PODCAST · religion
3 minuuttia rohkaisua
by Suomen Kansanlähetys
Kaipaatko rohkaisua? Pysähdy kolmeksi minuutiksi rohkaisevan Sanan äärelle ja lähde päivään turvallisin mielin. Podcastia juontaa lähetystyöntekijä ja Kansanlähetyksen henkilöstöpäällikö Kirsi Tiira. Ohjelma ilmestyy vuoroviikoin. Kiireiselle ihmiselle kiireetöntä rohkaisua tiiviisti.
-
777
Vapaapäivä, mutta Jeesus tekee työtään (torstai)
Helatorstai on vapaapäivä, mutta päivän sanoma on Jeesuksen sovitustyössä. Jeesus nousi taivaaseen, mutta lupasi olla meidän kanssamme joka hetki. Jeesus Kristus asuu jokaisen uskovan sydämessä. (Ef. 3:17.)Seurassasi Kirsi Tiira
-
776
Jumala leppyi (keskiviikko)
Meillä ihmisillä voi tulla toisinaan elämässä sellaisia hetkiä, että on vaikea uskoa Jumalan anteeksiantoon. Mutta silloin on hyvä muistaa, että Jumalan armo ei riipu meistä. Jumala valmisti itse pelastuksen ja anteeksiannon – sitä on todellinen armo. (2. Moos. 32:14)Seurassasi Kirsi Tiira
-
775
Avaraa armoa (tiistai)
Me jätämme monta hyvää asiaa sanomatta ja tekemättä. Teemme tai ajattelemme monta pahaa asiaa, uudestaankin, vaikka tahtoisimme olla parempia. Mutta saamme turvallisin mielin pyytää anteeksi Jeesuksen ristintyön tähden. Ja voimme yhdessä psalminkirjoittajan kanssa iloita: ”Herra, sinun armosi on avara kuin taivas”. (Ps. 36:6)Seurassasi Kirsi Tiira
-
774
Puolustaja taivaassa (maanantai)
Synti istuu meissä tiukasti, vaikka yrittäisimme mitä keinoja. Lankeamme aina uudestaan. Mutta meidän ei tarvitse vaipua epätoivoon oman syntisyytemme kanssa, sillä meillä on Puolustaja taivaassa – itse Jeesus Kristus. Jumalan Poika, joka tuli maailmaan meidän vuoksemme. Jeesus kantoi sinun ja minun, koko ihmiskunnan synnit ristille, sovitti sen antautumalla itse tarvittavaksi uhriksi ja voitti synnin vallan heräämällä kuolleista. (1. joh. 2:1)Seurassasi Kirsi Tiira
-
773
Elämäsi on tarina (perjantai)
Kun sinulta kysytään, keitä Jumala käytti valmistaessaan pelastusta koko ihmiskunnalle, ei Rahab todennäköisesti tule ensimmäisenä mieleesi. Jumala käytti Rahabia. Jumalalla on tehtävä myös sinulle. Sinun elämäsi muodostaa ehkä yllättävänkin tarinan. (Hepr. 11:31)Seurassasi Kirsi Tiira
-
772
Adoptiolapsia (torstai)
Jumala on kutsunut sinut lapsekseen – Jumala on adoptoinut sinut omaksi lapsekseen, vaikka olit Jumalalle vieras. Jumala tahtoo, että hän saa yhä uusia lapsia tästä maailmasta. Oletko sinä johdattamassa jonkun ihmisen Jumalan luo, jotta Jumala voi ottaa hänet omaksi lapsekseen? (Ruut 1:10)Seurassasi Kirsi Tiira
-
771
Jumalan rakkaita lapsia (keskiviikko)
Jumala rakastaa sinua. Hän ei jätä. Hän ei hylkää eikä käännä selkäänsä. Jumala ei valehtele, ei petä tai puukota selkään. Jumala on aina oikeudenmukainen. Ja Jumala on aina sinun kanssasi. Sillä sinä olet Jumalan rakas lapsi. (Ef. 5:1)Seurassasi Kirsi Tiira
-
770
Yhteen liitettyinä (tiistai)
