Kolme ihmettä joihin ateisti uskoo (mutta minä en) episode artwork

EPISODE · Aug 15, 2024 · 20 MIN

Kolme ihmettä joihin ateisti uskoo (mutta minä en)

from Tutkitaan yhdessä Elämän kirjaa · host Precept Suomi

Kerron tässä opetuksessa kolme ihmettä joihin ateisti uskoo mutta minä en. Lisäksi kerron videon lopussa aika yllättävän asian mistä ateismi on alun perin paljolti levinnyt Suomeen. Minulla on ystävä, joka on oikein kiva kaveri, , ”moottorimiehiä”, pitää kaikista moottorilla kulkevista laitteista; veneistä, autoista, moottorikelkoista. Kerran keskustelimme Jumalasta ja hän sanoi, ettei usko Jumalan olemassaoloon. No näytin hänelle videon jossa oli kuvattu tarkasti E-coli bakteerin flagellin eli siimahännän moottoria. E-colibakteeri on yleinen bakteeri, jota on esimerkiksi meidän suolistossa. E-coli liikkuu moottorin avulla. Tämä on erittäin sofistikoitu, monimutkainen moottori. Ihminen ei pysty tekemään mitään vastaavaa. Pyörimisnopeus on keskimäärin noin 20.000 kierrosta minuutissa. Tutkijoiden mukaan bakteeri pysyy liikkumaan moottoreiden voimalla niin nopeasti, että kokoon suhteutettuna tämä vastaisi ihmisen uintinopeutta 400 km/h. Minun matkauintinopeuteni on n. 3 km/tunti. Ihminen ei todellakaan pysty suunnittelemalla rakentamaan mitään vastaavaa. Ei lähellekään. Kysyin häneltä, että ajatteletko todella, että tämä rakenne on syntynyt sattumalta? Tämän jälkeen hän ei ole koskaan sanonut olevansa ateisti. Koska hän oli ”moottorimiehiä” hän ymmärsi heti mistä on kyse. Arvostan häntä, sillä hän pystyi tekemään loogisen, järjellisen johtopäätöksen näkemästään eikä ollut ennakkoluulojensa vanki. Hän ei ollut sulkenut mieltään Jumalan mahdollisuudelta vaan tarkasteli todisteita avoimella mielellä. Opetus Veli-Pekka Joki-Erkkilä info(at)precept.fi

NOW PLAYING

Kolme ihmettä joihin ateisti uskoo (mutta minä en)

0:00 20:42

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Leadcast Maria & Essi Haluatko kuulla kokemuksia ja näkemyksiä Suomen liike-elämän huipulta? Kaipaatko vinkkejä, motivaatiota ja innostusta omalle urallesi? Jos vastauksesi on kyllä, Leadcast on sinua varten. Leadcastissa Maria Wasastjerna ja Essi Weseri sukeltavat CV:tä syvemmälle ja keskustelevat Suomen liike-elämän huippujen kanssa heidän urapoluistaan ja johtajuudesta. Kuulemme inhimillisiä tarinoita menestyksen takaa ja saamme arvokkaita oppeja, jotka hyödyttävät meitä jokaista niin uralla kuin elämässä ylipäätään. Saavutus Aaro Huttunen Saavutus Podcast keskittyy elämän tärkeimpiin osa-alueisiin ja kokonaisvaltaiseen itsensä kehittämiseen. Jaksot tarjoavat kuuntelijalle työkaluja, taktiikoita ja tapoja joita hyödyntää omassa elämässä. Aaro Huttunen on intohimoinen oppija, joka rakastaa elämän optimointia ja rajojen etsimistä.Sivusto: aarohuttunen.comYouTube: youtube.com/aarohuttunenInstagram: instagram.com/aarohuttunen"Valitse tarinasi suunta." Vapaudu Voimaasi Laura Ihatsu Vapaudu Voimaasi - Asiaa henkisestä kasvusta, merkityksellisyyden tunteesta, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä itsetuntemuksesta. Tämä podcast tarjoaa sinulle yksinkertaistettua asiaa onnellisen ja terveellisen elämän avaimista, sekä hellii sinua ohjatuilla meditaatioilla. Laura on sertifioitu elämäntehtävä-valmentaja, energiahoitaja, joogaopettaja sekä Dj. Hänen intohimonsa on auttaa ihmisiä vapautumaan oman voiman äärelle ja rohkaista jokaista rakentamaan elämästään sellainen, jossa omat luontaiset kyvyt ja intohimot pääsevät kukoistukseensa. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information. MuutoksenAnatomiaa - podcast Markus Ikonen 🎙️Kanava tunnettiin ennen MuutosAkatemia nimellä. Nykyinen nimi on MuutoksenAnatomiaa. Podcast on suunnattu johtajille, esihenkilöille, asiantuntijoille ja kaikille teille, jotka haluavat kehittää itseään. 🎙️Podcastia isännöi Markus Ikonen ja Elina Koponen.Mistä muutos oikeasti alkaa?MuutoksenAnatomiaa -podcastin jaksossa sukellamme yhdessä vieraidemme kanssa muutoksen ytimeen ja puramme sen atomeiksi.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Tutkitaan yhdessä Elämän kirjaa?

This episode is 20 minutes long.

When was this Tutkitaan yhdessä Elämän kirjaa episode published?

This episode was published on August 15, 2024.

What is this episode about?

Kerron tässä opetuksessa kolme ihmettä joihin ateisti uskoo mutta minä en. Lisäksi kerron videon lopussa aika yllättävän asian mistä ateismi on alun perin paljolti levinnyt Suomeen. Minulla on ystävä, joka on oikein kiva kaveri, ,...

Can I download this Tutkitaan yhdessä Elämän kirjaa episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!