Ruotsinsalmen arkea. Lukijana Tommi Korpela. episode artwork

EPISODE · Dec 17, 2020 · 2 MIN

Ruotsinsalmen arkea. Lukijana Tommi Korpela.

from Kohtalona Ruotsinsalmi · host Merikeskus Vellamo

Ruotsinsalmen linnoituskaupungissa asui sotilaita ja heidän perheitään, kauppiaita ja palvelusväkeä. Yli kymmenen tuhannen asukkaan joukko oli hyvin kansainvälinen. Ruotsinsalmen linnoituksen väestö heijasteli Venäjän valtakunnan kirjavaa väestöpohjaa, johon kuului yli sata eri kansallisuutta. Vilkkailla kaduilla ja kujilla kaikui puhetta monilla eri kielillä. Asukkaiden vakaumukset vaihtelivat katolilaisuudesta luterilaisuuteen ja islaminuskoon, mutta ylivoimaisesti suurin osa varusväestä oli ortodokseja. Tavallisen sotilaan arki oli kaavamaista ja kurinalaista. Päivästä toiseen sotilaat osallistuivat sotaharjoituksiin, kunnostivat sotasatamaa ja huolsivat linnaketta. Useimpien kotina olivat satojen miesten asuttamat kasarmit. Upseeriston elämä oli yltäkylläistä, suorastaan loisteliasta. Sotaharjoitusten vastapainona upseerit saivat nauttia säätynsä mukaisesta seurapiirielämästä lähikartanoissa ja upseeriklubilla. Sotilaiden saama rahapalkka houkutteli yrittäjiä. Alueelle muuttikin kymmeniä kauppiaita ja suuri määrä pikkuporvareita perheineen ja apulaisineen. Töiden perässä linnoitukseen muutti myös lukuisa joukko lähikylien ja -kaupunkien nuoria naisia. Ruotsinsalmessa piiat saivat parempaa palkkaa ja elämä oli vapaampaa kuin kotikylässä. Vapaus näkyi myös aviottomien lasten määrässä. Sotilaat toivat työtä ja toimeentuloa – mutta myös sairauksia. Keuhkotauti, isorokko, kolera ja lavantauti jylläsivät. Ahtaat asumisolot tartuttivat tauteja eteenpäin nopeasti. Sotilaille oli tarjolla sairaalahoitoa, mutta sairastuneet vaimot ja lapset eivät päässeet sotilassairaaloihin hoidettaviksi. Vuonna 1804 joka kolmas Ruotsinsalmessa kuollut oli alle 15-vuotias.

NOW PLAYING

Ruotsinsalmen arkea. Lukijana Tommi Korpela.

0:00 2:09

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

No similar episodes found.

No similar podcasts found.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Kohtalona Ruotsinsalmi?

This episode is 2 minutes long.

When was this Kohtalona Ruotsinsalmi episode published?

This episode was published on December 17, 2020.

What is this episode about?

Ruotsinsalmen linnoituskaupungissa asui sotilaita ja heidän perheitään, kauppiaita ja palvelusväkeä. Yli kymmenen tuhannen asukkaan joukko oli hyvin kansainvälinen. Ruotsinsalmen linnoituksen väestö heijasteli Venäjän valtakunnan kirjavaa...

Can I download this Kohtalona Ruotsinsalmi episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!