Arkea ja aurinkoa – podcast Espanjasta

PODCAST · society

Arkea ja aurinkoa – podcast Espanjasta

Espanja pintaa syvemmältä! Viikottain ilmestyvissä jaksoissa kurkistetaan syvälle Espanjan kulttuuriin, tapoihin ja Espanjaan asuinmaana, sekä tietysti ulkomailla asuvan suomalaisen sielunelämään. Podia juontaa Málagan kaupungissa asuva Alma, joka on asunut Espanjassa jo lähes 20 vuotta. Alma vie kuulijan syvälle Espanjaan – Andalusian katujen vilinään, kuumiin kesäiltoihin ja feria-tungokseen – ja toisinaan ääneen pääsevät myös muut Espanjassa asuvat suomalaiset.Inspiroidu tarinoista, jotka tarjoavat vertaistukea Espanjassa asuville suomalaisille sekä arvokkaita oppitunteja muutosta haaveileville.

  1. 72

    71. Maailman kuuluisin taulu poliittisena pelinappulana – Picasson Guernicasta kiistellään jälleen

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunPablo Picasson Guernica-teoksen voi nähdä Madridin Museo Reina Sofíassa. Maalari itse ei koskaan nähnyt kuuluisinta teostaan edes kotimaassaan Espanjassa, sillä hän vastusti Francon hallitusta vimmatusti, eikä suostunut siihen, että maalaus päätyisi diktaattorin käsiin. Siviilien pommituksen kauhuista syntynyt teos kulki vuosikymmeniä maanpaossa ja saapui Espanjaan vasta diktatuurin päätyttyä.Nyt sama maalaus on jälleen kiistan ytimessä: se halutaan siirtää Baskimaahan, ja hanke on käynnistänyt poliitikkojen kovan nokkapokan. Miksi maalaus puhuttaa niin paljon? Tervetuloa kuuntelemaan!Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  2. 71

    70. 10 vuotta Espanjassa – SASU SALIN kertoo elämästä Euroopan kovimmassa koripallomaassa

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunKoripallotähti Sasu Salin on asunut Espanjassa jo 10 vuotta. Vuonna 2015 suomalainen huippukoripalloilija siirtyi Gran Canarialle, ja sen jälkeen ura on jatkunut Málagassa ja Teneriffalla. Nyt Suomen koripallomaajoukkueen kapteeni pelaa Madridissa.Mutta millaista arki on Espanjassa suomalaisen koripalloammattilaisen näkökulmasta? Tässä jaksossa Susijengin kapteeni kertoo kohtaamistaan kulttuurieroista, perhe-elämästä Espanjassa ja paljastaa lempitapaksensa!Jaksossa puhutaan myös Espanjan koripallo- ja fanikulttuurista ja siitä, miksi Espanja oli Sasulle jo nuorena unelmien koripallomaa. Tervetuloa kuuntelemaan!Jaksossa mainittu linkki:Sasu Salin Instagramissa: www.instagram.com/sassuliSusijengin kotisivut: www.basket.fi/susijengiMadridin Estudiantesin kotisivut: www.movistarestudiantes.com Seuraa podcastia Instagramissa: www.instagram.com/arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  3. 70

    69. Miksi Espanjassa ei ole putkiremontteja? – Kerrostaloelämä ja naapurisopu espanjalaisittain

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunEspanjalaisessa kerrostalossa asuminen on aika erilaista kuin Suomessa. Suomalaiselle saattaa tulla shokkina vaikka se, että naapurista kuuluu kattiloiden kolinaa vielä yhdeltätoista illallakin. Tässä maassa arki on äänekkäämpää, ja konfliktit selvitetään yleensä kasvokkain, eikä nimettömiä heippa-lappuja liimailla yhteisille ilmoitustauluille.Mitä muita eroja Suomen ja Espanjan väliltä löytyy? Tässä jaksossa sukellat espanjalaiseen kerrostaloarkeen ja siihen, millaista on elää yhteisössä, jossa seinien läpi voi välillä kuulla naapurien elämää yllättävän tarkasti. Jaksossa käydään läpi myös, miten espanjalainen taloyhteisö toimii käytännössä: mitä kokouksissa tapahtuu, kuka päättää asioista ja miksi suomalaiselle tutut asumisen ratkaisut eivät aina toimi Espanjassa. Taustalla vaikuttaa Ley de Propiedad Horizontal, Espanjan kiinteistölaki, joka määrittää koko taloyhteisöelämän pelisäännöt. Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  4. 69

    68. "Elin paratiisissa", sanoo Córdobaan 80-luvulla muuttanut flamencokitaristi Raul Mannola

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunRaul Mannola päätyi kuin kohtalon oikusta Córdobaan vuonna 1986. Andalusian sisämaan kaupungin musiikkipiirit tekivät lähtemättömän vaikutuksen – ja mies päätti jäädä sinne opiskelemaan flamencoa.Nykyään Mannola on yksi Pohjoismaiden arvostetuimmista flamencokitaristeista. Pitkän uransa aikana hän on esiintynyt laajasti ympäri maailmaa ja opettanut flamencoa jopa Madridin konservatoriossa. Hän jos kuka osaa avata meille maallikoille, mistä flamencossa oikeasti on kyse.Tässä jaksossa Raul Mannola kertoo poikkeuksellisen elämäntarinansa – tänä vuonna tulee täyteen 40 vuotta Espanjassa. Samalla sukellamme 1980-luvun Espanjaan ja tietenkin flamencoon: sen rytmeihin, perinteisiin ja sieluun.Jaksossa mainittu linkki:Raul Mannola YouTubessa: www.youtube.com/@RaulMannolaXRaul Mannolan kvintetti: www.youtube.com/@auroraclaraband4016Raul Mannolan flamencolevy Siete Mares (kitara ja klarinetti): Siete Mares SpotifyssaSeuraa podcastia Instagramissa: www.instagram.com/arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  5. 68

    67. Huono omatunto ja muita ulkomaille muuttamisen sivuvaikutuksia

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunMikä ulkomailla asumisessa ahdistaa? Itse olen skipannut suomalaisen pääsiäisen ja vapun jo useampana vuotena ja omaksunut tilalle joitain paikallisia perinteitä. Siitä tulee joskus huono omatunto.Miten paljon omia suomalaisia tapoja pitäisi ylläpitää? Saako niitä unohtaa? Entä voiko uuteen maahan integroitua niin hyvin, että on jonkun mielestä yhtäkkiä liian vähän suomalainen?Päänvaivaa aiheuttaa myös kahden maan päällekkäinen byrokratia ja se, ettei aika ja rahat tahdo riittää sekä Suomessa matkailuun että muualla reissaamiseen. Voiko kesän Suomessa skipata?Näitä pohditaan tämän päivän podijaksossa. Tervetuloa mukaan!Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  6. 67