Jumala kantaa vastuun. Hän kutsuu meistä jokaisen omalle paikalleen ja liittää meidät yhteen, jotta toivon sanoma tavoittaa uusia ihmisiä. Jumalalla on homma hanskassa. Iloitaan siitä, että me saamme olla mukana tässä Kristus-ruumiissa. (Ef. 4:16)Seurassasi Kirsi Tiira
-
769
Yhtenä kivenä rakennuksessa (maanantai)
Tiedämme, että ilman kulmakiveä rakennus ei kestä pystyssä. Jeesus itse kannattelee sitä rakennusta, jonka kaikki uskovat muodostavat. Jumala kantaa vastuun siitä, että rakennus pysyy pystyssä ja toimii. Jumala on nähnyt hyväksi asettaa sinut paikallesi. Ole rohkeasti sillä paikalla, mihin Jumala on sinut kutsunut. Sinä riität – sinä olet arvokas. Ef. 2:20.Seurassasi Kirsi Tiira
-
768
Ikuinen elämä Jeesuksessa (perjantai)
Rangaistus on jo kärsitty ja sinun osaksesi on tullut elämä! Olet siirtynyt kuolemasta elämään, Jeesuksen tähden (Joh. 5:24).Seurassasi Kirsi Tiira
-
767
Jumalan voima on suurempi kuin ihmisvartiot (torstai)
Jumalan voima on suurempi kuin ihmisten väärämieliset suunnitelmat. Kun ylipapit ja fariseukset epäilivät Jeesuksen ylösnousemusta, he halusivat vartion haudalle. Mutta tämä ei estänyt Jumalaa toimimasta. Vaikka hauta varmistettiin sinetöimällä sen eteen asetettu kivi ja vaikka vartija seisoi vahdissa koko ajan, Jeesus nousi kuolleista ja poistui haudasta. (Mat. 27:62-66)Seurassasi Kirsi Tiira
-
766
Jeesuksen haavojen tähden parannetut (keskiviikko)
Jeesus meni ristille, jotta sinun ja Jumalan välillä olisi jälleen rauha. Me olemme kaikki parannettuja synnin taudista Jeesuksen haavojen tähden. Kun synnin houkutus vie ja lankeat, käännä katseesi Jeesuksen ristiin. Sillä rangaistus on kärsitty ja rauha Jumalan kanssa on palautettu (Jes. 43:1)Seurassasi Kirsi Tiira
-
765
Sinä olet minun (tiistai)
Jumala ei hylkää sinua. Jumala on kutsunut sinut omaksi lapsekseen. Hän sanoo sinulle: ’sinä olet minun, älä pelkää.’ Elämässäsi voi olla haasteita tai jopa sellaista vaikeutta, ettet jaksa. Pelkäät, ettet selviä. Mutta sinun ei tarvitse selvitä yksin. Huuda Jumalaa apuun. Hän ei hylkää omiaan (Jes. 43:1).Seurassasi Kirsi Tiira
-
764
Kristuksen ylösnousemus (maanantai)
Me olemme syntisiä, mutta Jeesus kantoi syntiemme rangaistuksen ristille, hän sovitti meidät Jumalan kanssa. Kristus kuoli meidän puolestamme, mutta hän myös nousi kuolleista ja avasi meille tien taivaaseen. Kristus on ylösnoussut – ja mekin saamme olla tämän todistajia kuten apostolit aikoinaan (1. Kor. 15:1-5).Seurassasi Kirsi Tiira
-
763
Ainutkertainen uhri (perjantai)
Jeesus uhrasi itsensä, jotta meidän syntimme sovitettaisiin. Jeesus on meidän mahdollisuutemme Jumalan pyhyyden edessä. Jeesus on se ainutkertainen uhri, joka avaa meille tien iankaikkiseen elämään (Hepr. 10:10).Seurassasi Kirsi Tiira
-
762
Yhteys Kristukseen (torstai)
