhaiskasvatus, ja myös maankäyttö ja rakentaminen sekä asumisen ja paikallisen liikenteen asiat ovat hyvin konkreettisia ja tärkeitä ihmisille. Sellaisia ovat myös elinvoimaan, kuten työllisyyteen, sekä kulttuuriin ja vapaa-aikaan liittyvät kysymykset.” Seuraavan nelivuotiskauden haasteet vaihtelevat kuntien erilaisuuden mukaan. ”Meillä esimerkiksi on paljon kuntia, joissa syntyy alle 20 lasta vuodessa tai joissa on vain yksi koulu. Näiden kuntien päättäjät joutuvat seuraavalla valtuustokaudella pohtimaan, yritetäänkö pitää kiinni siitä viimeisestä koulusta ja saada jollakin keinolla lisää lapsiperheitä muuttamaan kuntaan vai lähdetäänkö hoitamaan asiaa jollakin muulla tavalla, esimerkiksi kuntien yhteistyön kautta. Tämä on monelle vähän syrjäisemmälle kunnalle hyvin konkreettinen kysymys.” Kun kuntien tilanteet poikkeavat paljon toisistaan, voisivat myös kuntavaaliteemat Arto Haverin mielestä olla enemmän paikallisia. Toimittaja: Pia Sivunen Etusivun kuva: Pixabay.com Arto Haverin haastattelu kuultiin Radio Moreenin Kuuntele tutkijaa -ohjelmassa 8.6.2021.

Tarinoiden käyttöä mediassa tutkinut projekti oli tekijöilleen ainutlaatuinen kokemus. Se sai myös yleisön osallistumaan kertomuskritiikkiin sosiaalisessa mediassa. Vuoden 2020 lopussa päättyneen tutkimusprojektin jatkosta kysellään edelleen. Kertomuksen vaarat -projektin lähtökohtana oli analysoida mediassa olevia kertomustyyppejä ja tehdä siitä tutkimusta. Tampereen yliopiston kertomuksentutkijoista koostuneen työryhmän puoliksi vitsillä perustama Facebook-sivu johti siihen, että yleisö alkoi ilmiantaa kertomusten käyttöä tutkijoille. Projekti poiki tekijöilleen lopulta lukuisia mediaesiintymisiä sekä tiedeviestinnän koulutustilaisuuksia. Projektista syntynyt julkaisu oli myös Vuoden tiedekirjapalkintoehdokkaana. Väitöskirjatutkija Ville Hämäläinen työskenteli projektissa tutkimusavustajana. Projekti oli Hämäläiselle todellinen kerran elämässä tilaisuus, vaikkakin työmäärältään hyvin runsas. ”Tämä oli projekti, joka lähti käsistä. En usko, että mikään tutkimusprojekti Suomessa on saanut näin paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa, tai kommentteja ja keskustelua aikaan.” Kertomuksen vaaroista on tullut käsite. Projektille ilmiannetaan edelleen aineistoa käsiteltäväksi muun muassa sosiaalisen median kautta. Vaikka tilausta kertomuskritiikille olisi, projektille ei ole luvassa jatkoa. “Kertomus on aina jonkinlainen yksinkertaistus” Kertomukset ja tarinallistuminen ovat hiipineet osaksi arkipäivää. Kokemukset ja tunteisiin vetoaminen ovat vanhoja retorisia tehokeinoja, joita käytetään vaikuttamisen ja viihdyttämisen välineinä. Tarinasta tulee ongelma silloin, kun se nousee pääosaan faktojen kustannuksella tai sitä käytetään liikaa. “Tarinallistaminen muuttuu helposti banaaliksi, jolloin se menettää voimansa. Sen jälkeen, kun jokainen asia on tarina ja jokaisen uutisen kylkeen etsitään joku tarinallinen otsikko, huomataan ettei sen muoto enää puhuttele,” täsmentää Hämäläinen. Hämäläisen mukaan tarinallistamiselle löytyisi myös vaihtoehtoja. ”Kertomus on vain yksi tapa tuoda jotain ihmisen kokoiseksi, mutta ei suinkaan ainut tapa. On asioita, joista voisi pyrkiä näyttämään sen epävarmuuden ja epämääräisyyden, eikä niinkään pelkkää selviytymistarinaa.” Koneen säätiön rahoituksella työskennelleeseen Tampereen yliopiston kertomuksentutkijoista koostuneeseen työryhmään kuuluivat Hämäläisen lisäksi projektia johtanut yliopistonlehtori, dosentti Maria Mäkelä sekä tutkijat Laura Karttunen, Juha Raipola, Samuli Björninen, Tytti Rantanen ja Matias Nurminen.  