Kirjeitä tiskin alta

PODCAST · religion

Kirjeitä tiskin alta

Kirjeitä tiskin alta on podcast, joka antaa äänen äänettömille. Kirjeet vievät kuulijan kulttuurien keskelle ja maihin, joista ei voi julkisesti puhua. Ulkomaantyöntekijät jakavat kokemuksiaan nimettöminä, mutta aidosti – kertoen haasteista, toivosta ja elämästä siellä, missä kristittynä eläminen on haasteellista. Podcastin kirjeet välittävät sinulle kohtaamisia tuolta jostain.Uusi jakso ilmestyy lauantaisin. Kuunneltavissa myös Radio Deillä lauantaisin kello 8.30 alkavassa ohjelmassa.

  1. 39

    Azra

    Kertoja hakeutuu niska- ja huimausoireiden takia paikalliselle fysioterapeutille, ja hoitokäynti muuttuu yllättäväksi kohtaamiseksi kahden maailman välillä. Keskustelut syvenevät vähitellen arjesta uskoon.

  2. 38

    Oivallus

    ertoja matkustaa Etu-Aasian pitämään opetusseminaaria kasteesta ja perisynnistä nuorelle kristilliselle ryhmälle. Seminaari saa odottamattomia hetkiä, kun kaksi nuorta vaikutta ettei kuuntele.

  3. 37

    Amira

    Ramadanin aikana rukous paikallisten kristittyjen puolesta tuntuu erityisen tärkeältä. Eräänä iltana pöytään saapuu Amira, tavallista hiljaisempana. Keskustelu avaa ikkunan siihen, millaista on seurata Jeesusta yksin oman perheen keskellä. 

  4. 36

    Futismammat

    Tässä jaksossa jalkapalloharjoituksista tulee kohtaamispaikka kahdelle maailmalle – kentän laidalla arjen pienet hetket, kahvikupit ja keskustelut avaavat ovia ja synnyttävät yllättävää yhteyttä ihmisten välille.

  5. 35

    Keskustelua taksissa

    Tällä kertaa hypätään taksiin. Minkälainen paikka onkaan taksi keskustella...

  6. 34

    Padelmammat

    Minkälaiset keskustelut lähtevätkään käyntiin padelkentän kupeessa.

  7. 33

    Abdullah

    Ohjelmassa nimi muutettu.

  8. 32

    Yllättävä rukouspyyntö

    Videopuhelu yhdistää kaksi todellisuutta: kuivat, pölyiset suurkaupungin kadut ja hiljaisen, vihreän illan. Rukous syntyy yllättäen ruudun yli. Peni hetki, jossa kaksi maailmaa koskettavat toisiaan.

  9. 31

    Mistä tätä saa lisää?

    Paikallisseurakunnan vapaaehtoiset jakavat kristillistä kirjallisuutta vilkkaalla aukiolla. Kohtaamiset eivät aina ole helppoja, mutta Jumala tuo yllätyksellisiä hetkiä.

  10. 30

    Sana vaikuttaa rauhaa

    Rauhallinen ilta ja yhteinen hetki voivat avata yllättäviä keskusteluja jaksamisesta ja siitä, mistä todellinen lepo löytyy. Joskus yksi raamatunkohta riittää pysäyttämään ja herättämään kysymyksiä, jotka kantavat pidemmälle kuin osasi odottaa.

  11. 29

    Maailmalla on satakertainen tarve

    Maailmalla on satakertainen tarve kristityille, jotka valmiina lähtevät palvelemaan evankeliumin äärellä siellä, missä kristittyjä on vähän. Se vaatii sitoutumista ja halua rakentaa pysyvää työtä paikallisten varaan. Vaikein vaihtoehto voi olla paras, kun Jumala kuljettaa mukana ja luo uutta siellä, missä satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän.

  12. 28

    Amir

    Muslimienemmistöisessä maassa elää kristitty teinipoika, jonka unelma on poikkeuksellinen: kertoa Jeesuksesta kameran avulla. Vanhat välineet rajoittavat, kunnes vastaan tulee yllättävä lahja. 

