PODCAST · religion
Joensuun seurakunnat
by Joensuun seurakunnat
Joensuun ev.lut. seurakunnat. Toivon tähden – kirkko on maailmaa ja ihmisiä varten.
-
98
Leipomista, saunomista ja kalastamista – Nuoret aikuiset saavat itse päättää, millaiseen toimintaan he haluavat osallistua
Nuorten vaikuttajaryhmän jäsenet ehdottivat, voisiko Kontiolahdella järjestää toimintaa nuorille aikuisille. Seurakunta tarttui ideaan ripeästi. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Juhani Sahlman Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
97
Piispa Jari Jolkkonen lähti Jeesuksen jalanjäljissä sotaa käyvään maahan – Siitä tuli hankala projekti, josta hän ei selvinnyt ilman vaaratilanteita
Jolkkonen teki kristinuskon syntysijoilla uutta dokumenttisarjaa ja kirjaa. Niiden teko vei piispan potilaaksi sairaalaan, mutta silti hän pääsi helpommalla kuin Jeesus. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Juhani Sahlman Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
96
Sana sinulle: Kivun keskellä minut on pitänyt pystyssä ristinmuotoinen puu
Kun joutuu luopumaan itselle tärkeistä asioista, täytyy olla jotakin, joka pitää pystyssä. Teksti: Kati Peltola Lukija: Juhani Sahlman Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
95
Takarivejä: Miten tässä hullussa maailmassa voi asettua toivon puolelle?
Kappalainen Sanna Kauppinen on vetänyt ensilinjan auttajille posttraumatyöpajoja. Ne ovat saaneet miettimään, mistä toivossa on kyse. Teksti: Sanna Kauppinen Lukija: Juhani Sahlman Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
94
Pääkirjoitus: Ovet auki nuorille vaikuttajille
Kirkkotien päätoimittaja Kirsi Taskinen kannustaa nuoria asettumaan ehdolle ensi syksyn seurakuntavaaleihin. Teksti: Kirsi Taskinen Lukija: Juhani Sahlman Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
93
Sadat joensuulaiset bongasivat piispan – Vieraili kouluissa, työpaikoilla ja seurakunnissa
Piispa Jari Jolkkonen tutustui piispantarkastuksessa kaikkiin kuuteen Joensuun seurakuntaan. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Juhani Sahlman Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
92
5xmielessä: Seurakuntavaalien ääniharavan vinkit: Miten vaaleissa pääsee läpi ja millainen luottamushenkilön tehtävä on?
Musiikkitieteilijä Topi Linjama keräsi edellisissä seurakuntavaaleissa Joensuun suurimman äänimäärän. Ensi syksyn vaaleissa hän ei ole enää ehdolla. Nyt hän kertoo, mitä vuodet seurakunnan luottamushenkilönä ovat antaneet. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Juhani Sahlman Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
91
Kelpaisiko kerran käytetty hautakivi? – Joensuun hautausmaalla on tarjolla hautapaikkoja vanhan muistomerkin kera
Kierrätetty muistomerkki on sekä ekologinen että edullinen vaihtoehto. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Juhani Sahlman Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
90
Kolumni: Yksi hymy voi ratkaista – Se voi saada astumaan kirkkoon ensimmäistä kertaa ja palaamaan sinne
Kirkkotien kolumnisti Kati Tervo-Niemelä vieraili jumalanpalveluksessa New Yorkissa ja huomasi, miten vaikeaa vieraaseen kirkkoon on mennä. Teksti: Kati Tervo-Niemelä Lukija: Juhani Sahlman Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