    66. Kolmen viikon työkeikka muuttui uudeksi elämäksi Bilbaossa – vieraana Anne-Sophie Balac

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunSuomalais-ranskalaisen Anne-Sophie Balacin kolmen viikon työkeikka Bilbaon satamassa venyi ensin puolentoista vuoden mittaiseksi – ja lopulta hän muutti Espanjaan pysyvästi.Alkuaikaa varjostivat koronapandemia, Espanjan tiukat rajoitukset ja myöhemmin tuore äitiys. Työmatkalla Anne-Sophie pysäytettiin päivittäin, kun poliisi tarkisti jokaisen autoilijan kulkuluvat. "Pelotti", hän muistelee.Korona vaikeutti myös espanjan oppimista ja omien ystävien löytämistä. Vähitellen Anne-Sophie kuitenkin oppi kielen, löysi oman kaveripiirin ja kotiutui Pohjois-Espanjaan.Tässä jaksossa hän kertoo, millaista oli rakentaa uusi elämä Bilbaossa keskellä pandemiaa – ja miten kaupungista tuli lopulta koti.Tässä jaksossa puhumme:- Espanja koronapandemian aikana- Pohjois-Espanja asuinpaikkana- Espanjan oppiminen- Baskin kieli ja baski-identiteetti- Töiden haku EspanjassaJaksossa mainittu linkki:Anne-Sophie Balac Instagramissa: www.instagram.com/sophie_from_finlandSeuraa podcastia Instagramissa: www.instagram.com/arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  7. 66

    65. Espanjan pääsiäinen on ikkuna kauas menneisyyteen

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunVuosisatoja vanha historia herää eloon keskellä katua joka pääsiäinen Espanjassa. Semana Santan juuret ulottuvat syvälle keskiajalle, aina Katolisiin kuninkaisiin asti ja jopa siitä pidemmälle. Onko pääsiäinen harrasta uskonnon harjoitusta – vai onko se jo enemmän elävää historiaa, kulttuuriperintöä ja taidetta? Tervetuloa kuuntelemaan!Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  8. 65

    64. Espanja luonnon armoilla – oudot säät ja vaaralliset ääri-ilmiöt

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunEspanjassa riittää erikoisia sääilmiöitä Saharan pölystä kuiviin helletuuliin, rankkasateisiin ja maanjäristyksiin. Mutta milloin tavallinen sää muuttuu ihmiselle vaaralliseksi? Ja mitä vakavia luonnonkatastrofeja Espanjassa on koettu viime vuosina. Tervetuloa kuuntelemaan!Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  9. 64

    63. Espanjalaiset juuret syvenivät vasta aikuisena – vieraana gynekologi Laura Trujillo Madridista

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunSuomessa kasvaneen Laura Trujillon espanjalainen isä ei puhunut menneisyydestään. Kotona ei myöskään puhuttu espanjaa, eikä Espanja ollut juuri läsnä arjessa. Paellaa isä valmisti kuitenkin mielellään!Silti elämä vei Laura Trujillon lopulta samaan maahan, josta hänen isänsä oli 1970-luvulla lähtenyt. Kuin kohtalon oikusta, Laura rakastui Suomessa espanjalaiseen mieheen. Lauran lääkärinopintojen valmistuttua pariskunta muuttikin 10 vuotta sitten Madridiin, ja sillä tiellä Laura on edelleen.Tässä jaksossa puhumme:- Lauran lapsuudesta suomalais-espanjalaisessa perheessä- Miten Laura oppi espanjan kielen- Oman lapsen kaksikielisyys- Lapsiarki Madridissa- Vaihdevuosien hoito EspanjassaJaksossa mainittu linkki:Laura Trujillo Instagramissa: www.instagram.com/dralauratrujilloSeuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  10. 63

    62. Naisen paikka Espanjassa – rikkooko todellisuus ennakkoluulot?

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunEspanja on yhä monen suomalaisen mielikuvissa machokulttuurin maa. Samaan aikaan maa on säätänyt Euroopan edistyksellisimpään kuuluvaa tasa-arvolainsäädäntöä: isille ja äideille samat, täysin palkalliset vanhempainvapaat, tiukka suostumuslaki ja jopa oikeus sairauslomaan kuukautiskivuista.Miten nämä kaksi kuvaa mahtuvat samaan todellisuuteen? Tervetuloa kuuntelemaan ja ottamaan selvää!Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  11. 62

    61. Unelmakoti Andalusiassa – rustiikki talo remontilla kodiksi, vieraana Marjo Malinen

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluun Marjo Malinen asuu Alhaurín el Grandessa, pienessä andalusialaisessa kaupungissa Málagan maakunnassa. Hän muutti Espanjaan kymmenen vuotta sitten ja asui alkuvuodet vuokralla eri puolilla maakuntaa.Neljä vuotta sitten Marjo rakastui noin 80–90-vuotiaaseen andalusialaiseen kaupunkitaloon. Monen muun silmissä talo oli kaikkea muuta kuin unelma: rapistuvat seinät, epäilyttävät sähkövedot ja tuurilla toimiva viemäröinti.Mutta Marjo näki talossa jotain, mitä muut eivät nähneet – historian, tunnelman ja ennen kaikkea mahdollisuuden.Kaupat syntyivät, ja Marjo muutti taloon. Kun remonttibudjetti oli kolmen vuoden jälkeen kasassa, käynnistyi perusteellinen saneeraus: sähköt ja viemärit uusittiin, rakenteita muutettiin ja taloon lisättiin ikkunoita. Käytännössä koko talo rakennettiin uudelleen.Tässä jaksossa Marjo Malinen kertoo, miten remontti eteni vaihe vaiheelta sekä kertoo oman remonttibudjettinsa. Lisäksi saat jaksosta konkreettisia vinkkejä, mikäli haaveenasi on löytää oma "remontoijan unelma" Andalusian auringon alta.Jaksossa mainitut linkit:Marjo Malisen kotisivut: marjomalinen.comMarjo Malinen Instagramissa: marjomalinenpropertyMarjo Malinen Facebookissa: marjomalinenpropertyconsultantSeuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  12. 61