Väitöskirjatutkija Ville Hämäläinen vieraili Radio Moreenin Kuuntele tutkijaa -ohjelmassa 20.4.2021. Toimittaja: Hanne VuorelaKuva: Pixabay.com

Yliopisto-opettaja Auli Kulkki-Nieminen ei ole huolissaan kielen muuttumisesta. Hän on kuitenkin huomannut, että uusilla opiskelijoilla on vaikeuksia hallita suomen kielen perusrakenteita. Kielen asiantuntijat seuraavat tiiviisti, mitä suomen kielessä tapahtuu. Suomen kieltä Tampereen yliopistossa opettava Auli Kulkki-Nieminen pitää kielen muuttumista sen kehittymisenä. Kielen rappeutuminen tarkoittaisi, että kielellä olisi suuri uhka kuolla.  Tällä hetkellä erityisesti englannin vaikutus näkyy suomen puhekielessä. Englanti on käytössä myös monien yritysten työkielenä. Kulkki-Nieminen näkee tässä haasteen. “Jotta kieli säilyy elävänä, sitä tulee käyttää kaikilla aloilla. Ei saa käydä niin, että vaikkapa tieteen kieleksi tulisi vain englanti”. Eräs pieni viimeaikainen muutos suomen kielessä on ‘alkaa tekemään’ -muodon salliminen. Aiemmin vain ‘alkaa tehdä’ oli sallittu muoto, mutta nyt molemmat ovat oikein. Kulkki-Nieminen kertoo, että rinnakkaisten muotojen salliminen ei ole kaikkien mieleen. “Tavalliset kielenkäyttäjät toivovat tiukkoja sääntöjä. Muutokset hämärtävät käsitystä siitä, mikä on virheellistä suomen kieltä.” Kulkki-Nieminen arvioi, että tulevaisuudessa kielen järjestelmä saattaa muuttua esimerkiksi siten, että omistusliite jäisi pois joistakin vakiintuneista ilmaisuista. Jossain vaiheessa voisi siis olla yhtä oikein sanoa ‘hänen mielestä’ kuin ‘hänen mielestään’. Pää- ja sivulauseita ei tunnisteta Auli Kulkki-Nieminen opettaa suomen kieltä journalistiikan ja viestinnän opiskelijoille. Hän kertoo, että erityisesti pilkkusäännöistä joutuu puhumaan paljon. Suomen kielen pilkkusäännöt ovat hänen mukaansa hankalat, sillä pilkutusta varten pitää analysoida lauserakenteita. “Nykykoulu ei tuota kovin paljon tietoa suomen kielen rakenteista. Opiskelijat eivät välttämättä tiedä, mikä on pää- ja sivulause. Pilkkusääntöjä kyllä kerrataan koulussa, mutta oppilaat eivät osaa soveltaa niitä, mikäli he eivät hallitse lauserakenteita”. Kulkki-Niemisen mukaan peruskoulussa ja lukiossa myös yksinkertaistetaan sääntöjä liikaa.  “Oppilaille on saatettu opettaa, että ‘ja’-sanan eteen ei tule koskaan pilkkua ja ‘että’-sanan eteen tulee aina pilkku. Joudun sitten alussa opettamaan, että tämä ei pidä paikkaansa”. Kulkki-Nieminen kertoo, että myös sosiaalinen media luo suomen kieleen uusia sanoja ja rikastuttaa erityisesti nuorten kielenkäyttöä. Hän korostaa kuitenkin, että jokaisen on pystyttävä pitämään erillään erilaiset kielenkäytön kontekstit. Se, mikä toimii sosiaalisessa mediassa, ei välttämättä toimi virallisessa suomen kielessä. Toimittaja: Sandra Nenonen Kuva: Sandra Nenonen Auli Kulkki-Nieminen oli Radio Moreenin vieraana Tutkain-ohjelmasarjassa 13.4.2021.

