EPISODE · Jun 8, 2025 · 28 MIN
Miksi piispat jyräsivät - katsotaan Raamatusta
from Tutkitaan yhdessä Elämän kirjaa · host Precept Suomi
Ev.lut. kirkon ylin päättävä elin - Kirkolliskokous - hylkäsi toukokuun alussa piispojen esityksen kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä.Heti kesäkuun alussa piispainkokous, äänin 8:2, antoi seurakunnille ohjeen, jossa se kannusti seurakuntia vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja. Näin piispainkokous kieltäytyi asettumasta kirkon järjestyksen taakse käytännössä ohittaen demokraattisesti valitun kirkolliskokouksen tahdon.Kaksi piispaa olivat eri mieltä: Piispat Jari Jolkkonen ja Matti Salomäki jättivät eriävät mielipiteet. Heidän mukaansa piispainkokous toimii ohjeistusta antaessaan ”ohi kirkolliskokouksen”, sillä ohje avioliittoon vihkimisestä on kirkolliskokouksen kannan vastainen.Mistä tämä kertoo? Mikä on pohjimmainen syy sille että kahdeksan piispaa kymmenestä toimivat näin?Kysymys Ei ole vain institutionaalista jännitteistä, tai vähäisistä mielipide-eroista – vaan syvästä hengellisestä ongelmasta. Katsotaan Raamatusta mikä on perimmäinen syy sille miksi piispat toimivat näin ja millä tavalla tästä pääsisi selville vesille. "Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Rakkaus Jumalaan on sitä, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä hänen käskynsä ole raskaat."1. Johanneksen kirje 5:2-3 FINRK----Opetus Veli-Pekka Joki-Erkkiläinfo(at)precept.fihttps://www.precept.fi/Precept on kansainvälinen, yhteiskristillinen Raamatun koulutusjärjestö, jolla on toimintaa lähes kahdessa sadassa maassa.
What this episode covers

NOW PLAYING
Miksi piispat jyräsivät - katsotaan Raamatusta
No transcript for this episode yet
Similar Episodes
Jun 25, 2026 ·11m
Jun 24, 2026 ·66m
Jun 17, 2026 ·61m
Jun 17, 2026 ·48m
Jun 16, 2026 ·42m
Jun 10, 2026 ·59m