89
Takana huonojen uutisten vuosi – ”Yksityisten ihmisten tuelle on suurempi tarve kuin koskaan”
Kehitysyhteistyöleikkausten myötä samassa luokassa voi opiskella lähes 200 oppilasta. Yhteisvastuukeräys paikkaa säästöjä. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Alisa Kukkonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
88
Kolumni: Olitpa miljardööri tai haudankaivaja, sinulla on tarve palvella jotakin itseä suurempaa
Vapaaehtoistyöstä on tullut Kirkkotien kolumnisti Henri Jumppaselle tapa palvella seurakuntaa ja Jumalaa. Teksti: Henri Jumppanen Lukija: Alisa Kukkonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
87
Pääkirjoitus: Yhdistyvätkö Joensuun seurakunnat?
Kaksi seurakuntaa teki aloitteen Joensuun seurakuntien yhdistymisestä. Kirkkotien päätoimittaja Kirsi Taskisen mukaan aloite kutsuu yhdessä pohtimaan, haluammeko säästää mieluummin hallinnollisesta rakenteesta vai palveluista. Teksti: Kirsi Taskinen Lukija: Alisa Kukkonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
86
Joona Sutinen on opastanut viitenä kesänä kävijöitä Joensuun kirkossa – Oppaan työt ovat poikineet uusia työmahdollisuuksia
Kiireisimpinä päivinä tiekirkon opas vastaanottaa toistasataa kävijää. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Alisa Kukkonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
85
Takarivejä: Syksyllä ne ovat jälleen edessä – Nimittäin seurakuntavaalit
Kirkkoherra Ville Ojala pitää tärkeänä, että kirkon päätöksenteko perustuu demokratiaan. Teksti: Ville Ojala Lukija: Alisa Kukkonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
84
Risti kulkee korkeushyppääjä Ella Junnilan mukana myös kilpailuihin – Miksi koru on hänelle tärkeä?
Hopeisesta kaulakorusta näkyy, että se on nähnyt elämää. Puheesta kuulee, että kaulakoru on Ella Junnilalle rakas. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Alisa Kukkonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
83
5xmielessä: Sari ja Markku paljastavat salaisuuden – He menevät naimisiin ystävänpäivänä Joensuun kirkon Hääyö-tapahtumassa
Sari Sariola ja Markku Leppänen kohtasivat toisensa tanssikurssilla: ”Tanssin Sarin kanssa, ja tuntui siltä, että en olisi malttanut päästää häntä sylistäni pois.” Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Alisa Kukkonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
82
Sana sinulle: Miksi jollekin on annettu enemmän elinpäiviä kuin toiselle?
Jokaiselle meistä on annettu aikaa. Mutta omistanko minä aikaa oikeasti? Teksti: Tuomo Käyhkö Lukija: Alisa Kukkonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
81
Taru pyöräilee lähes 300 kilometriä, jos lahjoituksia kertyy vähintään 750 euroa
Diakoni Taru Keinänen valmistautuu elämänsä pisimpään pyöräreissuun, joka on tarkoitus tehdä yhden päivän aikana. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Alisa Kukkonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
80
Joulukalenteri 25.12.
Lähde Lumi-kissan ja Luukas-koiran kanssa seikkailulle jouluiseen Joensuuhun! Julkaisemme Joensuun seurakuntien joulukalenteria ajalla 30.11.–25.12.2025. Teksti ja kuvitus: Tea Ikonen Lukija: Juhani Sahlman Kalenterin ääniversio on tuotettu yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
79
Joulukalenteri 24.12.