Miltä sinun Kiirastorstaisi yleensä näyttää? Kuuluuko sinun Kiirastorstain ohjelmaasi Jumalan sana ja hiljentyminen Herran pyhälle ehtoolliselle? Siinä hetkessä et ole yksin. Sinulla on yhteys Kristukseen ja ehtoollispöydässä saat olla yhtä kaikkien Jeesuksen omien kanssa. (1. Kor. 10:16-17)Seurassasi Kirsi Tiira
-
761
Sovinto on tehty (keskiviikko)
Golgatan ristin ja tyhjän hautakummun jälkeen ei ole mitään epäilystä siitä, että sinä kuulut pelastettujen joukkoon (Room. 5:10).Seurassasi Kirsi Tiira
-
760
Jumalan voima (tiistai)
Jeesus kohtasi pilkkaa, ivaa ja epäuskoa maallisen elämänsä aikana. Pilkkaa ja vainoa joutuivat kohtaamaan ensimmäiset Jeesuksen seuraajat ja ylösnousemuksen todistajat. Sinäkin kohtaat ehkä elämässäsi ivaa siitä, että olet Jeesuksen seuraaja, sillä risti on maailman ihmisille hullutusta, mutta pelastetulle Jumalan voima (1. Kor. 1:18).Seurassasi Kirsi Tiira
-
759
Laskeudutaan hiljaiseen viikkoon (maanantai)
Palmusunnuntain ilosta laskeudutaan hiljaiseen viikkoon. Tällä viikolla voimme pysähtyä miettimään Jeesuksen teon merkitystä elämässämme. ”Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.” (1. Piet. 2:24)Seurassasi Kirsi Tiira
-
758
Jumalan valitsemia (perjantai)
Jumala ei kadu kutsumistaan. Jumala tietää, miksi on kutsunut sinut juuri siihen tehtävään, jossa nyt palvelet – kotikulmilla tai kauempana (Jes. 41:9).Seurassasi Kirsi Tiira
-
757
Jumalan työssä, Jumalan antamin voimin (torstai)
Kun tunnet itsesi heikoksi, voimattomaksi, käänny silloin Jumalan puoleen ja pyydä häntä antamaan sinulle uutta voimaa. Voit luottaa Raamatun lupaukseen, heikot saavat voimaa ja väsyneet virvoitetaan (Jes. 40:31).Seurassasi Kirsi Tiira
-
756
Apua tarvitsevalle (keskiviikko)
Muistatko, milloin sait apua arjen askareissa tai jossain suuremmassa jutussa? Avun saaminen tuntuu hyvältä, vaikka joskus vitkastelemme avun pyytämisessä. Lähimmäisen auttaminen on yksi Jumalan meille antamista palvelutehtävistä (Sananl. 3:27).Seurassasi Kirsi Tiira
-
755
Gaius avasi kotinsa oven (tiistai)
Onko sinulle tuttu kaveri Gaius – Gaius majanantaja? Raamattuun hänen nimensä on kirjattu, koska hän antoi kotinsa Paavalin ja seurakunnan käyttöön. Jumalalle sinunkin palvelutehtäväsi on merkittävä (Room. 16:23).Seurassasi Kirsi Tiira
-
754
Lahjoja runsain määrin, toisille jaettavaksi (maanantai)
Jumala antaa runsaasti lahjoja, jotta voisimme käyttää näitä lahjoja toisten hyväksi. Jumala rakastaa sinua – ja sen rakkauden rohkaisemana sinä voit jakaa Jumalan rakkautta eteenpäin (2. Kor. 9:8).Seurassasi Kirsi Tiira
-
753
Johdan heidät tietä, jota he eivät tunne (perjantai)
Emme aina näe tai huomaa Jumalan johdatusta elämässämme, sillä johdatus voi kätkeytyä arkisiin asioihin. Jumala johdattaa sitä, joka häneltä apua pyytää. (Jes. 42:16)Seurassasi Kirsi Tiira
-
752
Herra käy omiensa edellä (torstai)
Israelin kansa vaelsi autiomaassa 40 pitkää vuotta. Jumala kulki heidän edellään. Jeesus kulki elämän matkan omiensa edellä ja valmisti meille tien taivaan kotiin. (Jes. 52:12)Seurassasi Kirsi Tiira