  13. 27

    Raamattu hillopurkissa

    Yksi hillopurkki, ja sen sisällä salainen lahja: uusi testamentti. Miten pieni purkki saattoi muuttaa nuoren sotilaan elämän ja kuljettaa Jumalan sanan halki tiukkojen tarkastusten?

  14. 26

    Kristittynä olemisen kustannukset

    Kristityksi tuleminen voi joissakin maissa alkaa salassa ja jatkua taisteluna läpi arjen. Yksi askel — kaste — voi mullistaa elämän, tuoda rauhan, mutta samalla sysätä keskelle perheen paineita, kulttuurin odotuksia ja taikauskoisia perinteitä, joista on vaikea irrottautua.Tässä jaksossa astutaan maailmaan, jossa pienet symbolit, rituaalit ja uskomukset seuraavat jokaista arjen hetkeä

  15. 25

    Maailman vaikein uskonto

    Pohjois-Afrikan asuinalueella kuljeskelee katukissoja. Yksi niistä valloittaa sydämen, kun muut katoavat pihojen siimeksiin. Ruokakupit, lapset, eläinlääkärikäynti ja kuuma Ramadan – tarina yhdistää arjen pienet kohtaamiset ja uskon suuret kysymykset. 

  16. 24

    Vainotun rinnalla

    Jaksossa kuullaan kertomus neuvostoajan koulusta, jossa yksi uskova tyttö joutui pilkan kohteeksi – ja pojasta, joka uskalsi seistä hänen rinnallaan. Kirje rohkeudesta, uskosta ja Jumalan valmistelemista teoista kutsuu pohtimaan: mikä on se tehtävä, johon Jeesus on sinut valmistanut?

  17. 23

    Muutaman matkalaukun kanssa

    Muutama matkalaukku, kuumuutta, uudet alku ja odottamatonta johdatusta – miltä tuntuu asua kristittynä lähes täysin muslimien kansoittamassa maassa? Kuuntele tarinaa neljästä vuodesta, täynnä arjen haasteita, yllätyksiä ja hetkiä, joissa usko todella kantaa. Pieni pilkahdus Jumalan johdatuksesta ja rohkaisevista kohtaamisista saa pohtimaan, miten elämä voi muuttua, kun luottaa siihen, että kaikki ei ole sattumaa.

  18. 22

    Joen rannalla

    Keski-Aasian kristityt jakavat uskoa ystävyyden kautta – tavallisissa kohtaamisissa, joissa Raamattu avautuu ja sydämet muuttuvat. Yksi mies löysi uskonsa, anteeksiannon ja uuden elämän.

  19. 21

    Tähdenlento hiljaisessa yössä

    Hiljaisuuden retriitissä piti olla aivan vaiti – kuunnella vain Jumalaa. Mutta joskus juuri silloin, kun sanat ovat kiellettyjä, syntyy tärkein keskustelu. Luostarin katolla käyty kohtaaminen nuoren ateistin kanssa johti kysymykseen uskosta.

  20. 20

    Jeesus tervehtii lapsia

    Kirjeitä tiskin alta kuullaan Radio Deillä lauantaisin kello 8.30 alkavassa ohjelmassa. Tällä kertaa kuullaan ajalta kun Neuvostoliitto kaatui.

  21. 19

    Tapahtuipa kaupassa

    Ulkomailla arki on täynnä yllätyksiä – joskus ruokakauppareissu muuttuu seikkailuksi, joka koskettaa ja yllättää. Miten musiikki, kohtaamiset ja pienet hetket voivat muuttaa koko päivän suunnan? Kuuntele – ehkä sinäkin näet tutun kaupan uusin silmin.

  22. 18

    Samira

    Samira, joka varttui muslimiperheessä, alkoi tutkia erilaisia uskontoja löytääkseen totuuden. Ja mihin tämä johtikaan.

  23. 17

    Suolana ja valona

    Jaksossa kertoja tapaa puistossa vanhuksen Annan, iloisesti ja sydämellisesti säteilevän ihmisen islamilaisessa maassa.