    60. Espanjan byrokratia – näin selviät voittajana

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunMahdoton byrokratian himmeli – vai suomalaiselle tuntematon toimintaympäristö, jossa toimii kuin toimiikin logiikka?Tässä jaksossa käyn läpi Espanjan rakenteen: valtio, itsehallintoalue ja paikallishallinto. Kutsun sitä byrokratian pyhäksi kolminaisuudeksi. Kun ymmärrät, kuka päättää mistäkin, koko järjestelmä alkaa hahmottua!Saat selkeän kokonaiskuvan siitä- miksi Espanjan byrokratia tuntuu hankalalta- miten byrokratia toimii- ja miten vältät umpikujan virkailijan kanssa.Lisäksi paljastan “salaisen aseen”, jonka avulla voit hoitaa lähes kaiken ilman jonottamista – ja seurata, ettei yksikään viranomaiskirje mene ohi.Tämä jakso ei ole valitusvirsi, vaan selviytymisopas arjen pakollisiin paperisotiin.Kun kuuntelet jakson loppuun asti, et enää pelkää Espanjan byrokratiaa – vaan osaat toimia sen kanssa. Tervetuloa mukaan byrokratiaviidakkoon!Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  13. 60

    59. Gran Canaria pintaa syvemmältä: Vieraana videotuottaja Joel Westermarck

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunJoel Westermarck muutti Gran Canarialle ollessaan vasta 9-vuotias. Hän siis kasvoi saarella ja kävi siellä koulunsakin – kuten kuka tahansa paikallinen. Suomi pysyi elämässä mukana vuosittaisilla kesälomareissuilla.Nyt Joel on 35-vuotias yrittäjä. Hän pyörittää saarella omaa videotuotantoyhtiötä, jossa toimii itse kuvaajana. Jaksossa Joel kertoo kotikaupungistaan Las Palmasista ja siitä, miten Gran Canarian etelä- ja pohjoisosat eroavat toisistaan. Joel kertoo myös, minkälaista arki on saarella, jossa melkein "oletetaan, että hommat venyy". Puhumme myös saaren hintatasosta, kulttuurista ja gastronomista. Lisäksi Joel kertoo perheensä omistamista luola-asunnoista, jotka he ovat itse kunnostaneet. Luolat sijaitsevat upealla paikalla vuoristossa, kauniin luonnonpuiston suojissa. Yksi luolista on muutettu jopa saunaksi – ja saunaa Joel kehuu maailman parhaaksi.Jaksossa mainitut linkit:Joel Wetermarckin tuotantoyhtiön verkkosivut: magneticfilmcreations.comTuotantoyhtiö Instagramissa: www.instagram.com/joel_westermarckSeuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  14. 59

    58. Talonvaltaukset Espanjassa – aiheellinen vai liioiteltu pelko?

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluun Okupa-ilmiö herättää Espanjassa voimakkaita tunteita ja näkyy usein mediassa dramaattisina otsikoina. Mutta miten talonvaltaukset todellisuudessa tapahtuvat, kuinka yleisiä ne ovat ja ennen kaikkea: onko maassa turvallista omistaa asunto? Tässä jaksossa selvitän juurta jaksaen, mitä eroa on kotirauhan rikkomisella (allanamiento de morada) ja tyhjillään olevan asunnon valtaamisella (usurpación), ja mikä on näitä vielä yleisempi ongelma Espanjan asuntomarkkinoilla. Kerron myös, miksi omistaja ei saa toimia omin päin ja vain vaihtaa lukkoja vallatun asunnon oveen, ja miten laillinen häätöprosessi toimii.  Jakson lopussa käyn läpi konkreettisesti, miten asunnon omistaja tai vuokranantaja voi varautua riskeihin Espanjassa. Tervetuloa kuuntelemaan!Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  15. 58

    57. "Espanjassa elämme puolet halvemmalla kuin Suomessa", sanoo Eino Vesa Almogíasta

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunMiksi odottaa eläkeikään? Näin ajatteli 58-vuotias Eino Vesa, jätti eroilmoituksen työpaikalle ja muutti vaimonsa kanssa Espanjaan. Oikeastaan muutto oli ollut vaimon idea. Einoa oltiin pehmitelty monilla Espanjan lomamatkoilla, ja lopulta joku vaan kolahti pienessä andalusialaisessa kylässä, Almogíassa. Tänne muutettaisiin.Vaimo löysi kylästä edullisen asunnon, vuokra vain 380 euroa. Muutto oli ajateltu alusta asti pysyväksi. Alun byrokratia oli espanjaa ja englantia puhumattomalle miehelle haastavaa, mutta rauhassa, asia kerrallaan, elämä saatiin rullaamaan uudessa maassa.Tässä jaksossa Eino Vesa kertoo, miltä elämä näyttää nyt, kun muutosta on kulunut muutama vuosi.Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  16. 57

    56. Onko Espanjan kahvi sinusta pahaa? – Tässä syy

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunMoni suomalainen väittää, että espanjalainen kahvi on pahaa. Jopa niin pahaa, että juhlamokkapaketti kulkee matkalaukussa mukana Espanjaan asti. Mutta mistä tämä maine oikein tulee?Tässä jaksossa sukelletaan espanjalaisen kahvin historiaan ja ilmiöön nimeltä torrefacto – sokerin kanssa paahdettuun kahviin, joka on jättänyt pysyvän jäljen Espanjan kahvikulttuuriin ja ulkomaalaisten makumuistoihin. Mikä torrefacto on, miksi sitä on juotu vuosikymmeniä, ja miksi sen maku jakaa mielipiteitä yhä tänäkin päivänä?Jakson lopuksi selviää myös, miksi Espanjaa ei enää voi kutsua huonoksi kahvimaaksi – ja miten tilaat baarissa kahvisi oikein!Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  17. 56

    55. Julia Ahvenainen asuu alle sadan asukkaan kivikylässä Pohjois-Espanjassa: "Täällä ei ole ikinä tylsää"

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunPuurakentamisen asiantuntija Julia Ahvenainen asuu pienessä Maderuelon kylässä miehensä Manuelin kanssa. Siellä he saunottavat paikallisia – itse rakentamassaan puusaunassa tietenkin. Keskiaikaisesta kylästä ei löydy kauppaa tai terveyskeskusta, mutta ravintoloita ja baareja on sen sijaan jopa kolmin kappalein!Jaksossa puhumme muun muassa näistä asioista:- Minkälaista on asua kylässä, jossa on vain kourallinen asukkaita- Miksi puurakentaminen on kasvava trendi Espanjassa- Miksi Espanjaan kaivataan lisää puuosaamista, vaikkapa Suomesta- Mitä puurakennuksia Espanjassa jo on- Minkälainen on Espanjan työkulttuuri- Espanjan palkkataso ja elintasoTervetuloa kuuntelemaan!Jaksossa mainitut linkit:Julia Ahvenainen LinkedInissä: Julia AhvenainenJulia Ahvenainen Instagramissa: julia_ahvenainenSeuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com 