-
751
Voita paha hyvällä (keskiviikko)
Jeesus voitti Golgatan ristillä synnin ja pahan vallan. Silti synti saa meistä otteen yhä uudestaan tässä maailmassa. Paha pitää meitä otteessaan. Raamattu ohjeistaa meitä kuitenkin voittamaan pahan hyvällä. (Room. 12:21)Seurassasi Kirsi Tiira
-
750
Turva Jumalassa (tiistai)
Maailman pahuuden ja toivottomuuden keskellä saamme muistaa, että Jumala pitää huolen omistaan. Meidän tehtävämme ei ole murtua murheen alle, vaan rukoilla varjelusta ja sitä, että iankaikkisen elämän toivo leviää kaikkialla. (Ps. 28:9)Seurassasi Kirsi Tiira
-
749
Koko maailma Jeesuksen perässä (maanantai)
”Koko maailma juoksee hänen perässään” – mikä ihana näköala ja rohkaisu kristitylle. Kutsu ystävät, tuttavat ja tuntemattomat mukaasi matkalle kohti pääsiäisen riemua. (Joh. 12:19)Seurassasi Kirsi Tiira
-
748
Hyvää tietoa (perjantai)
Tätä aikaa kuvastaa tietotulva, joka on täynnä pahuutta, kurjuutta ja vääryyttä. Mutta Jumalan sana ei ole ahdistavaa tietoa – se on hyvää tietoa, jolla on hyvä vaikutus sinuun. (Sananl. 4:2)Seurassasi Kirsi Tiira
-
747
Kuule Isän neuvoja (torstai)
Jumalan sana on rikas opin lähde. Sanassa on meille paljon neuvoja elämään, joten otetaan Raamattu käteen ja kuullaan tänäänkin Taivaan Isän neuvoja. (Sananl. 4:1)Seurassasi Kirsi Tiira
-
746
Hyvä ja oikeamielinen Jumala (keskiviikko)
”Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien,” sanotaan psalmin 25 jakeessa 8. Jumala rakastaa sinua ja sydämestään haluaa neuvoa sinulle tien. Jumala tuntee sinut ja minut läpikotaisin. Hän tietää, miten heikkoja olemme ja miten herkästi synti houkuttelee. Jumala tuntee sinut ja minut ja kuitenkin hän rakastaa meitä. (Ps. 25:8)Seurassasi Kirsi Tiira
-
745
Paasto vai pullaähky (tiistai)
Kuvaus: Laskeudutko sinä paastoon, kohti kevään valoa vai pullaähkystä morkkikseen liian monen laskiaispullan jälkeen? Kristitylle laskiainen on kutsu laskeutua Jumalan sanan hoitoon – eli viettää aikaa Raamatun sanan äärellä. (Psalmi 31:3)Seurassasi Kirsi Tiira
-
744
Kaverit samoissa piireissä (maanantai)
Onko ajatuksissasi käynyt kysymys siitä, moniko ystävistäsi on kanssasi matkalla taivaan kotiin? Kerran Jumalan suuren pitopöydän ääressä vietetään todellista ystävänpäivää. Silloin ei kukaan ole yksin eikä tarvitse erota rakkaista ystävistä. Eikö olisi hienoa, jos mahdollisimman moni ystäväsi olisi mukana tuon saman pitopöydän ääressä? (Joh. 1:5)Seurassasi Kirsi Tiira
-
743
Mahtavin on Herra (perjantai)
Jumala hallitsee pauhaavaa merta, eikö hän johdattaisi ratkaisua myös minun ongelmiini. Oman elämäni haasteet ovat lopulta aika pieniä tässä maailmankaikkeudessa. Asiat järjestyvät. Eikä Jumala ole minua unohtanut myrskyn keskelle. (Ps. 93:3-4) Seurassasi Kirsi Tiira
-
742
Kallis aarre (torstai)
