Tilaustalous muuttaa liiketoimintaasi, mutta miten? (Antti Pietilä ja Lassi Virtanen) episode artwork

EPISODE · Apr 2, 2019 · 52 MIN

Tilaustalous muuttaa liiketoimintaasi, mutta miten? (Antti Pietilä ja Lassi Virtanen)

from Menestystä Etsimässä Antti Pietilän kanssa · host Antti Pietilä

Ostamisen sijaan yhä useampi tuote tai palvelu tilataan kuukausimaksullisena. Leffoja ei vuokrata, vaan tilataan Netflix. Softaa ei osteta, asenneta ja ylläpidetä omalla palvelimella, vaan tilataan pilviohjelmisto. Tilaustalous, englanniksi subscription economy, tarkoittaa siirtymistä malliin, jossa tuotteita ja palveluita kulutetaan tilausmaksullisina palveluina. Maksetaan siis hyödystä, ei ominaisuuksista, ja maksetaan käytettäessä eli silloin, kun hyötyjä saadaan eikä hankintahetkellä. Tilaustaloustrendin aloittivat ohjelmistot ja nyt jo suureksi kasvanut Software-as-a-Service eli pilviohjelmistoliiketoiminta. Nyt tilauspohjainen ja hyödyn palvelullistamiseen tähtäävä liiketoimintamalli leviää alalle kuin alalle. Liikkuminen esimerkiksi muuttuu tilauspohjaiseksi palveluksi, ja puhutaan Mobility-as-a-Service eli MaaS-toiminnasta. Partakoneita ei enää välttämättä osteta marketista, vaan Dollar Shave Club tuo kuukausittain partakoneen ja muut tarvikkeet kotiovelle. Verkkokaupassa ei enää välttämättä makseta toimituksesta per tilaus, vaan kuukausimaksulla voi ostaa niin paljon kuin sielu sietää, ja toimitukset maksavat silti vain muutaman punnan per kuukausi (Amazon Prime). Tilauspohjaisuus ja palvelullistaminen eivät kuitenkaan onnistu tuosta noin. Liiketoimintamalli on monin paikoin kovin erilainen perinteisiin malleihin verrattuna. Tässä podcastissa aihetta ovat avaamassa Loyalisticin perustaja Antti Pietilä, joka on Ohjelmisto- ja e-business ry:n SaaS-klubin perustajana ja vetäjänä ollut aiheen uranuurtajia Suomessa. Antin vieraana on Lassi Virtanen, toinen Pilvi Cloud Companyn perustajista ja Laurea-ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn lehtori, joka on työskennellyt aiheen parissa niin ikään pitkään. Jos haluat tietää lisää tilaustaloudesta, podcastin lopussa mainittiin Tien Tzuonin (Zuoran perustaja ja toimitusjohtaja) vuonna 2018 kirjoittama tilaustaloutta käsittelevä kirja "Subscribed", löydät sen täältä: https://www.zuora.com/subscribed/author/ Lue lisää markkinoinnin automaatiojärjestelmä Loyalisticista: https://loyalistic.com/fi/ Tutustu Antti Pietilään LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/anttipietila/ Tutustu Antti Pietilään Twitterissä: https://www.twitter.com/anttipietila/ Lue lisää Pilvi Cloud Companysta: https://www.pilvi.com/fi/ Tutustu Lassi Virtaseen LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/lassivirtanen/ Tutustu Lassi Virtaseen Twitterissä: https://twitter.com/lassifi

NOW PLAYING

Tilaustalous muuttaa liiketoimintaasi, mutta miten? (Antti Pietilä ja Lassi Virtanen)

0:00 52:29

No transcript for this episode yet

We transcribe on demand. Request one and we'll notify you when it's ready — usually under 10 minutes.

Frequently Asked Questions

How long is this episode of Menestystä Etsimässä Antti Pietilän kanssa?

This episode is 52 minutes long.

When was this Menestystä Etsimässä Antti Pietilän kanssa episode published?

This episode was published on April 2, 2019.

What is this episode about?

Ostamisen sijaan yhä useampi tuote tai palvelu tilataan kuukausimaksullisena. Leffoja ei vuokrata, vaan tilataan Netflix. Softaa ei osteta, asenneta ja ylläpidetä omalla palvelimella, vaan tilataan pilviohjelmisto. Tilaustalous, englanniksi...

Can I download this Menestystä Etsimässä Antti Pietilän kanssa episode?

Yes, you can download this episode by clicking the download button on the episode player, or subscribe to the podcast in your preferred podcast app for automatic downloads.
URL copied to clipboard!