Piika Anna Maria Engsten. Lukijana Tommi Korpela. episode artwork

EPISODE · Nov 13, 2020 · 3 MIN

Piika Anna Maria Engsten. Lukijana Tommi Korpela.

from Kohtalona Ruotsinsalmi · host Merikeskus Vellamo

Piika Anna Maria Engsten seurasi työnantajaansa kapteeni Leijonanckeria sotaan. Viipurinlahden taistelussa Anna Maria teki kerrassaan uskomattoman urotyön. Keski-Ruotsista kotoisin oleva Anna Maria Jansdotter Engsten oli saanut hyvän työpaikan: hän toimi palvelusneitinä arvostetussa aatelisperheessä. Kun työnantaja, Ruotsin laivaston kapteeni G. A. Leijonancker lähti merikomennukselle Kustaan sodan sytyttyä, Anna Maria seurasi mukana ja huolehti, että kapteenin arki sujui mukavasti myös sodan olosuhteissa. Kustaan sota alkoi 1788, kun Ruotsin kuningas Kustaa III halusi vahvistaa valtakuntansa asemaa Itämeren valtiaana ja ryhtyi sotaan kansan ja aateliston vastustuksesta huolimatta. Ruotsin saaristolaivasto suuntasi Suomen rannikolle kohtaamaan keisarillisen Venäjän saaristolaivaston. Ruotsin laivastossa purjehti myös G. A. Leijonancker ja hänen mukanaan 28-vuotias Engsten. Oli epätavallista, että laivaston mukana oli naisia. Ruotsin joukoissa heitä oli muutamia eri tehtävissä. Engstenin kohtalo laivaston mukana purjehtivana palvelusneitinä oli kuitenkin poikkeuksellinen, sillä hän päätyi myös taistelukentälle. Ruotsin laivasto murtautui ulos venäläisten saarrosta Viipurinlahdella heinäkuussa 1790. Engsten oli mukana Atis-nimisellä jahdilla, joka kuljetti tarvikkeita ja ruokatavaraa kuten eläviä lampaita. Atis sai osuman venäläisestä tykkitulesta. Miehistö pelastautui pienempään veneeseen, ja päätti hylätä jahdin ajelehtimaan laineille. Engsten oli tilanteesta eri mieltä. Hän ei pitänyt osumaa eikä edes venäläisfregatin jatkuvaa tykkitulta tarpeeksi hyvänä syynä hylätä ruokatavaroita ja muuta lastina ollutta omaisuutta. Engsten jäi yksin alukseen. Tykinkuulien jättämät reiät hän tukki vaatteillaan. Hänen myös onnistui ohjata alusta, vaikka tavallisesti se olisi ollut kahden merimiehen työ. Venäläinen fregatti jatkoi tulitustaan, mutta Engsten suuntasi kohti turvallista maihinnousupaikkaa ja kuljetti aluksen Viipurinlahdelta Ruotsinsalmeen asti. Engstenin hämmästyttävä suoritus ei jäänyt huomiotta. Ruotsalainen majuri Paul Henrik Scharff kirjoitti siitä tarkan raportin, ja tieto Engstenin sotaponnisteluista kulki aina kuninkaalle asti. Anna Maria Engstenille myönnettiin vuonna 1791 meriurhoollisuusmitali ja lisäksi merkittävä 50 riikintaalerin palkkio. Sotaseikkailujensa jälkeen Anna Maria Engsten on kadonnut historian hämäriin lähes täysin. Se kuitenkin tiedetään, että palkkion saatuaan Anna haki kauppalupaa Tukholmassa. Ehkä hän haaveili vaihtavansa kuuliaisen palvelusneidin tehtävän kauppiaan itsenäiseen työhön.

NOW PLAYING

Piika Anna Maria Engsten. Lukijana Tommi Korpela.

0:00 3:39

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

No similar podcasts found.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Kohtalona Ruotsinsalmi?

This episode is 3 minutes long.

When was this Kohtalona Ruotsinsalmi episode published?

This episode was published on November 13, 2020.

What is this episode about?

Piika Anna Maria Engsten seurasi työnantajaansa kapteeni Leijonanckeria sotaan. Viipurinlahden taistelussa Anna Maria teki kerrassaan uskomattoman urotyön. Keski-Ruotsista kotoisin oleva Anna Maria Jansdotter Engsten oli saanut hyvän työpaikan: hän...

Can I download this Kohtalona Ruotsinsalmi episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!