  24. 16

    Lahjoja oven takana

    Yksi Purim-hetki, yksi keskustelu – ja uskon mahdollisuus avautuu odottamattomalla tavalla.

  25. 15

    Elämän leipää aamupalaksi

    Kirjeet julkaistaa nimettöminä ilman aikaleimaa.

  26. 14

    Kautar ja Abrahamin lupaama aarre

    Kirjeet julkaistaa nimettöminä ilman aikaleimaa.

  27. 13

    Nermina

    Mihin vierailu leipomossa johtikaan?

  28. 12

    Vieraalla maalla kaukana

    Tällä kertaa kuulemme kirjeen pyöräilevältä pariskunnalta. Tällä kertaa tapaus kahvilassa oli luomassa jotain uutta.

  29. 11

    Annan mummo

    Tässä jaksossa kerromme nuoresta naisesta nimeltä Anna, joka yrittää kertoa isovanhemmilleen Jeesuksesta. Annan mummo ei aluksi halua uskoa Jeesukseen, mutta...

  30. 10

    Alin haave

    Kirjoitusten pauloissa jatkuu taas kesä tauon jäljkeen. Tervetuloa kuuntelemaan joka lauantai.

  31. 9

    Dalia

    Tällä kertaa kuullaan kirje maasta josta ei yleensä niin paljoa kuulla.

  32. 8

    Kohtaamisen anatomiaa

    Kiinnostaisiko sinua saada kirjeitä myös sähköpostiisi? Käy osoitteessa https://kansanlahetys.fi/suuressa-mukana/lahetystyo/lahetystyontekijat/

  33. 7

    Pyöräkuormaajalla nurin

    Seurakuntalaisten tunnetta tuskin saa mahtumaan kirjeeseen.

  34. 6

    Tapahtui pääsiäisenä

    Kirjeiden henkilöiden nimet ovat muutettu.

  35. 5

    Lieneekö salasisko

    Kirjeiden nimet muutettu.

  36. 4

    Nejra

    Välillä kohtaaminen kadulla voi johtaa johonkin. Olemmeko siihen valmiita? Annammeko sille tilaa?

  37. 3

    Meitä ei ole jätetty yksin

    Kirjeitä tiskin alta lauantaisin Radio Deillä Raamattuavain Extrassa kello 8.30.

  38. 2

    Mies metrossa

    Ohjelamassa kuullaan joka viikko eripuolelta maailmaa kohtaamisia ja elämää.

  39. 1

    Vaida

    Radiossa jakso ilmestyi jo 8.3.Uusi jakso ohjelmaan lauantaisin.

  40. 0

    Uskon kysymykset tulevat iholle

    Ensimmäinen Kirjeitä tiskin alta -podcast. Ohjelmassa kuullaan "kirjeitä" eripuolelta maailmaa.

  41. -1

    Kirjeitä tiskin alta -trailer

    Uusi podcast alkaa 5.4. 2025 lauantaina. Radio Deillä kello 8.30 alkavassa ohjelmassa

Type above to search every episode's transcript for a word or phrase. Matches are scoped to this podcast.

Searching…

No matches for "" in this podcast's transcripts.

Showing of matches

No topics indexed yet for this podcast.

Loading reviews...

ABOUT THIS SHOW

Kirjeitä tiskin alta on podcast, joka antaa äänen äänettömille. Kirjeet vievät kuulijan kulttuurien keskelle ja maihin, joista ei voi julkisesti puhua. Ulkomaantyöntekijät jakavat kokemuksiaan nimettöminä, mutta aidosti – kertoen haasteista, toivosta ja elämästä siellä, missä kristittynä eläminen on haasteellista. Podcastin kirjeet välittävät sinulle kohtaamisia tuolta jostain.Uusi jakso ilmestyy lauantaisin. Kuunneltavissa myös Radio Deillä lauantaisin kello 8.30 alkavassa ohjelmassa.

HOSTED BY

Suomen Ev.lut Kansanlähetys

CATEGORIES

URL copied to clipboard!