Jumalan sana on aarre, joka ei kulu. Siitä kirjoitti myös kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg virressään. Siihen aarteeseen turvasi aikanaan Israelin kansa ja saamme turvata mekin tänään. (Jes. 33:6)Seurassasi Kirsi Tiira
-
741
Elämä puskee kivenkolosta (keskiviikko)
Jumala antaa elämän pienelle kukalle kivenkolossa. Jumala on antanut elämän lahjan myös sinulle. Jumala on sinut luonut, kutsunut elämään ja myös iloitsemaan. Tässä ajassa emme näe ympärillämme pelkkää kauneutta ja hyvyyttä. Synnin todellisuus on turmellut maailman. Mutta meillä on toivo iankaikkisesta elämästä. (Jes.35:1) Seurassasi Kirsi Tiira
-
740
Näetkö Jumalan luomaa kauneutta (tiistai)
Nopeasti vilkaistuna talvinen maisema voi tuntua joka päivä samalta. Mutta kun katsoo tarkemmin, maisema on joka päivä vähän erilainen. Yksi ystäväni kuvasi osuvasti, että hänellä avautuu kodin ikkunasta joka päivä muuttuva, upea taulu. Näetkö sinä ympärilläsi Jumalan luomaa kauneutta? (Psalmi 19:2)Seurassasi Kirsi Tiira
-
739
Jumalan luomistyön kauneutta (maanantai)
Tammikuinen pakkaspäivä oli kaunis, pellot hohtivat valkeina. Maiseman teki mystisen kauniiksi peltojen yllä leijuva sumu. Mykistävää kauneutta – ja palelluttavaa pakkasta. Jumala on luonut meille kauniin maailman, vaikka se syntiinlankeemuksen jälkeen ei ole mikään paratiisi. (Jes. 40:26)Seurassasi Kirsi Tiira
-
738
Vapauttava tuomio (perjantai)
Kun Jeesuksen eteen tuotiin aviorikoksesta tavattu nainen, oli Jeesuksen vastaus naiselle: ”En tuomitse minäkään.” (Joh. 8:11) Kun pyydämme anteeksi Jumalalta, myös saamme anteeksi. Tuomio on vapauttava. Seurassasi Kirsi Tiira
-
737
Pahat teot sovitetaan (torstai)
Emme pääse pahuutta pakoon. Pahuus on meissä itsessämme. Mutta Jumala antaa anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Jeesus tuli maailmaan, otti synnin tuomion, kuoli meidän pahuutemme tähden ja näin valmisti meille tien takaisin Jumalan luo. (Dan. 9:4)Seurassasi Kirsi Tiira
-
736
Jumalan Sana puhdistaa (keskiviikko)
Jumalan sana puhdistaa meitä. Se ei aina tunnu hyvältä eikä ole helppoa. Mutta lopulta se kuitenkin helpottaa oloamme. Emme voi piilottaa Jumalalta yhtään syntiä, emme sitä, jota itse pidämme pienenä, tai sitä, joka näyttää suurelta. ”Tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt!” (Joh. 4:29)Seurassasi Kirsi Tiira
-
735
Aloite on Jumalalla (tiistai)
Jumalalla oli alusta alkaen suunnitelma siitä, miten synti sovitetaan – jotta ihmiset voisivat jälleen elää sovussa Jumalan kanssa. Ja sitä suunnitelmaa Jumala lähti toteuttamaan ihmisten kanssa. Jumala teki liiton. Ja lopulta Jumala sinetöi liiton Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. (1. Moos. 17:4)Seurassasi Kirsi Tiira
-
734
Runsas anteeksianto (maanantai)
Anteeksi antaminen ja anteeksi pyytäminen voivat olla meille ihmisille vaikeita asioita. Mutta Jumalan anteeksianto on runsas, hän armahtaa meidät yhä uudestaan. (Jes. 55:7)Seurassasi Kirsi Tiira
-
733
Minä tulen pian (perjantai)
