Kohtaaminen - Tuomo Lehtimäki episode artwork

EPISODE · Sep 28, 2025 · 24 MIN

Kohtaaminen - Tuomo Lehtimäki

from Jyväskylän helluntaiseurakunta · host Jyväskylän helluntaiseurakunta

Sunnuntai 13.4.2025. Jeesus ratsasti Jerusalemiin juhlittuna kuninkaana, mutta vain muutama päivä myöhemmin hänet naulitaan ristille. Kansa ei saanutkaan sellaista kuningasta, jota olivat toivoneet. Tämä sama kaava toistuu Jeesuksen elämässä. Lähes kaikki, mitä hän teki tai opetti, oli vastoin ihmisten odotuksia riippumatta siitä, oliko kyseessä hänen vastustajansa vai opetuslapsensa. Jeesus astui ulos muotista, johon Hänet haluttiin laittaa. Selitykseksi tähän Jeesus sanoo muun muassa, että ”Minun ruokani on se, että teen lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.” (Joh. 4:34) Tämän sunnuntain saarnassa tutkimme kohtaamista, joka tapahtuu kaivolla. Jeesus antaa meille esimerkin siitä, kuinka kohdata toinen ihminen. Toivottavasti saamme tekstistä eväitä siihen, että osaamme nähdä meitä ympäröivät ihmiset uudella tavalla.

Episode metadata supplied by the publisher feed · Published Sep 28, 2025

Embed this episode

NOW PLAYING

Kohtaaminen - Tuomo Lehtimäki

0:00 24:55

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Jyväskylän helluntaiseurakunta?

This episode is 24 minutes long.

When was this Jyväskylän helluntaiseurakunta episode published?

This episode was published on September 28, 2025.

Can I download this Jyväskylän helluntaiseurakunta episode?

Yes. Use the download control on the episode player to save the publisher-provided media file.
URL copied to clipboard!