  18. 55

    54. Espanjan fiestat ja feriat – maan yhteisöllisyyden rakentajat

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluun Tässä jaksossa sukelletaan Espanjan fiestojen ja ferioiden maailmaan! Kuinka paljon virallisia vapaapäiviä maassa on? Mitä eroa on fiestalla ja ferialla? Mitkä ovat Espanjan suurimmat kaupunki- ja kansanjuhlat vuonna 2026? Samalla avataan espanjalaista juhlakulttuuria ja sitä, miten juhlien avulla vahvistetaan alueellista yhteisöllisyyttä ja jopa yhteiskuntaa. Tervetuloa kuuntelemaan!Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  19. 54

    53. Päivitä tietosi Espanjasta: puheenaiheet, ilmiöt ja uutiset vuonna 2025

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunMistä Espanjassa puhuttiin vuonna 2025? Tässä jaksossa käydään läpi vuoden suurimmat uutiset, ilmiöt ja puheenaiheet – politiikasta kulttuuriin ja Google-hauista Spotify-hitteihin. Jakso on täydellinen kertaus kenelle tahansa Espanjasta kiinnostuneelle. Tervetuloa kuuntelemaan!Jaksossa mainitut linkit:39. Espanjan asuntomarkkinat umpisolmussa – mikä on syy, mikä seuraus?35. Espanja palaa – kuumien kesien surullinen kääntöpuoliSeuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  20. 53

    52. Jouluspesiaali Espanjasta

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunEspanjalainen joulu on hyvin erilainen kuin suomalainen joulu. Espanjassa joulupukki on pitkälti kauppakeskusten maskotti, eikä piparkakkutalokaan pysy kasassa Välimeren kosteudessa: sokeri sulaa pois ja piparilevyt vettyy.Joten mistä joulutunnelma syntyy palmujen alla? Sitä selvitetään tässä jaksossa.Jaksossa vierailevat Anna-Leena Leinonen Sevillasta ja Maija Salmi Barcelonasta. He kertovat, miten rakentavat joulutunnelman Espanjassa.Kuuntele jaksot, jossa he vierailivat aikaisemmin:18. "Lukion espanjasta ei ollut apua Andalusiaan muuttaessa" – Vieraana Anna-Leena Launonen Sevillasta 42. Mañana-kulttuuri kertoo mielen joustavuudesta, sanoo toimittaja Maija Salmi BarcelonastaSeuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  21. 52

    51. Kaikki Espanjan gastronomiasta – oppaana huippukokki Jani Paasikoski Barcelonasta

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunTässä jaksossa käydään perusteellisesti läpi se, mitä on espanjalainen gastronomia. Barcelonassa noin 20 vuotta uraa tehnyt huippukokki Jani Paasikoski on oikea henkilö kertomaan meille, mitä espanjalainen keittiö oikeastaan on. Jakson aikana Jani vastaa myös moniin suomalaisia askarruttaviin kysymyksiin:- Mikä on hyvän paellan määritelmä? - Mikä ruoka on suosittu callos a la madrileña?- Mitä äyriäisiä suomalaiset eivät yleensä ole maistaneet? Tervetuloa kuuntelemaan!Jaksossa mainitut linkit:Jani Paasikoski Instagramissa: www.instagram.com/jani.storeJani Paasikosken verkkosivut: www.janipaasikoski.comSeuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com 

  22. 51

    50. 10 asiaa, jotka opin muutettuani Espanjaan

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunKun muutin Espanjaan, olin 26-vuotias. Toisin sanoen: olin innokas mutta naiivi. En tiennyt maan yhteiskunnasta, kulttuurista tai käytännöistä juuri mitään, ja ensimmäisestä vuodesta tuli todellinen arkisen elämän esterata. Piti hankkia NIE-numero, puhelinliittymä ja bussikortti – kaikki ilman kielitaitoa ja ilman tukiverkostoa, jolta kysyä apua.Silti kaikesta selvittiin. Arki alkoi vähitellen asettua paikoilleen, ja pieni askel kerrallaan opin uudessa maassa elämisen logiikan: mikä toimii, mikä ei, ja miten asioita kannattaa hoitaa.Nyt, 45-vuotiaana ja lähes 20 vuoden kokemuksella, kokoan yhteen kymmenen tärkeintä oppia, jotka Espanjaan muutto on minulle opettanut. Tervetuloa kuuntelemaan! Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  23. 50

    49. Napit kaakkoon! Joulun startti espanjalaisittain

    Jakson alussa mainitut kirjat:Libro de amistad rellenable ”Astronauta” (Ystäväkirja “astronautti”)Libro de amistad rellenable ”Gato” (Ystäväkirja “kissa”)Libro de amistad rellenable ”Unicornio” (Ystäväkirja “yksisarvinen”)Libro de amistad rellenable ”Momia” (Ystäväkirja “muumio”) Espanjan joulukausi käy täydellä teholla ja se näkyy kaikkialla. Kaupungit kilpailevat keskenään näyttävimmistä valoista, ja Málaga on tästä täydellinen esimerkki – sen valoshow’t vetävät ihmisiä puoleensa kuin festarit.Tässä jaksossa pureudun siihen, mikä tekee espanjalaisesta joulun odotuksesta niin äänekkään ja ainutlaatuisen.Onko Espanjassa joulutoreja? Vietetäänkö Espanjassa pikkujouluja? Mitä ovat belénit? Ja mistä tulee espanjan kielen sana ”navidad” – joulu? Kaikkeen tähän löytyy vastaus jaksosta!Seuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com 

  24. 49

    48. Uusi maa, uusi identiteetti? – Vieraana kaksoiskansalainen Susana Nevado

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunMitä tapahtuu, kun paljasjalkainen madridilainen muuttaa Suomeen ja siirtää sinne koko elämänsä? Sen tietää taiteilija Susana Nevado, joka on asanut suurimman osan elämästään Suomen Turussa.Hiljattain takaisin Madiridiin muuttaneella naisella on nykyään kaksoiskansalaisuus, ja hän jopa opettaa suomen kieltä lapsille ja aikuisille Madridissa. Vaikuttavaa!Susana sanoo jaksossa, että hän tuntee itsensä suomalaiseksi – ja tietysti myös espanjalaiseksi. Hän on omien sanojensa mukaan ennen kaikkea suomalainen taiteilija. Pohdimmekin tässä jaksossa, mistä identiteetti rakentuu, kuinka kauan uuteen maahan kiinni kasvamiseen menee, ja mitä se vaatii ulkomaalaiselta.Tervetuloa kuuntelemaan!Susana Nevado Instagramissa: www.instagram.com/susananevadoSeuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com 

