EPISODE · Aug 11, 2025 · 55 MIN
11. Kun usko on perheen pää - Riikka Peltola kasvoi rukoilevaisten eetoksessa
from Lahko
Riikka Peltola kasvoi Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhteisössä. Rukoilevaiset on yksi luterilaisen kirkon herätysliikkeistä, jonka sanomaa Riikan kotona tulkittiin erityisen ankarasti. Perheen toistuviin rutiineihin kuuluivat päivittäiset rukoukset sekä jatkuva maailmanlopun pelko. Jossain vaiheessa Riikan vanhemmat harkitsivat jopa omaisuutensa ennenaikaista jakamista lapsilleen maailmanlopun varalta. Monet arkipäiväiset lasten ja nuorten elämään kuuluvat asiat olivat kiellettyjä, ja Riikka kokikin lapsuudessa voimakkaita ulkopuolisuuden tunteita suhteessa ikätovereihinsa. Jatkuva synnintunto ja huoli mahdollisista rikkeistä Jumalaa vastaan tekivät elämästä ahdistavaa. Lohtua Riikka löysi kuitenkin rikkaasta ja elävästä mielikuvitusmaailmasta, jossa uskonnollinen ahdistus hellitti. Opiskeluiässä Riikka alkoi ottaa etäisyyttä rukoilevaisiin sekä perheeseensä. Mutta vaikka rukoukset ja kodin ilmapiiri jäivät taakse, monenlaiset identiteettikysymykset nousevat pintaan, kuten monille tiukassa yhteisössä kasvaneille käy. * Tämä kausi on julkaistu ensimmäisen kerran Podmessa kesällä 2023.. Jos tykkäät kuulemastasi, kaikki jaksot on kuunneltavissa jo nyt osoitteessa Podme.com - ja mikä parasta, ilman mainoksia tottakai. Sieltä löytyy myös samojen tekijöiden toinen sarja Loukussa. Kipin kapin siis osoitteeseen Podme.com. Lähteet: Marianpäivän saarna: https://www.youtube.com/watch?v=vPPJ3SdSbr8 Torinon käärinliinoista kertova nuorten iltahttps://www.youtube.com/watch?v=iX8Tb0uHGic&t=1457s Uskontojen Uhien Tuki www.uskotojenuhrientuki.fi.
NOW PLAYING
11. Kun usko on perheen pää - Riikka Peltola kasvoi rukoilevaisten eetoksessa
No transcript for this episode yet
Similar Episodes
Jun 30, 2026 ·1m
Jun 29, 2026 ·1m
Jun 28, 2026 ·43m
Jun 28, 2026 ·44m
Jun 27, 2026 ·46m