Jeesuksen aikalaiset, apostolit ja ensimmäiset kirkkoisät odottivat Jeesuksen palaavan pian, ehkä jo heidän elinaikanaan. Nyt Jeesuksen elämästä maan päällä on kulunut pari tuhatta vuotta. Jeesus ei ole vielä tullut takaisin hallitsijana, sillä ilosanoma syntien sovituksesta ei ole vielä tavoittanut kaikkia kansoja. Ja silti Jeesus sanoi aikanaan ja sanoo yhä: ”Minä tulen pian.” (Ilm. 22:20)Seurassasi Kirsi Tiira
-
732
Puhtaalla sydämellä uuteen vuoteen (torstai)
Joskus on vaikeaa päästää itse irti tapahtuneista. On vaikea antaa virhe itse itselle anteeksi, vaikka luottaisikin Jumalan antavan anteeksi. Omassa mielessä väärä teko voi myllertää ja ajaa ahdinkoon yhä uudestaan. Silloin on hyvä ottaa esiin psalmi 51 ja pyytää Daavidin tavoin: ’luo minuun puhdas sydän, anna vahva henki’. (Ps.51:12)Seurassasi Kirsi Tiira
-
731
Jumalan sana ohjeeksi uuteen vuoteen (keskiviikko)
Psalmissa 18 sanotaan: "Jumalan ohjeet ovat täydelliset, Herran sana on kirkas ja puhdas. Kuin kilpi hän suojaa niitä, jotka hakevat hänestä turvaa." (Ps. 18:31)Vuodenvaihteessa joka kanavassa kysellään, teetkö uuden vuoden lupauksia. Mitä sinä olet vastannut? Erittäin hyvä päätös tälle vuodelle on syventyä Jumalan sanaan – joko aiempaa säännöllisemmin tai sitten jatkaa tuttuun tapaan säännöllisesti. Kannatan lämpimästi myös kaikkia päätöksiä liikkua reippaasti, nukkua riittävästi, huomioida läheisiä jne. Mutta tärkeintä meille ihmisille on suhde Jumalaan. Tee Raamatun lukemisesta säännöllinen, päivittäinen tapa. Se aika ei ole pois sinulta, sillä Jumala rohkaisee sinua Sanansa välityksellä.
-
730
Jumalan lahja ei katoa (tiistai)
Loppiaisena muistamme tietäjiä ja heidän Jeesukselle viemiänsä lahjoja. Meillä ei ole Jumalalle lahjaksi annettavana kuin omat syntimme, mutta Jumala on kääntänyt kuvion toisin päin. Hän on antanut meille lahjaksi oman armonsa. Jumalan lahjaa on, että Kristus on meissä ja meidän keskellämme (Kol. 1:27).
-
729
Joka päivä on armo uus (maanantai)
Herran armo on uusi joka päivä (Val. 3:22-23). Joka päivä saamme turvata Jumalan anteeksiantoon yhä uudestaan. Hän ei muista menneitä, sillä kaikki on jo kerran ristillä hyvitetty. Pidetään kiinni tästä armosta ja palataan päivittäin Jumalan sanan ääreen, sillä hän haluaa rohkaista meitä sanallaan.Seurassasi Kirsi Tiira
-
728
Voittajan puolella (perjantai)
Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?1. Joh. 5: 1-5Seurassasi on Kirsi Jokela
No matches for "" in this podcast's transcripts.
No topics indexed yet for this podcast.
Loading reviews...
ABOUT THIS SHOW
Kaipaatko rohkaisua? Pysähdy kolmeksi minuutiksi rohkaisevan Sanan äärelle ja lähde päivään turvallisin mielin. Podcastia juontaa lähetystyöntekijä ja Kansanlähetyksen henkilöstöpäällikö Kirsi Tiira. Ohjelma ilmestyy vuoroviikoin. Kiireiselle ihmiselle kiireetöntä rohkaisua tiiviisti.
HOSTED BY
Suomen Kansanlähetys
CATEGORIES
Loading similar podcasts...