  25. 48

    47. Kulttuurishokki – elämän suola vai arjen koetinkivi?

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunEspanjaan muutto on yhdestä kulttuurishokista toiseen törmäilyä. Vai onko?Mikä edes on kulttuurishokki? Milloin kyse on vain uudesta tavasta – ja milloin jostain, mikä iskee arvojen ytimeen? Tässä jaksossa avaan omia Espanja-vuosinani koettuja tilanteita: niitä hämmentäviä, hauskoja ja nöyryyttäviäkin hetkiä, jotka pakottivat päivittämään aivojen tehdasasetuksia. Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  26. 47

    46. Huumeet symboloivat diktatuurin jälkeistä vapautta, sanoo toimittaja Mika Heikkilä Málagasta

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunTänään podissa on mukana Málagan kaupungissa asuva freelance-toimittaja Mika Heikkilä. Hän tuntee Aurinkorannikon kuin omat taskunsa. Jaksossa hän kertoo muun muassa, miten Fuengirolan Suomi-yhteisö sai alkunsa ja onko Aurinkorannikolla todella 30 000 suomalaista. Puhumme myös Aurinkorannikon varjopuolista. Keskustelemme muun muassa rannikon rikollisuudesta ja siitä, miten esimerkiksi huumeet näkyvät katukuvassa ja arjessa. Tämän jakson kuunneltuasi tiedät Aurinkorannikosta paljon enemmän – tervetuloa kuuntelemaan!Seuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoa Vieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com 

  27. 46

    45. El Pimpi – Málagan viehättävin viinitupa on kuin elävä museo

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluun Tänään kerron El Pimpistä, Málagan legendaarisesta viinituvasta. Se on paikka, jossa opiskelijat, taiteilijat ja matkailijat ovat istuneet samojen tammitynnyrien äärellä jo yli viisikymmentä vuotta.Viinituvan nimi saa suomalaisen aina vähän tirskahtamaan. Nimen alkuperä onkin vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin koko El Pimpin tarina. Tervetuloa kuuntelemaan! Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  28. 45

    44. Espanja elää omassa ajassaan – kirjaimellisesti

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunOletko huomannut, että Espanjassa kello tuntuu kulkevan eri tahtiin kuin muualla maailmassa? Aika ei lopu koskaan kesken, vaan se on kuin ehtymätön luonnonvara, jota voi käyttää – tai tuhlata – täysin omassa tahdissa. Täällä ei kiirehditä edes silloin, kun pitäisi.  Espanjalaisen ajantaju hämmentää jokaista kello kaulassa kulkevaa pohjoismaalaista. Suomessa sanotaan, että aika on rahaa. Espanjassa aika on ystäviä, ruokaa ja elämää. Mistä tämä johtuu? Kuuntele jakso ja ota selvää! Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  29. 44

    43. Autónomo-yrittäjyys Espanjassa – kulut, byrokratia ja kenelle sopii

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunTässä jaksossa puretaan auki, mitä tarkoittaa olla "autónomo" – itsenäinen ammatinharjoittaja, toiminimiyrittäjä tai freelancer – Espanjassa. Käyn läpi, kenelle autónomo-yrittäjyys sopii, miten sen voi perustaa, mitä maksuja ja velvollisuuksia siihen liittyy ja mikä on minkä tahansa autónomon paras ase Espanjan byrokratiasta selviytymiseen. Kerron myös lopuksi, miksi itse päätin ryhtyä autónomoksi – ja miltä elämä on sen jälkeen näyttänyt. Tervetuloa jakson pariin! Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  30. 43

    42. Mañana-kulttuuri kertoo mielen joustavuudesta, sanoo toimittaja Maija Salmi Barcelonasta

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunVuonna 2008 Espanjaan muuttanut Maija Salmi ei kaihda seikkailuja. Hän on kiertänyt Etelä-Amerikan vankiloissa ja siirtolaisten mukana Meksikossa sekä hengittänyt kyynelkaasua Venezuelassa hallituksen vastaisissa mielenosoituksissa. Nyt nainen asuu Barcelonassa ja raportoi Espanjasta Suomeen Ylen kirjeenvaihtajana. Tässä jaksossa puhumme siitä, minkälainen uutismaa Espanja oikein on. Käymme läpi viime aikojen mielenkiintoisia uutisaiheita sekä sitä, minkälaisia uutismedioita Espanjassa on. Espanjassa esimerkiksi tiedotusvälineisiin luotetaan vähemmän kuin Suomessa – miksi näin on? Keskustelemme myös siitä, miten Espanjasta uutisoidaan Suomessa. Maija Salmi kertoo esimerkiksi, mitä kaikkien suomalaisten kuuluisi tietää Espanjasta. Jaksossa mainitut linkit:Maija Salmen tietokirja Paholaisen juna (Atena, 2015)Maija Salmen ja Meeri Koutaniemen kirja Ilopangon vankilan naiset (Like, 2021) Maija Salmi Instagramissa: maija_salmi Seuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoa  Vieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com 

  31. 42

    41. Espanjan kansallispäivä: mitä 12. lokakuuta oikeastaan juhlitaan?

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluun12. lokakuuta Espanjassa juhlitaan espanjalaisuutta, mutta myös muistellaan ristiriitaista menneisyyttä. Fiesta Nacional de España on toisille ylpeyden aihe, toisille ikävä muistutus kolonialismin ajasta. Useimmille päivä tarkoittaa kuitenkin vain ylimääräistä vapaapäivää kalenterissa. Mitä 12. lokakuuta siis juhlitaan? Tässä jaksossa puhutaan espanjalaisuudesta, Kristoffer Kolumbuksesta, Uuden Maailman löytymisestä ja siitä, miten päivää muistellaan Espanjassa ja muualla maailmassa. Tervetuloa kuuntelemaan! Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  32. 41

    40. Katalaanin osaaminen avaa ovia, sanoo Jenni Lipponen Terrassasta

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunJenni Lipponen saapui Barcelonaan vuonna 2010 au-pairiksi katalonialais-espanjalaiseen perheeseen. Perheen kahta kieltä puhuvat lapset sekoittivat Jennin pään – hänestä tuntui, ettei hän opi espanjaa eikä katalaania siinä kielien sekamelskassa. Nyt, 15 vuotta myöhemmin, molemmat kielet ovat hallussa, ja Jenni on siitä onnellinen. Hän sanoo, että katalaanin puhuminen ja ymmärtäminen avaa ovia niin työelämässä kuin vapaa-ajalla.Jaksossa puhumme muun muassa: - Barcelonasta matkailukaupunkina- Barcelonan lähialueista- Työhausta Espanjassa- Espanjan palkka- ja elintasoista- Kataloniasta ja katalaanin kielestä- Espanjan työkulttuuristaJaksossa mainitut linkit:Jenni Lipposen Instagram-tili: ithappensinbarcelonaJennin Barcelona-aiheinen blogi: www.ithappensinbarcelona.comSeuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  33. 40