Ihmisen vaikutus maapalloon on jo niin merkittävä, että monien tutkijoiden mukaan olemme siirtyneet uuteen geologiseen aikakauteen. Uusi aika haastaa myös politiikan ja sen tutkimuksen uudistumaan. Antroposeeni tarkoittaa ihmisen aikaa. Termillä korostetaan ihmisen merkitystä maapalloon vaikuttavana geologisena voimana. Kaikki eivät hyväksy antroposeenin käsitettä, eikä sitä ole virallistettu. Virallisesti elämme siis edelleen holoseenissa, joka alkoi edellisen jääkauden päättymisestä. Nekin, jotka hyväksyvät antroposeenin, kiistelevät sen alkamisajankohdasta. Kansainvälisen politiikan yliopistonlehtori Hannes Peltonen Tampereen yliopistosta kertoo, että nykyaikakaudelle on ehdotettu muitakin nimiä. Joka tapauksessa hänen mielestään on selvää, että ihmisen toiminta ei voi jatkua entisellään. “Rehellisyyden nimissä on todettava, että huolissaan pitää olla. Huolelle ei kuitenkaan pitäisi antaa valtaa siten, että luovuttaa tai muuttuu passiiviseksi. Huolen tulisi johtaa toimintaan, muutokseen ja uudelleenajatteluun.” Ihminen ja luonto ovat erottamattomat Peltosen mukaan politiikantutkimus on pitkälti keskittynyt muihin asioihin kuin ilmastonmuutokseen, joka on yksi antroposeenin ajan suurimmista haasteista. Hänestä politiikan toiminta tulisi ymmärtää kokonaisvaltaisemmin ja saada tarkasteluun mukaan ihmisten lisäksi muitakin tekijöitä, kuten eläimet, patogeenit tai algoritmit.  Esimerkiksi koronavirukseen liittyvä tutkimus on Peltosen mukaan kovin ihmiskeskeistä. Hänen mielestään nykyisen pandemian suurin merkitys olisi havahduttaa mahdollisimman monen ymmärtämään, että asiat eivät voi jatkua samalla tavalla tai muuten meillä on pian edessämme uusi pandemia.  “Tämän pandemian tulisi johtaa siihen, että järjestämme ihmisyhteisöt ja niiden väliset suhteet radikaalisti uudella tavalla”. Peltonen korostaa, että antroposeeni ei koske vain ilmastonmuutosta, vaan myös uutta tapaa ymmärtää, mikä on ihminen. Tämän näkemyksen mukaan ihminen on erottamaton osa luontoa ja ympäristöä, eikä luontoa tulisi nähdä vain passiivisena taustana ihmisen toimille. “Emme ole olemassa ilman muita eliöitä sisällämme. Esimerkiksi ihmisessä olevista soluista itse asiassa vain noin kymmenen prosenttia on ihmissoluja. Ihmiset ovat pikemminkin jonkinlaisia hybridejä, jotka koostuvat osittain muista eliöistä ja käyttämästämme teknologiasta.” Toimittaja: Sandra Nenonen Kuva: Pixabay.com Hannes Peltosen haastattelu kuultiin Radio Moreenin Kuuntele tutkijaa -ohjelmassa 6.4.2021.