78
Joulukalenteri 23.12.

77
Joulukalenteri 22.12.

76
Joulukalenteri 21.12.

75
Kohti joulua: Taas kaikki kauniit muistot – Ajatuksia adventin aikaan
”Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen…” En nähnyt tonttusen silmiä kuten laulussa sanotaan, mutta lähellä joulua jo ollaan. Teksti ja lukija: Hanna Pajarinen, pappi Rantakylän seurakunnasta Astutaan askel askeleelta, kirjoitus kirjoitukselta kohti joulun ihmettä ja valoa. Kohti joulua -blogisarjamme kutsuu sinut tänäkin jouluna mukaan adventin aikaan, jossa jokainen sunnuntai tuo mukanaan uuden adventtikirjoituksen. Blogi alkaa 30.11. ja päättyy 21.12.2025.
-
74
Joulukalenteri 20.12.
Lähde Lumi-kissan ja Luukas-koiran kanssa seikkailulle jouluiseen Joensuuhun! Julkaisemme Joensuun seurakuntien joulukalenteria ajalla 30.11.–25.12.2025. Teksti ja kuvitus: Tea Ikonen Lukija: Juhani Sahlman Kalenterin ääniversio on tuotettu yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
73
Joulukalenteri 19.12.

72
Joulukalenteri 18.12.

71
Joulukalenteri 17.12.

70
Joulukalenteri 16.12.

69
Joulukalenteri 15.12.

68
Joulukalenteri 14.12.

67
Kohti joulua: Kuinka tulla pienemmäksi, jotta joulun odotus voi tulla suuremmaksi?
Adventin aikana, jouluun valmistautuessa tuntuu usein tulevan kiire. Papin töissä erityisesti joulukuun alussa riittää tohinaa, kun toimintakausi vielä pyörii ja joulutapahtumat alkavat. Teksti ja lukija: Antti Kyytsönen, pappi Pielisensuun seurakunnasta Astutaan askel askeleelta, kirjoitus kirjoitukselta kohti joulun ihmettä ja valoa. Kohti joulua -blogisarjamme kutsuu sinut tänäkin jouluna mukaan adventin aikaan, jossa jokainen sunnuntai tuo mukanaan uuden adventtikirjoituksen. Blogi alkaa 30.11. ja päättyy 21.12.2025.
-
66
Joulukalenteri 13.12.
Lähde Lumi-kissan ja Luukas-koiran kanssa seikkailulle jouluiseen Joensuuhun! Julkaisemme Joensuun seurakuntien joulukalenteria ajalla 30.11.–25.12.2025. Teksti ja kuvitus: Tea Ikonen Lukija: Juhani Sahlman Kalenterin ääniversio on tuotettu yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
65
Joulukalenteri 12.12.

64
Joulukalenteri 11.12.

63
Joulukalenteri 10.12.

62
Joulukalenteri 9.12.

61
Joulukalenteri 8.12.

60
Joulukalenteri 7.12.

59
Kohti joulua: Joulun lintuja
Siivoilin pihaa hämäränä alkutalven päivänä. Äkkiä kuulin koivuista pyrstötiaisten tiititystä ja pirskahtelua. Oikaisin selkäni ja seurasin, kuinka parvi eloisia pikkulintuja liikkui tontin rajalla puusta puuhun. Mukana oli talitiaisia ja sinitiaisia. Jostain kuului punatulkun vihellys. Teksti ja lukija: Topi Linjama, tietokirjailija, musiikkitieteilijä, sienestäjä ja Joensuun seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Astutaan askel askeleelta, kirjoitus kirjoitukselta kohti joulun ihmettä ja valoa. Kohti joulua -blogisarjamme kutsuu sinut tänäkin jouluna mukaan adventin aikaan, jossa jokainen sunnuntai tuo mukanaan uuden adventtikirjoituksen. Blogi alkaa 30.11. ja päättyy 21.12.2025.
-
58
Joulukalenteri 6.12.
Lähde Lumi-kissan ja Luukas-koiran kanssa seikkailulle jouluiseen Joensuuhun! Julkaisemme Joensuun seurakuntien joulukalenteria ajalla 30.11.–25.12.2025. Teksti ja kuvitus: Tea Ikonen Lukija: Juhani Sahlman Kalenterin ääniversio on tuotettu yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
57
Joulukalenteri 5.12.

56
Joulukalenteri 4.12.

55
Joulukalenteri 3.12.

54
Joulukalenteri 2.12.

53
Joulukalenteri 1.12.

52
Joulukalenteri 30.11.

51
Kohti joulua: Jollottavaa vai hengittävää joulunodotusta?
Joulu tulee jollottaa, sanotaan. Nettisanakirjan mukaan jollottaminen on äänekkäästi tai huonosti soittamista tai laulamista. Millaisen haluat sinun ja perheesi adventin ajan olevan? Teksti ja lukija: Piia Nurhonen, perheneuvoja Joensuun perheasiain neuvottelukeskuksesta Astutaan askel askeleelta, kirjoitus kirjoitukselta kohti joulun ihmettä ja valoa. Kohti joulua -blogisarjamme kutsuu sinut tänäkin jouluna mukaan adventin aikaan, jossa jokainen sunnuntai tuo mukanaan uuden adventtikirjoituksen. Blogi alkaa 30.11. ja päättyy 21.12.2025.
-
50
Sana sinulle: Miksi toista ihmistä pitäisi auttaa? – Jeesus antoi tähän vastauksen
Jeesus kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Hyljeksitty hahmo ei ollut kaikkein todennäköisin vaihtoehto lähimmäiseksi. Teksti: Heidi Salo Lukija: Varpu Mustonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
-
49
Joensuun kirkoissa on ovi käynyt aiempaa tiheämpään – Mikä kävijöitä vetää jumalanpalveluksiin?
Jumalanpalvelusten suosio kasvaa. Verneri ja Päivi kertovat, miksi he käyvät kirkossa. Teksti: Tarmo Ylhävuori Lukija: Varpu Mustonen Joensuun seurakunnat tuottaa Kirkkotien äänilehden yhteistyössä Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa.
No matches for "" in this podcast's transcripts.
No topics indexed yet for this podcast.
Loading reviews...
ABOUT THIS SHOW
Joensuun ev.lut. seurakunnat. Toivon tähden – kirkko on maailmaa ja ihmisiä varten.
HOSTED BY
Joensuun seurakunnat
CATEGORIES
Loading similar podcasts...