    39. Espanjan asuntomarkkinat umpisolmussa – mikä on syy, mikä seuraus?

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluun Espanjalaisten ykköshuoli on asunto, kertoo Espanjassa mielipiteitä ja asenteita mittaava CIS-tutkimuskeskus kesällä 2025. Asuntomarkkinat ovat kriisissä, kun tavallinen espanjalainen ei tahdo päästä kiinni vuokra- eikä omistusasuntoon.Kriisiytyneille asuntomarkkinoille haetaan syyllisiä kilpaa. Jonkun mielestä syy löytyy turismista, toisen mielestä syyllisiä ovat ahneet asuntosijoittajat. Kolmas hakee syytä vasemmistolaisesta politiikasta ja markkinoiden liiallisesta säätelystä ja neljäs löytää syypään oikeistosta, vapaista markkinoista ja kapitalismista. Mikä on totuus? Missä oikea ongelma piilee? Siihen haetaan vastausta tässä jaksossa! Seuraa podcastia Instagramissa: arkeajaaurinkoaAnna palautetta verkkolomakkeella: arkeajaaurinkoa.com/palaute

  34. 39

    38. Lapsettomuushoidot Espanjassa – Anna Venejärvi tuli äidiksi monen mutkan kautta

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunPitkään Espanjassa asunut Anna Venejärvi oli 39-vuotias, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa hedelmöityshoitoihin Madridissa julkisen terveydenhuollon kautta. Takana oli muun muassa vuosi aktiivista yrittämistä sekä tietoisuus oman hedelmällisyyden rajallisuudesta. Tässä jaksossa Anna kertoo, mitä lapsettomuushoitoja Espanjan julkinen terveydenhuolto tarjosi lähes nelikymppiselle naiselle, missä vaiheessa hän päätti kääntyä yksityisklinikan puoleen, ja mitä hoidot hänelle kaiken kaikkiaan maksoivat. Ja tiedoksi heti alkuun: tarinalla on onnellinen loppu. Anna tuli lopulta äidiksi Espanjassa reilu pari vuotta sitten, kun hänen tytär syntyi terveenä madridilaisessa julkisessa sairaalassa. Hedelmöityshoitojen läpi käyminen oli kuitenkin täynnä ylä- ja alamäkiä ja Anna kertoo tässä jaksossa avoimesti, miten hoidot hänen kohdallaan onnistuivat. Laita napit korville ja kuuntele Annan kokemukset äidiksi tulemisesta Espanjassa. Jaksossa mainitut linkit:Anna vinkkasi jaksossa yhdistyksestä, joka on tarkoitettu lapsettomuudesta kärsiville aikuisille Espanjassa: Red InfértilesJaksossa mainittu podcast Madridista, jota Anna oli tekemässä: Vaya Tela (Spotifyssa)Anna Venejärvi Instagramissa: anna_moimadridSeuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  35. 38

    37. Haaveena Espanjaan muutto? Uskalla ottaa ensimmäiset stepit

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunJos Espanjaan muutto kutkuttelee mielessä, mutta elämäntilanne ei vielä anna myöten, unelmaa ei silti tarvitse lykätä kokonaan tulevaisuuteen. Voit alkaa jo nyt tehdä pieniä asioita, jotka helpottavat ja nopeuttavat muuttoa sitten, kun hetki on oikea – samalla kirkastaen omaa unelmaasi ja vahvistaen rohkeutta tarttua siihen.Tässä jaksossa jaan 10 vinkkiä ja tehtävää, joiden avulla pääset alkuun oman muuttosi suunnittelussa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Laita napit korviin ja inspiroidu! Jaksossa mainitut linkit:- Ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluun- Jakso 2: Opi espanjaa – 10 vinkkiä kielen opiskeluun- Jakso 4: Töihin Espanjaan – 6 mahdollista urapolkua, minkä niistä valitset?Seuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  36. 37

    36. Sini Jaakkonen tunnistetaan Espanjassa kadulla – Suomessa kukaan ei tunne

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunSini Jaakkonen on Barcelonassa asuva suosittu sisällöntuottaja. Suomessa häntä ei kuitenkaan tunneta, koska hän luo sisältöä espanjaksi. Espanjassa hänet sen sijaan tunnistetaan jopa kadulla. Miten Oulusta kotoisin oleva Sini sai koko espanjankielisen maailman syömään kädestään? Se selviää tästä jaksosta, tervetuloa kuuntelemaan!Jaksossa mainitut linkit:Sinin tili Instagramissa (espanjaksi): SinimakeupSinin Youtube-kanava (espanjaksi): SinimakeupSeuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  37. 36

    35. Espanja palaa – kuumien kesien surullinen kääntöpuoli

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunEspanjan kuuma kesä näkyy ikävällä tavalla: maastopalot riehuvat eri puolilla maata. Vuonna 2025 on rikottu taas ennätyksiä, kun maastoa on palanut jo 410 000 hehtaaria. Se on noin 100 000 hehtaaria enemmän kuin edellisenä ennätysvuonna 2022.Tässä jaksossa käydään läpi, miten palot syttyvät, miksi ne leviävät niin hallitsemattomasti – ja millaista on arki maassa, jossa pienikin kipinä voi muuttua tragediaksi. Tervetuloa kuuntelemaan! Seuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  38. 35

    34. Lahdesta Espanjaan 5-vuotiaana – Emma Rantalainen ei kaipaa Suomeen

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunEmma Rantalainen on eksoottinen sekoitus espanjalaisuutta ja suomalaista rauhallisuutta. Hän on asunut käytännössä koko elämänsä Espanjassa, ja vielä 15–20-vuotiaana hän tunsi itsensä täysin espanjalaiseksi – kuten muutkin hänen ympärillään. Vasta myöhemmin hän liitti suomalaisuuden osaksi identiteettiään.Emma Rantalainen tunnetaan vapaasukelluksen kärkinimenä Suomessa: elokuussa 2023 hän teki Hondurasin MM-kisoissa muun muassa kolme vapaan syvyyssukelluksen Suomen ennätystä.Emma on myös maailmaa kiertävä ilma-akrobaatti ja merenneito. Hän esiintyi myös Antonio Banderaksen luotsaaman Teatro Sohon suurproduktiossa Málagassa kaudella 2023–2024.Miamissakin treenaava ja pitkin maapalloa töiden vuoksi reissaava monilahjakkuus löysi kotinsa kuitenkin yllättävästä paikasta: Fuengirolan Los Pacosista, suomalaisten eläkeläisten suosimasta taloyhteisöstä.Jaksossa puhumme muun muassa:- Miltä tuntuu muuttaa Espanjaan 5-vuotiaana- Miten suomen kieli on pysynyt hallussa Espanjassa asuessakin- Mitä on vapaasukellus- Missä on Aurinkorannikon parhaat sukellusvedet- Minkälaista on työskennellä ilma-akrobaattina ja merenneitona- Minkälainen kaupunki Fuengirola on asuaJaksossa mainitut linkit:Emma Rantalainen Instagramissa: emmaamandarEmma Rantalaisen hyvinvointivalmennukset: aqtiveme.comSeuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  39. 34

