Osa 103: Maria Vainio-Kurtakko, Sovelias liitto

Historioitsija Maria Vainio-Kurtakon teos Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin yhteiselämästä, Sovelias liitto, laajenee kiinnostavien henkilöiden kaksoiselämäkerrasta moniin suuntiin. Kirjailija on viettänyt kohteittensa ja heidän (aukkoisena säilyneen) kirjearkistonsa parissa vuosia löytäen uusia näkökulmia, ja tämä välittyy myös lukijalle. Keskustelemme vapaaherratar de la Chapellesta ja taiteilija Edelfelfeltistä paitsi kiinnostavina, sivistyneinä, lahjakkaina ja säteilevinä poikkeusyksilöinä, myös säätynsä ja aikansa edustajina. He elivät aikana, jolloin perinteinen elämäntapa koki mullistuksia. Molemmat olivat hyvin perillä ajan virtauksista, keskustelivat ja kommentoivat niitä. Varsinkin Ellan rinnastaa kirjeissään ystävilleen omaa elämäänsä ja 1800-luvun suuria kirjallisia kuvauksia, Tolstoista Ibseniin. Sekä naisen että miehen roolit myllertyivät, kun aatelisten perinteet jäivät uusien porvarillisten ”hyveiden” jalkoihin. Kaikki muutos ei ollut edistystä, emansipaation sijaan ”kartanonrouvaksi”, eli mittavaan taloudelliseen vastuuseen ja valtaan, kasvatettu, Vaini-Kurtakon ”ambivalentiksi radikaaliksikin” kuvaama Ellan joutuikin huomaamaan, että naisen uusi rooli oli olla ”kodin hengetär”, samalla kun miehestä tuli ehdoton ”perheen pää”. Talous, raha ja sen hallitsemisyritykset ovat tärkeässä roolissa myös aatelisen taitelijaperheen elämässä. Edelfelt kirjoittaa äidilleen jatkuvasti raha-asioista, de la Chapelle puhuu miehensä työstä ”fabrikina” ja ymmärtää kirjanpidosta myös menosarakkeen merkityksen. Kukaan ei ole irti materiaalisesta maailmasta. Pohdimme Vainio-Kurtakon kanssa omapäisiä menneisyyden naisia, jotka eivät oikein sovi käsitykseen 1800-luvun patriarkaatin alistamista ja äänettömistä ihmisistä, mutteivät toisaalta oikein käy vallankumouksen esitaistelijoiksi tai esikuviksi jatkuvaa onnellisuutta tavoittelevalle uusliberaalin maailman kasvatille. Sovelias liitto ottaa lukijan myös mukaan pohtimaan, mitä tutkija voi väittää, kun lähteistä puuttuu merkittävä osa (Ellan määräsi testamentissaan omat paperinsa poltettaviksi, Edelfeltin kirjeistä äidille on sensuroitu paljon). Samalla se kertoo tolstoilaisittain omanlaisensa onnettoman avioliiton tarinan Helsingin ja Pariisin välillä, mitä sen toinen osapuoli nimittikin tosielämän romaaniksi.