EPISODE · Aug 25, 2026 · 1H 24M
87. ”Vappu vuoden ympäri” – Aikamatka 90-luvun Torremolinokseen, ft. Jirkka Jurvanen
from Arkea ja aurinkoa – podcast Espanjasta
Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunJirkka Jurvanen saapui Espanjaan vuonna 1989. Hän ajoi Suomesta Espanjaan kahden kaverinsa kanssa -75-vuosimallin Ford Transitilla – eikä oikeastaan edes tiennyt, missä Torremolinos sijaitsee. Suurempia suunnitelmia kaveruksilla ei ollut.Periltä, sen ajan bilemekasta Torremolinoksesta, löytyi maailma, jota nuori mies ei voinut vastustaa. "Olen nähnyt aivan kaiken", mies sanoo ja kertoo, että silloin kaikki tuntuivat elävän hetkessä. ”Elettiin niin kuin huomista ei olisikaan.”Tässä jaksossa Jirkka vie kuulijan 1990-luvun Aurinkorannikolle. Mies oli maassa tuolloin ilman työ- ja oleskelulupia, teki pimeästi baarihommia ja päätyi keskelle elämää, josta ei Suomessa olisi osannut edes haaveilla. Ja siihen elämään hän ihastui.Railakasta elämää jaksoi aikansa. Sitten alkoi oman paikan etsiminen.Nyt Jirkka asuu Yunquerassa, pienessä vuoristokylässä Málagan maakunnassa, ja työskentelee yrittäjänä audiovisuaalisella alalla. Hän on ollut mukana muun muassa Aurinkorannikolla kuvatuissa Love Island- ja Temptation Island -tuotannoissa sekä Kyllä isä osaa Espanjassa -elokuvassa.Tervetuloa railakkaalle aikamatkalle pesetojen ja huolettoman nuoruuden Espanjaan! Seuraa podcastia Instagramissa: www.instagram.com/arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute
Embed this episode
NOW PLAYING
87. ”Vappu vuoden ympäri” – Aikamatka 90-luvun Torremolinokseen, ft. Jirkka Jurvanen
No transcript for this episode yet
Similar Episodes
No similar episodes found.
Similar Podcasts
No similar podcasts found.