    33. Bileputki andalusialaisittain – Málagan feria talloo arjen jalkoihinsa

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluun Málagan feria on kymmenen päivän mittainen juhlaputki, joka täyttää kaupungin musiikilla, tanssilla, esityksillä, herkullisella ruoalla ja juomalla – sekä värikkäällä, iloisella tunnelmalla.Tässä jaksossa kuulet kaiken oleellisen tästä Málagan vuoden suurimmasta juhlasta! Kerron muun muassa:- mitä feriat ylipäätään ovat.- miten Málagan feriat saivat alkunsa.- miten ferioita juhlitaan Málagassa.- mitä eroa on päiväferioilla ja iltaferioilla.- mitä on cartojal ja mikä vaara siinä piilee.Jakossa mainitut linkit:- Málagan ferioiden ohjelma ESP: (PDF) Programa Oficial de Feria de Málaga 2025- Málagan ferioiden ohjelma ENG: (PDF) Oficial Programme Feria de Málaga 2025- Feria-alueen kartta: (PDF) Plano Real de la FeriaSeuraa podcastia Instagramissa ja kommentoi: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  40. 33

    32. Espanjassa 25 vuotta asunut Marika Kulju teki matkailusta uran ja elämäntavan

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunAina matkailua intohimoisesti rakastanut Marika Kulju otti työstään vuorotteluvapaata vuonna 2000 ja muutti Málagaan opiskelemaan espanjan kieltä. Tämä päätös johti matkailualan hommiin Aurinkorannikolla, ja pian hän tapasi nykyisen miehensä ja perhe kasvoi kolmella lapsella. Nykyään nainen rakentaa kokonaan uutta uraa – jälleen matkailun alalla – mutta tällä kertaa verkostomarkkinoinnin parissa.Jaksossa puhumme muun muassa:- Marellasta asuinkaupunkina- Kaksikielisyydestä ja kielikriiseistä- Suomen kansalaisuuden vahvistamisesta, kun ulkomailla asuva kaksoiskansalainen täyttää 18-vuotta- Ulkosuomalaisena Suomeen asepalvelukseen menosta- Verkostomarkkinoinnista ja matkailustaTervetuloa kuuntelemaan!Jaksossa mainitut linkit:Marika Kuljun suomenkielinen tili Instagramissa: marikakuljuMarika Kuljun espanjankielinen tili Instagramissa: breakfastontheoceanSeuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  41. 32

    31. Espanjalainen ravintolakulttuuri on kiireettömyyden juhlaa

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunTässä jaksossa kurkataan espanjalaiseen ravintolakulttuuriin. Millaisia ovat tavat ja tottumukset, kun mennään ulos syömään – ja mitä suomalaisen kannattaa ottaa huomioon? Espanjassa ruokailu ei ole pikainen suoritus, vaan sosiaalinen rituaali. Ravintolaan mennään viettämään aikaa, jakamaan annoksia, vaihtamaan kuulumisia ja viihtymään. Myös lapset ovat tervetulleita mukaan, ja heitä huomioidaan monin tavoin. Toisaalta ruoan tilaaminen ja laskun saaminen voi vaatia hieman kärsivällisyyttä – mutta myös se on osa tunnelmaa. Käyn jaksossa läpi myös kuluttajalle hyödyllisiä ravintolalakeja. Tiesitkö esimerkiksi, että ravintoloiden on tarjottava hanavettä pyydettäessä, ja että syömättä jääneet annokset saa pyytää mukaan? Entä miten lasku yleensä jaetaan – ja saako koiran tuoda mukaan? Jos haluat oppia ymmärtämään espanjalaista ravintolakulttuuria pintaa syvemmältä ja syödä ulkona rennommin, tämä jakso on juuri sinulle. Tervetuloa kuuntelemaan!Seuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  42. 31

    30. Voiko Espanjan hanavettä juoda? – Kaikki mitä sinun pitää tietää

    Lataa ilmainen opas: 10 vinkkiä onnistuneen muuton suunnitteluunTässä jaksossa puhutaan vedestä. Onko Espanjan vesijohtovesi puhdasta? Mistä se tulee? Kuinka paljon siinä on kalkkia? Voiko sitä juoda? Entä mitä tekee Brita-kannu jääkaapin ovessa? Vastauksia arjen vesikysymyksiin tässä jaksossa! Seuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  43. 30

    29. Työkielenä espanja – Maari Lehtoviita Valenciasta kertoo Espanjassa opiskelusta, työskentelystä ja yrittämisestä

    Maari Lehtoviita muutti Valenciaan opiskelemaan vuonna 2020. Jo opintojen ohessa hän aloitti työt paikallisella sairaalalla, ja sittemmin hän on ryhtynyt yksinyrittäjäksi – autónomoksi.Jaksossa Maari kertoo, mitä ulkomailla opiskelu maksaa, miten opiskelua voi rahoittaa ja mitä suomalaisen tutkinnon tunnustaminen Espanjassa vaatii. Lisäksi puhumme espanjalaisesta työkulttuurista ja siitä, miltä Maarin arki aurinkoisessa Valenciassa nyt maistuu.Tervetuloa kuuntelemaan!Jaksossa mainitut linkit:Maari Lehtoviita Instagramissa: maarilehtoviitaMaarin fyssaritili espanjaksi ja englanniksi: physiomaari Seuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  44. 29

    28. Uskomattomia asioita Suomessa, joita ei Espanjassa näe

    Suomi vs. Espanja. Ulkosuomalaisen silmin moni suomalaiselle tavallinen asia tuntuu luksukselta, ainutlaatuiselta – tai jopa oudolta. Tässä jaksossa käännän katseeni Suomeen ja teen havaintoja asioista, joita Espanjassa ei näe – eikä ehkä edes voisi kuvitella näkevänsä. Mitä ne ovat?Kuuntele jakso ja ylläty!Seuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  45. 28

    27. Bilbao ja Baskimaa: kirjailija Hanna Lantto avaa ovet baskien kiehtovaan kulttuuriin

    Baskimaa-ekspertti Hanna Lantto innostui baskin kielestä euskerasta jo lukioikäisenä, ja into vei hänet opiskelijavaihtoon Pohjois-Espanjaan. Sittemmin hän on palannut Baskimaahan useita kertoja – välillä tutkijana, välillä asukkaana ja nyt myös kirjailijana.Tässä jaksossa Hanna kertoo alueen identiteetistä, kulttuurista ja lähihistoriasta omakohtaisten kokemusten kautta. Mikä tekee Baskimaasta niin erityisen? Ovatko baskit sellaisia jääriä kuin sanotaan? Entä miten gastronomia liittyy baskien kulttuuriin?Hanna kertoo jaksossa myös, miten syntyi hänen vuonna 2025 julkaistu esikoisromaaninsa Bilbao, jonka tapahtumat sijoittuvat juuri tuolle erikoiselle alueelle.Jaksossa mainitut linkit:Hanna Lanton esikoisromaani: Hanna Lantto, Bilbao (Tammi)Hanna Lantto Instagramissa: lanttohannaSeuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.comHanna Lanton kuva jakson kansigrafiikassa: © Aapo Huhta / Tammi

  46. 27

    26. Selätä puhehäpeä – aktivoi espanjan puhuminen helpoilla nikseillä

    Oletko opiskellut espanjaa, muttet uskalla käyttää sitä? Asutko kenties jo maassa, mutta selviydyt arjestasi ilman kunnon kielitaitoa, koska se on mahdollista – kyllä Espanjassa selviää vaikka mykkänä! Jääkö puhuminen aina ajatuksen tasolle, koska nolottaa tai jännittää?Tässä jaksossa puhun juuri niistä tunteista, jotka saavat niin monet jäämään hiljaisiksi, vaikka sanavarasto jo riittäisi ainakin alkeelliseen puhumiseen.Annan useita käytännön vinkkejä siihen, miten omaa puheen tuottoa voi aktivoida. Opit, miten päästää irti täydellisyyden tavoittelusta, suhtautua virheisiin lempeämmin ja miksi jokainen moka on askel eteenpäin.  Tervetuloa kuuntelemaan!Seuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  47. 26

    25. Juhannus on suuri juhla Espanjassakin

    Juhannus Espanjassa on kaikkea muuta kuin hiljainen mökkiviikonloppu hyttysparven keskellä. Tässä jaksossa kuulet, miten tuli ja kokot liittyvät Espanjan juhannukseen, mitä ovat "júas"-nuket ja miksi paikalliset kävelevät kastautumaan mereen keskiyöllä. Paikalliset rituaalit ovat sekoitus ikiaikaisia pakanaperinteitä katolisilla mausteilla. Lähde mukaan tutkimaan Espanjan riemukasta juhannusta – tervetuloa kuuntelemaan!Seuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

  48. 25

    24. Elämä alkaa auringon laskettua – Málagan rytmi muuttuu kesällä

    Paikallinen välttelee Málagan kesän keskipäivän kuumuutta parhaansa mukaan. Mutta kun ilta saapuu, kaupunki herää eloon. Monet perheet suuntaavat vasta tuolloin rannalle, ja rannat ovatkin monille paikallisille kesän olohuoneita.Kesä-iltaisin kaupungissa on myös runsaasti tapahtumia: ulkoilmaelokuvia, kaupunginosajuhlia ja konsertteja. Málagassa kesä on täynnä elämää, ja tapahtumat jatkuvat myöhään yöhön.Kesään kuuluu myös kolme isoa juhlaa: San Juan, Virgen del Carmen ja Málagan feriat.Tervetuloa Málagan lämpimään kesäyöhön!Jaksossa mainitut linkit:Tapahtumia Málagan alueella: Más MálagaMálagan kaupungintalon ylläpitämä menokalenteri: Agenda Ciudad de MálagaMenokalenteri kategorioittain Málagan alueella: Agenda Cultural MálagaMálagan maakunnan ylläpitämä menokaleneri: Agenda CulturalTapahtumia Málagan alueella: Málaga de CulturaSeuraa Podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaPodcastin verkkosivut: arkeajaaurinkoa.com

  49. 24

    23. Riiko Sakkinen, Espanjan kuuluisin suomalaistaiteilija

    Kuvataiteilija Riiko Sakkinen kohautti Madridin ARCO-taidemessuilla vuonna 2020 julkaisemalla muotokuvan Espanjan entisestä diktaattorista Francisco Francosta – ja nousi välittömästi maan uutisotsikoihin.Vuonna 2024 Riiko kohautti jälleen, tällä kertaa Aurinkorannikon Suomi-yhteisöstä kertovalla "Los Moimoi de Fuengirola" -näyttelyllään Suomessa. Tässä jaksossa Riiko kertoo tarinat teosten takana.Tervetuloa jakson pariin!Jaksossa mainitut linkit:Riiko Sakkisen kotisivut: riikosakkinen.comRiiko Sakkinen Instagramissa: riikosakkinenSeuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaMuista jakaa jakson linkki Espanjaan hurahtaneelle ystävälle tai perheenjäsenelle!Riikon kuva jakson grafiikassa: Alma Sakkinen Díaz

  50. 23

    22. Sangriaa varvassandaaleissa – älä tee näitä turistimokia Espanjassa!

    Suomen kesälomat starttaavat pian ja moni suuntaa Espanjan hiekkarannoille. Espanja on ihana lomamaa, mutta paikallinen rytmi ja tavat voivat yllättää matkailijan. Tässä jaksossa kerron, mitkä ovat yleisimmät virheet, joihin matkailijat sortuvat – ja miten ne voi helposti välttää. Saat käytännön vinkkejä ravintolakäytännöistä, siestasta, juomakulttuurista ja paikallisesta päivärytmistä. Tervetuloa kuuntelemaan! Seuraa podcastia Instagramissa: Arkea ja aurinkoaVieraile podcastin verkkosivuilla: arkeajaaurinkoa.com

Type above to search every episode's transcript for a word or phrase. Matches are scoped to this podcast.

Searching…

No matches for "" in this podcast's transcripts.

Showing of matches

No topics indexed yet for this podcast.

Loading reviews...

ABOUT THIS SHOW

Espanja pintaa syvemmältä! Viikottain ilmestyvissä jaksoissa kurkistetaan syvälle Espanjan kulttuuriin, tapoihin ja Espanjaan asuinmaana, sekä tietysti ulkomailla asuvan suomalaisen sielunelämään. Podia juontaa Málagan kaupungissa asuva Alma, joka on asunut Espanjassa jo lähes 20 vuotta. Alma vie kuulijan syvälle Espanjaan – Andalusian katujen vilinään, kuumiin kesäiltoihin ja feria-tungokseen – ja toisinaan ääneen pääsevät myös muut Espanjassa asuvat suomalaiset.Inspiroidu tarinoista, jotka tarjoavat vertaistukea Espanjassa asuville suomalaisille sekä arvokkaita oppitunteja muutosta haaveileville.

HOSTED BY

Alma Ulvelin

URL copied to clipboard!